torstai 4. maaliskuuta 2010

hyvät juoksukelit?

Viime päivien juoksukeleissä Jyväskylässä ei ole ollut hurraamista. Linja-auton kuljettajien tavoin myös aura-autot näyttävät olleen lakossa. Ainut erotus on että busskikuskien lakko kesti vain päivän. Maanantaista alkaen olen joutunut juoksemaan enemmän tai vähemmän pöperöisillä pyöräteillä. Osa syynä on jatkuva pieni lumisade joka tuo pyörätien pintaan aina sen parisenttiä lenkkareiden alla pyörivää lunta vaikka kuinka auraisi. Silti tuntuu, että auraajakaverit ovat tällä viikolla olleet muiden tavoin hiihtolomalla. .

Jatkuvan nylkkäämisen ja nuljuttelun katkaisi tämän päivän hallitreeni. Ohjelmassa oli kolme kilsaa rynkytystä eli 50m kovaa ja kaarteet 50m palautellen. Ekaa tonnia en saanut kellotettua, mutta toiset kulkivat aikoihin 3.40 ja 3.30. Jalat tuntuivat olevan jokseenkin ikiroudassa kun hetkeä myöhemmin temmoin 5x200m 30-31 sekuntiin 200m hölkkäpalautuksella. Silti tuntui, että treeni teki ihan hyvää kropalle ja uusia ärsykkeitä ainakin tuli. Huomenna pitäisi lenkin aikana joka kilsalla tempoa 10 sekunttia kovaa. Todella kivaa, kun vauhdit eivät nouse yhtään ainoastaan kehon jumiaste nousee potenssiin kymmenen!

5 kommenttia:

  1. Aika rauhallisia vauhteja onnistut juoksemaan ins and outs treenissä, jos vauhdit noin 3.30:tä. Sä olet juoksijana ihan eri sfääreistä kuin minä ikinä. Silti mä muistelen juosseeni 50/50 treenissä esim 2 kilsaa noin kuuteen minuuttiin. Tosin ehkä ne vauhdit oli vedoissa ja palautteluissa aika lähellä toisiaan.

    VastaaPoista
  2. Ei kai ne Kimmo ja Miika juoseet hiihtolatua? ;)
    Tuo 50/50 on kova harjoitus kun se tehdään oikein. Hyvä tuloskuntoa ja irtiottoa herkistävä harjoitus. Niitä vain ei kannata tehdä kovin usein ;) Itsekkin aikoinaan kasin juoksijana väänsin niitä pari kertaa kesässä yliopiston kentällä.

    VastaaPoista
  3. Tarkoitus on että suorat eli 50m juostaan lähellä maksimia ja kaarre 50m melkein kävelyä. Eihän sitä muuten ehdi palautumaan uuteen täysivauhtiseen vetoon. Tällä kertaa ei ollut Juhaa mukana ja oma spurtti ei ehkä niin hyvä ollut mitä voisi olla. Kaveri kun juoksee rinnalla niin yritystä on enemmän.. Muuten aika jännä harjoitus maratoonarille!

    VastaaPoista
  4. Kyllä ny oli niin, että hiihtäjät tuli meidän "baanalle", mutta varmaan hiihtoladullakin olis parempi juosta, prkl.

    MT:n testi "perutaan" vähäisen osanoton takia, joten missäs onnistuis vetää kovaa/reipasta? Olisko Miika mitenkään mahdollista päästä Hipposhalliin moniotteluiden jälkeen? Mitäs itsellä ylipäätään ohjelmassa ja missä juokset... onnistuisko vetää kimpassa?

    VastaaPoista
  5. Ny on onneksi paremmat juoksukelit.
    Huomenna normi aamulenkki ja illalla reipasta. Su pitkälenkki aikaisemmin 9.30, kun pitää ehtiä Hippokselle toimitsijatehtäviin.

    VastaaPoista