tiistai 30. maaliskuuta 2010

palautuspäivä

Aamupäivällä hyvässä seurassa 20km niin, että vikat kolme kilsaa neljän minuutin vauhdilla. Lenkin keskivauhti oli siinä 4.30 paikkeilla. Illalla oli oikein kevyt 11km+5x100m eli käytännössä kyseessä oli lepopäivä!

maanantai 29. maaliskuuta 2010

Maanantaipäivä oli jälleen kovan treenin päivä. Aamulenkin juoksin Antin kanssa kevyttä 55min ja päälle rullasin 2x100m. Jalat tuntuivat sen verran hyviltä, että tein myös omaa liikkuvuussettiä. Se pitää sisällään ennaltamääräämättömän määrän polvennosto- ja pakarajuoksua. Lisäksi ohjelmassa on jalkojen heiluttelua, venyttelyä ja syväkyykkyhyppyjä. Saatan tällä leirillä uskaltaa myös loikkia jossain vaiheessa.

Päivä meni jälleen aivan liian nopeasti ja iltatreenin aika koitti. Olin ehtinyt netissä roikkumaan sen verran mitä läppärin akku kesti, kun piti mennä jo kämpille huilimaan ennen treeniä. Mukaan sain tällä kertaa Riku Marttisen ja olin iloinen, että treeniseurasta.

Kahden kilometrin pätkät tuulisissa olosuhteissa maastossa kulkivat seuraavasti: 6.43 heleposti 162 keskisykkeellä. Sitten 6.45 168 sykkeellä. Sitten hiukan kiristettiin aikaan 6.31 ja 6.36 sykkeet 171 ja 174. Vikat kaksi kilsaa sain tintata yksin ja nyppäsin sen 6.09 ja sykekin läheni jo 179:ta. Matka sinänsähän oli vain kymppi ja ei maratonille riitä mihinkään. Hyvä treeni kuitenkin ottaen huomioon, että maastopätkä ei ole maailman nopein. Loppuaika oli jotain 32.50.

Loppuhöntsyilyt sisälsivät 5x100m terävästi Lehtisen ja Marttisen vanavedessä. Illalla pohkeissa tuntui kireyttä, mikä mulle ei ole tavallista. Pitää päästä siitäkin vaivasta eroon ennen maratonia ja tehdä painavemmilla lenkkareilla viikon vikat treenit.

sunnuntai


Sunnuntaina on aikaa valokuvaukselle. Varsinkin jos kolmenkympin lenkki on juostuna pois jo aamupäivällä. Yön aikana siirryttiin kesäaikaan ja itselle se tuli täytenä yllätyksenä. Ajatuksena oli ehtiä juosta pitkä lenkki ennen MM-maastoja. Kävi niin, että ehdin näkemään ainoastaan miesten kisan. Kenialle meni voitto ja Eldoretin Clique hotellissa oli varmaan ilo ylimmillään. Viime keväänä ainakin paikka oli aivan täynnä ja Daily Nation-lehden toimittajakin oli paikalla. Silloin eivät miehet pärjänneet ja pettymys oli tietysti valtaisa.

Oma lenkki kulki maltillisilla vauhdeilla ihan kohtalaisesti. Sykkeet ovat edelleen matalat, mutta jaloissa edelleen pientä tukkoisuutta. Eilinen hieronta ehkä hiukan väsytti jaloissa, mutta luulen että ensi viikon aikana saadaan kroppa säädettyä hyvään iskuun. Kunnossa ei ainakaan pitäisi olla vikaa..

Kävimme iltapäivästä kahveella ja kakulla. Hintataso näissä elintarvikkeissa on varsin edullinen. Pyörähdimme myös rannalla, mistä sain napattua hyviä kuvia. Tässä muutama näytille.

Illalla oli suomalaisen kestävyysjuoksun palaveri. Perinteisessä viikkopalaverissä käytiin läpi perusasiat ja kuten näkyy herrasmiehet istuvat!

lauantai 27. maaliskuuta 2010

Herkkyys kaukana

Eilinen treenimäärä oli 20 (10sek spurtteja välissä)+11+4x100. Olin toivonut saavani hieronnan iltapäivälle, mutta lauantaille se meni väkisin. Ei sen puoleen, kyllä sitä yhden päivän jaksaa odottaa. Jalat vaan ovat aika tukossa ja tänään pitäisi rullailla kaksisatasia melkoinen määrä. Kyllä ne jaksaa vääntää, mutta herkkyys on kaukana. Toisaalta tässä ollaan maratonille valmistautumassakin…

Aamun lenkin jyräsin yksin menemään oikein hiljaa. Niin hiljaa, että Hässelbyn ruotsalaisjunnutkin menivät ohi. Ohitusvaiheessa vähän vilkuilin, josko pojista olisi juttumiehiksi, mutta näyttää sama tauti vaivaava kuin meitä suomalaisiakin. Tietääkseni Hässelby on Trolhättanin kaupungin vieressä, missä sijaitsee Volvon ym. tehtaat. Siellä asuu paljon Suomesta muuttaneita ja ovat varmaan mennessään vieneet perusjäykkyyden.

Metsässä juostessa huomasin ensimmäistä kertaa lintujen laulavan. Suomessa sama konsertti kuuluu toukokuun lopulla aamulenkeillä. Hiukan jos osaa fiilistellä luonnon eloon heräämisellä saa siitä voimia myös omiin reeneihin.

[update] Päivän treeni jumitila huomioon ottaen kulki hyvin. Piti juosta 2x10x200m ja tein 10+5x200m kun tuli ekat vedot juostua hiukan liian kovaa. Treeni tehtiin pyörätiellä myötäiseen Anssin kanssa. Illalla pääsin kunnon moukarointihierontaan ja maraton on ehkä sittenkin pelastettu. Jalat olivat kohtalaisen jumissa ja eiköhän ne sula kahden viikon aikana..

perjantai 26. maaliskuuta 2010

Nyt se on sitten sanottu ääneen: Mun tavoite on EM-maraton. Runners Magazine ja Jari Hemmilä lisäävät tekstiä elävöittämään vielä pari valokuvaa kunhan ehtivät.

alamäen jälkeen tulee ylämäki

Blogini lukijoille lienee tullut selväksi, että juoksufiilikseni ailahtelevat toisinaan. Viimepäivien flunssa alkaa olla voitettu, mutta tukkoisuus jaloissa jatkuu. Pohkeet ja etureidet tuntuisivat olevan aikamoisessa jöötissä, kun kyykkyyn meno lenkin jälkeen ei tahdo onnistua. Syväkyykkyhyppyjen teko on siis vaikeaa.

Tänään aamulla juoksin vahingossa liian paljon (1 tunti+3x100m) ja jalat olivat tukkoiset lenkin jälkeen. Palauttelin niitä kylpyammeessa kylmällä vedellä aika lailla turhaan. Iltapäivän treeni mielessä hörpin kahvia Noxissa perinteisesti netissä surffaten. Ei oikein huvittanut lähteä lenkille kun tiesin, että en pysty tarvittaviin vauhteihin. Onneksi Ana pelasti tilanteen.

Koska urheilukentälle ei pääse pariin viikkoon jalkapalloturnauksen vuoksi, oli treeni tehtävä asvalttitiellä. Tie sinänsä on tasainen, suora ja siihen on merkitty tonnit viiden sadan metrin välein. Huonona pätivänä vaan tuuli on joko kovasti myötäinen tai vastainen. Tänään sateli iltapäivästä ja keli sinänsä oli sopivan viileä. Tuulta oli se 10metriä sekunnissa Santo Antonion suuntaan ja ekat 2km meni mukavasti 6.25. Juoksu oli jäykkää ja Anttikin kommentoin juoksevani takamus pitkällä. Toinen veto oli hillittömään vastaiseen Antin pyörän peesissä. Juuri ja juuri pysyin siinä ja aikaa kului ilahduttavasti 6.20. Peesistä oli huimasti kyllä apua ja reeni tuntui menevän perille. Seuraava helposti myötäseen 6.18 ja seuraava vaati keskittymistä 6.13. Tässä vaiheessa Antti lähti iltapalaa valmistamaan ja rullailin viimeisen 6.00 pientä kiriä kehittäen.

Treeni siis meni perille ja olo oli huojentunut. Kunto ei ole kadonnut mihinkään puolessatoista viikossa ja jumista ja nuhasta huolimatta

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Meikä alkaa saada julkisuutta vähän joka suunnalta. Oheisessa SuurJyväskylä-lehden haastattelussa haastateltiin pakolaisperhettä ja sain kunnian toimia tulkkina. Tulkin urani kohokohta on ehkä kuitenkin Keski-Suomen keisarin Mauri Pekkarisen tulkkaaminen..

Laiffi Månte Gårdåssa etenee tasaisen tappavaan tahtiinsa. Aamu meni hi, ukan plörinäksi kun heräsimme vasta puoli kymmenen aikaan. Ei siinä mitään, mutta kun nukkumaan tuli mentyä kymmenen jälkeen. Siitä voi kukin laskea nukutut tunnit. Aamulenkki oli hiukan tukkoinen ja juoksin 55minuuttia jo varsin kuumassa säässä. Päälle tein sen normaalin 4x100m.

Päivällä oli tarkoitus tehdä toinen keikka Lidliin, mutta työkiireet estivät sen keikan. Onneksi on noita leiripäiviä silti vielä jäljellä. Pakollisen nettikahvilakeikan jälkeen oli iltareenin aika. Tarkoitus oli juosta 20km kiihtyvänä ja melkein onnistuin. Vauhti oli varsin hyvää 4.30 ja allekin. Kun tulin vauhtibaanalle alkoi vauhti kiihtymään 3.50 hujakoille. En kuitenkaan vielä voinut juosta suoraan kämpille vaan oli heitettävä pieni lisälenkki. Siinä vauhti hiukan hidastui ja kiihtyvä ei siis täysin ollut onnistunut. Olotila oli ihan ok, vaikka hengitys teki töitä hiukan kevyemmissäkin vauhdeissa. Luulisin sen johtuvan kosteudesta ja lämmöstä. Sykkeet eivät onneksi ole korkealla, mikä on hyvä merkki. Valmistautuminen maratonille jatkuu toiveikkain mielin.

tiistai 23. maaliskuuta 2010

Tiistaipäivä osoitti suuntaa hiukan parempaan yleiskuntoon. Yli kymmenen tunnin yöunien jälkeen ja ison kulauksen kokista napattuani lähdimme Antin kanssa aamulenkille. Juoksu kulki ihan hyvin ja vauhti oli Antille jopa kevyttä veekoota (vauhtikestävyys). Tyydyimme 50minuuttiin ja teräviin 4x100metrisiin.

Päivä ei mennyt koomaillessa edellispäivän tapaan, vaan uima-altaalla nettikahvilassa. Itse olen aivan noviisi auringonoton piirinmestareihin verrattuna, mutta kyllähän löhöily aina maistuu. Läheisestä Noxx-kahvilasta löytyi kohtuu nopea nettikin ja sain katsottua Hailen haastattelun New Yorkin puolikkaalta. Hiukan huvittuneena laitoin Facebookkiin kommenttini, jonka mukaan suomalaista sosiaalistumista on istua kahdeksan jätkän voimalla kahvilassa läppärit nenän edessä. No kyllä siinä tuli juteltuakin ihan kunnolla. On se silti tärkeää lukea kotimaankin kuulumisia ja päästä päivittämään Facebookkia..

maanantai 22. maaliskuuta 2010

Kevyt hölkkä jatkuu. Tarkoitus oli tänään iskeä kovempaa harjoitusta, mutta otin kahdet päiväunet melkoisella koomalla ja päättelin kropan vaativan kevyttä. Toiselta kauneusunelta herääminen jäi melkein tekemättä kokonaan, sen verran mies oli puhki.

Päivällä olimme Antin kanssa fillaroineet Lidliin ostamaan pojille ruokaa. Mukaan tarttui kilokaupalla jauhelihaa, lasagnea sekä kanansuikaleita. Vuokrasimme myös polkupyörät hintaan a yksi euro vuorokausi parin viikon ajaksi.

Olen funtsinut miksi olotila on niin nihkeä. Syitä lienee lämpö, meren aiheuttama kosteus ja tietenkin se lentsu. Viimeksi pari vuotta sitten iski myös tauti päälle heti Faroon laskeuduttua. Sillon sain harjoiteltua kaksi viikkoa nousujohteisesti ja SM-maantiellä olin ihan hyvässä iskussa.

Päivän setti olis siis aamulla 10km+5x100m ja illalla 15km+6x100m terävästi. Monte Gordon maastot alkavat tulla tutuksi. Maastot ovat periaatteessa hyvät ja hyvää kovapohjaista baanaa riittää eikä mäkiä ole haitaksi asti. Ultramaratoonarin 200+ viikoille saattaisi teitä olla liian vähän tarjolla.

Laitoin eilen nettiin myös treeniohjelmani. Lukea saa jos kiinnostaa ja ei niissä mitään salaisuuksia ole.

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

58.22

Monte Gordoon on kotiuduttu. Pitkä ja hikinen matka oli eilen ja tilannetta ei helpottanut yhtään flunssainen olo. Aamulla olin yrittänyt käydä aamulenkillä, mutta se muuttui vartin kävelylenkiksi. Helsingin pyörätiet olivat sen verran tappokunnossa, että ei yhtään huvittanut ottaa talven ensimmäisiä slipoja.

Illalla olimme kahdeksan aikaan Farossa ja iltapalalle ehdimme yhdeksän maissa paikallista aikaa. Eväiden syönti oli jäänyt aika vähälle päivän aikana ja curry chicken maistui makoisalta. Nukkumaan meni väsynyt porukka. Yhteensä meitä on JKU:laisia Antti, Tuija, Tommi, Jussi, Joel, Ville ja mä kahdessa eri huoneistossa. Majoitus on laadukas ja edullinen Catavento.

Aamulla ei ollut kiire mihinkään ja kävimme läheisessa hotellissa kunnon aamupalalla. Kämpille päästyämme huomasimme, että TV-lähetys Lissabonin puolimaratonilta tuli suorana. Kisassa oli sen verran kovia jamppoja, että arvelin kovaa kisaa. Siinä vaiheessa, kun pojat painelivat alle 14minuutin vitosia eikä hyytymisen merkkejä näkynyt toiveet maailmanennätyksestä kasvoivat. Eritrean Zerzane Tadesse pisteli menemään kuolemaa halveksien sellaista vauhtia, että tuloksena oli uusi ME 58.22. Se jos mikä on hurjaa kyytiä, kun jokainen tonni liikahtaa alle 2.50 vauhdin!

Ite tyydyin tänään yhteen lenkkiin, jonka pituus oli 2.04.03 eli siis hiukan päälle nykyisen ME:n. Ainut erotus vain oli, että ite ehdin taivaltaa ehkä noin 25km. Alkumatkasta juoksimme porukalla 5min vauhtia ja 40min jälkeen jatkoimme Tommin kanssa matkaa 4.30-4.45 vauhtia. Lopun 5km olin ajatellut kiihdyttää, mutta mies oli sen verran väsynyt että se jäi tekemättä. Huomenna olisi tv-kova. Eilen lentokoneessa särkenyt vasen korva laittoi jo ajattelemaam, että mulla on korvatulehdus, mutta toivottavasti olen väärässä.

HARJOITUSOHJELMA AJALLE 15.03-18.04.2010

VKO 11

MA

Illalla

Tv-kevyt 6 km

Illalla

Tv-kevyt 10 km

TI

Aamulla

Tv-helppo 6 km +5x100 m vauhdikkaasti + hypyt ylös 1x5

Illalla

Tv-helppo 20 km s 135 + 2x100 m kovaa

KE

Aamulla

Tv-helppo 6 km +5x100 m vauhdikkaasti

Illalla

Tv-helppo 20 km + joka kilometrillä 10 s kovaa

TO

Aamulla

Tv-helppo 10 km

Illalla

Nousevalla vauhdilla 20 km

PE

Aamulla

Tv-helppo 10 km + hypyt ylös 1x5

Illalla

Tv-reipas 15 km s 155-160 ylämäet vauhdikkaasti

LA

Tv-helppo 25 km s 130 l


SU

Tv-reipas 20 km s 150 + 2x100 m kovaa j


VKO 12

MA

Aamulla

Tv-helppo 10 km +5x100 m vauhdikkaasti + hypyt ylös 1x5

Illalla

TV-helppo 2 km + Tv-kova 10 km +Tv-helppo 1 km 6x100 m vauhdikkaasti pal 50 m

TI

Aamulla

Tv-helppo 10 km +5x100 m vauhdikkaasti

Illalla

60 min kevyt vauhtileikittely

KE

Aamulla

Tv-helppo 10 km +5x100 m vauhdikkaasti + hypyt ylös 1x5

Illalla

Tv-kevyt 3 km s 125 +Tv-reipas 20 km s 155 +3x100 m kovaa

TO

Aamulla

Tv-helppo 10 km +5x100 m vauhdikkaasti

Illalla

20 min verr.+ 5x100 m aukaisu + 5x2000 m 3.05-3.00 min/km pal 2 min +10 min verr +6x100 m vauhdikkaasti pal hölkkää +5x30 m pakara/polvennosto +20 min verr.

PE

Aamulla

Tv-helppo 6 km +5x100 m vauhdikkaasti

Illalla

Tv-helppo 20 km joka kilometrillä 10 s kovaa

LA

Aamulla

Tv-helppo 6 km +5x100 m vauhdikkaasti + hypyt ylös 1x5

Illalla

Tv-helppo 3 km + 2x10x200 m 32-30 s pal 200 m hölkkää/4 min +Tv-helppo 2 km

SU

Tv-helppo 30 km s 125 + 2x100 m kovaa

MA Aamulla

Tv-helppo 10 km +5x100 m vauhdikkaasti

Illalla

TV-helppo 2 km + Tv-kova 10 km +Tv-helppo 1 km 6x100 m vauhdikkaasti pal 50 m

TI

Aamulla

Tv-helppo 10 km +5x100 m vauhdikkaasti + hypyt ylös 1x5

Illalla

Nousevalla vauhdilla 20 km

KE

Aamulla

Tv-helppo 6 km +5x100 m vauhdikkaasti

Illalla

Tv-helppo 20 km + joka kilometrillä 10 s kovaa

TO

Aamulla

Tv-helppo 6 km +5x100 m vauhdikkaasti

Illalla

20 min verr.+ 5x100 m aukaisu + 6x1000 m 3.00-2.55-2.50 min/km pal 2 min +10 min verr +6x100 m vauhdikkaasti pal hölkkää +5x30 m pakara/polvennosto +20 min verr.

PE

Aamulla

Tv-helppo 6 km +5x100 m vauhdikkaasti + hypyt ylös 1x5

Illalla

Tv-reipas 12 km s 155

LA

Aamulla

Tv-helppo 10 km +5x100 m vauhdikkaasti

Illalla

Tv-helppo 3 km + 2x10x200 m 32-30 s pal 200 m hölkkää/4 min +Tv-helppo 2 km

SU

Tv-helppo 25 km s 130 + 2x100 m kovaa


VKO 14

MA

Aamulla

Tv-helppo 6 km

Illalla

Tv-helppo 3 km + 5x200 m 30-29 s pal 400 m hölkkää +3x400 m 66 pal 400 m +Tv-helppo 3 km + hypyt ylös 1x5

TI

Aamulla

Tv-helppo 6 km

Illalla

20 min verr +5x100 m aukaisu +3x2000 m 6.00-5.50 pal 2 min +20 min verr

KE

Aamulla

Tv-helppo 6 km

Illalla

Tv-helppo 6 km +10x100 m vauhdikkaasti pal 100 m + hypyt ylös 1x5

TO

Aamulla

Lepo

Illalla

Tv-helppo 5 km +Tv-reipas 5 km s 160

PE

Aamulla

Tv-helppo 6 km

Illalla

60 min kevyt vauhtileikittely

LA

Tv-helppo 6 km +2x500 m maraton vauhtia pal hölkkää juostumatka

SU

Marathon

perjantai 19. maaliskuuta 2010

Portugali leiri tekee tuloaan uhkaavasti. Tällä kertaa positiivisessa mielessä, sillä pitävälle alustalle pääseminen on sen verran arvokas asia josta kannattaa tällä hetkellä hiukan maksaakin. Rotterdamin maratoniin ei ole aikaa kuin se kolme viikkoa ja yhtään ylimääräistä jumia tai vammaa ei huvittaisi enään hankkia. Flunssa tulee nyt jos on tullakseen ja itse asiassa tänään oli jo hiukan tuntemuksia. Aamupäivän treenin sain tehtyä kovalla tsempillä ja aktiivisella sängyllä makoilulla. Ajattelin ensin juoksevani reilun tunnin, mutta puristin sen parikymppiä koska tiesin iltapäivästä tulevan levon. Neljän näppäimillä, heti töiden jälkeen, hyppäsin junaan ja tulin tänne veljeni luokse Helsinkiin. Huomenna puolen päivän aikoihin olisi lento Faroon Lontoon kautta ja ajattelin että ehdin edes kunnon aamulenkin tehdä huomenna. Muuten on pakko ottaa vielä hiukan kevyemmin. Väsyneeseen kroppaan kun kaikki tauditkin helposti iskevät.

Seuraava päivitys Monte Gordosta!

torstai 18. maaliskuuta 2010

Tietokoneen kaijuttimista jumputtaa hollantilainen dj-artisti Armin van Buuren. Mieli rentoutuu treenin ja työpäivän jälkeen. Viikonlopun kisa ramaisi vielä sen verran kroppaa tänään, että puoleltapäivin kävin huilimassa tulkkikeskuksen sohvilla ja iltapäivällä kämpille päästyäni otin toiset nokkaunet.

Eilen palauttelin numeroin 12+2x100m ja 13+5x100m hipposhalli+3km. Päivällä olin käynyt hierojalla ja tehnyt töitä jonkin verran. Enemmänkin olisin tällä viikolla voinut tulkkailla, mutta töitä tehdään tilausten mukaan. Melko lailla optimi on meikäläisen työn ja urheilun tasapaino tällä hetkellä. Se toki näkyy tilipussissa, mutta kyllähän sitä duunia kerkiää vielä vääntämään. Juoksulenkkejäkin kyllä ehtii, mutta ennätystenteon aika on nyt.

Tämän päivän juoksusetti oli 8km+2x100m sekä 2km+13km reipasta 3.44-3.54+2km verkkaa. Keli oli talvinen, kun vastapalloon juoksin lumipyryä vastaan. Kaatumisia tai edes liukastumisia ei tapahtunut eli sen puolesta treeni meni nappiin.

Tossa vieressä on päivän Keskisuomalaisessa kirjoitettu juttu.

tiistai 16. maaliskuuta 2010

Eilisen lepopäivän jälkeen oli tänään jälleen aika palata treenien pariin. Aamusta nyppäsin kevyen 20km lenkin ja keli oli mitä mainion. Aurinko paisteli pilvettömältä taivaalta kuten se teki lähes koko päivän. Tuntuma juoksussa oli hyvä ottaen huomioon, että etureidet ovat kosketusarat ja pohkeet kohtalaisessa jumissa. Harvemmin on puolikkaasta jalat näin kipeäksi tulleet. Ehkä sain itsestäni jotain irti kisassa.

