sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Pentin pinkaisu

Päivän kisaraportin aika: Pyrin valmistautumaan Pentin pinkaisuun mahdollisimman hyvin. Söin hyvin, saunottelin enkä valvonut. Aamulla kävin höntsyilemässä 4km vaikka enemmänkin olisi voinut juosta. Alaselkä tuntuu olevan hiukan tukossa aamuisin, eikä juoksu ole kovin lennokasta. Olin kuitenkin keventänyt ja toiveikkaana lähdin Vaajakoskelle.

Selim haki autolla varttia vaille 12. Keli oli viileä (+3-5 astetta) ja tuuli kova juoksun alkuvaiheilla. Lähdin totutusti terävästi liikkeelle, mutta parinsadan metrin jälkeen hain jo omaa rytmiäni. Vierelle tuli Juha joka ehdotteli vuorovetoa. Hetkeä myöhemmin koneeni alkoi jo piiputtamaan ja jättäydyin, silti eka kilsa meni aikaan 3.05. Seuraavaksi tuli pitkä mäki, jossa välimatka vain kasvio ja kuulin Partasen ja Kuorikosken lähestyvän takaa. Yritin rentouttaa juoksua.

Pistelin menemään sen minkä kropasta sain irti. Aika kovilla olin, mutta alamäet kulkivat kivasti. Vanhalle Vaajakosken tielle tultaessa alkoi tasainen osuus ja myötätuuli. Vitonen meni ohi ajassa 16.40. Partanen juoksi vielä kanssani ja kannusti ottamaan Juhaa kiinni jonka selkä näytti lähestyvän. Jatkoin puskemista, mutta etäisyys pysyi samana. Kellottelin tonneja, mutta onnistuin hukkaamaan treenini Polarista enkä siis tiedä sykelukemista/vauhdeista mitään. Harmi, kun nyt olisi analyysiä tarvittu seuraavia peliliikkeitä varten..

Hiukan ennen kahdeksan kilometrin täyttymistä tuli mäki, jossa mun jalat eivät vieneet minnekään. Jalat eivät siis ole iskussa. Tuntuu, että pakarat eivät aktivoidu kuten pitäisi ja sen sijaan etureidet ja pohkeet huhkivat töitä. Ei näin.

Maaliin saavuin ajassa 32.44, kun kaksi vuotta sitten juoksin Keron kanssa raastaen voitokkaasti 31.45. Juha oli nyt edellä 24 sekkaa. Maalissa Pena kehui ja puhui rahasta. Toimittajat Wesmannista ja Keskisuomalaisesta olivat kiinnostuineita. Suurta hölkkäkisan tuntua. Olisin niin toivonut olevani paremmassa iskussa, että Hampurista kannattaisi haaveilla. Nyt sinne ei liene asiaa. Tällä hetkellä on saada askel jälleen kimmoisaksi ja palauttaa kevyen juoksun helppous. Hyviä treenejä on siis tiedossa.

[Kuva on otettu Kankaanpäästä pari syksyä sitten]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti