sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Sunnuntai

Eiliset treenit 10km+ 4x100m + 4km+ 10x200m/ 1min pal+4km vr. + muutama leuka. Tänään aamusta oli puolipitkä lenkki. Juoksimme Joonaksen, Johanneksen ja Rikun kanssa. Joonaksella oli hyvä päivä ja vauhti alkukilometreistä alkaen hiukan alle 4.30. Keli oli melko viileä ja tuuli hillitön. Tuntuma ei ollut paras mahdollinen ja loppulenkistä alkoi painamaan. Juoksin 23km ja jätin siihen.

Päivän pelastus oli leirin toinen hieronta. Lihakset olivat paremmassa jamassa kuin viikko sitten, mutta olennaista oli selän saaminen kuntoon. Kuului vain mukavaa pauketta kun selkänikamat yksitellen joutuivat antautumaan hyvässä käsittelyssä. Ennen kaikkea alaselän avaus oli se mitä odotin. Sitä kuuluisaa luuta ei käteen jäänyt eli selkä on nyt tikissä. Silti on vielä monta juttua tekemättä ennen kuin mies alkaa olla maratonkunnossa. Listaa voisi aloitella vaikka juomapulloista ja sen merkinnöistä sekä varpaankynsien tuunauksesta...

Iltapäivällä tuli jälleen oltua passissa uimarannalla ja melkoinen kööri meitä äijäedustajia olikin päivystämässä. Luulen että ensiviikolla asiaa tule jatkettua Jonen kanssa hyvällä menestyksellä.

Leirin toinen viikkopalaveri pidetiin tällä kertaa romanttisesti biitsillä. Pitää saada Ojapalolta jokunen kuva todistusaineistoksi myöhemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti