Jyväskylään on kotiuduttu ja paluumatka sujui varsin mutkattomasti. Hampurin kentällä tapasin Haataisen veljekset ja junamatka Helsingistä Keski-Suomeen sujui hyvällä huumorilla. Ensimmäistä kertaa elämässäni söin junan ravintolavaunussa. Tarjolla oli perunamuusia ja lihapullia. Hintaahan annoksella oli kohtalaisesti, mutta maisemat ja seura korvasivat kaiken.
Hiukan olen ihmetellyt, kun tuloksiani ei ole ilmestynyt maratonin järjestäjien tuloslistalle. Laitoin kämpille päästyäni postia järjestäjille ja odottelen vastausta. Periaatteessa on ihan sama tulenko vaiko enkö tule hylätyksi. Tavoiteltua aikatavoitetta en saavuttanut, mutta kovasti jouduin silti huhkimaan 42km edestä. Ei ole mikään pikkujuttu kiskoa menemään kisavauhtia yli kaksi tuntia. Ja sitä taloudellista panostusta, mikä yhteen kisaviikonloppuun kuluu..
Maaliin päästyäni en jaksanut olla kovinkaan pettynyt. Pääsin maaliin mikä oli toinen tavoitteeni ja kroppa on terve. Ei siis ole vammoja ja saan juosta terveillä kintuilla. Toinen voitto oli päänupin sisällä. Näytin itselleni, että pystyn juoksemaan maratonin ja ehkä minusta vielä joskus maratoonari tulee. Katsotaan syksyllä seuraavan kerran.
Kuka muuten oli kuva-albumissa kaveri jolla oli suomalainen veteraani(?)urheiluliiton edustustakki päällä ihan viimeisissä kuvissa? Tutun näköinen...
VastaaPoistat. maakuntamaileri
Aika tuttu veijari, totta vie.
VastaaPoistaKaveri on kestävyysjuoksun suuri ystävä Markku Varjo. Hän kutsui meidät saunomaan merimieskirkolle maratonin jälkeen. Markun kisa ei tällä kerralla parhaalla mahdollisella tavalla sujunut, mutta uusia kisoja on tulossa!
VastaaPoistaSeuraavalla Maratonilla isketään vai mitä Miika
VastaaPoista