Niille jotka kävi katsomassa videota mun maaliintulosta, niin valikkoa rullaamalla näkee myös irvistyksen 5,10,15 ja 20km kohdiltakin. Joo ja illalla palauttelin kaverin kanssa hiihtämällä tunnin Laajavuoren maastoissa.

maanantai 15. maaliskuuta 2010

Kotiutuminen suomenmaahan on suoritettu. Aamulla oli aikainen herääminen ja koko päivä meni käytännössä matkustaessa. Illalla olin hiukan ennen kahdeksaa Jyväskylässä ja päätin olla menemättä iltalenkille. Heti huomenna olisi tarkoitus juosta kevyttä hiukan pidenpään ja käydä illasta vaikka hiihtämässä. Sen verran on jalat kipeänä eilisestä skabasta, että keskiviikon kevyt hieronta tulee sopivaan saumaan. Jännä juttu, että vaikka kyseessä oli "vain" 21km kisa niin jalat oli aika kipeänä tänään. Ehkä se kertoo siitä että mies sai itsestään tarpeeksi irti.

Illalla katselin järjestäjien nettisivuja ja löysin sieltä videoita, jotka näyttää taivallusta reitin varrelta sekä maaliintulon. Aika laillaa on toi dokumentointi muutenkin kehittynyt viime vuosina. Frankfurtista 2004 muistan nähneeni jonkin videonpätkän, mutta sen itselle saaminen olisi vaatinut ison tukun euroja ja jätin sillä kertaa ostamatta. Valokuvan sen sijaan ostin sekä teetätin kuvani oikein hiirimatolle. Siinä se on ollut pöydällä siitä lähtien!

sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

1.06.04

Paivan raastot on raastettu. Hyvinhan se meni ja hiukan ylakanttiin. Keli ei talla kertaa ollut kovin suotuisa, mutta silti monet juoksivat ennatyksiaan. Lampotila oli siina +6 asteen hujakoilla ja tuulta sen verran mita nyt Hollannissa normipaivana on.

Eka kymppi puskettiin jonkinasteiseen myotaiseen ja reilun kymmenen hengen kakkosporukka pysyi hyvin kasassa. Taman jalkeen pojat kiristivat ja jengi hajosi. Jain siita aika lailla hantapaahan, mutta en alkanut hontyilemaan. Tiesin olevani ennatysvauhdissa, silla vitoseen oli kulunut aikaa n.15.30 ja kymppiin 31min. Siis yli puoli minuuttia aiottua kovempaa. Takanani puuskutti ruotsalainen, jonka odottelin tippuvan hetkena mina hyvansa. Yllatyksekseni mies tarjosi vetoapua vastatuuliosuudella kun lahestyimme rantaa. Olin hanta yrittanyt jo tiputtaa vauhdinpidollakin! Biitsilta maaliin oli matkaa reilu vitonen ja tiesin sen vauhdikkaaksi. Kolme kilsaa ennen maalia lykin vauhtia ja sain kaverin tippumaan. Edessa oli toinen ruotsalainen, toinen Grossin identtisista kaksosista. Lykin hanestakin ohi ja aloin tahyilemaan maalia. 20km kohta meni ajassa 1.03 ja laskeskelin olevan kohtuu vauhdissa. Varsinaisen aikani nain vasta maaliviivaa lahestyessani. Nain kellon tikittavan 1.05 puolella, mutta vaajaamatta kallistuen 1.06 puolelle. Huonommalle puolelle siis jaatiin, mutta ennatykseen tuli kohennusta 1.40 eli pettynyt ei voi olla. Tiesin olevani kunnossa, vaikka viikolla oli usko koetuksella huonon kulun ja vasymyksen vuoksi. Otin loppupaivat aiottua kevyemmin ja siita naytti olevan apua. Juoksu kulkee, mutta kulkekoon.

Nyt alkaa tietysti hirvee spekulaatio, yrittaako Miika 2.18 rajaa Rotterdamissa vai tyytyko 2.20 alittamiseen. Tiedoksi vaan, etta 3.19 keskivaudilla lykkiminen 42km matka on haaste jo sinansa ja mita vain voi matkan aikana tapahtua. Aion kuitenkin tamanpaivaisesta rohkaistuneena yrittaa 1.08 maratonin puolikkaan ajalla hyvaa loppuaikaa ja katsotaaan mihin se riittaa. Fakta kuitenkin on, etta Suomesta pitaisi loytya viela toinen 2.18 alittaja, jotta voitaisiin valita pari 2.20 alittanutta jamppaa. Paljon on siis viela tyota jaljella ja homma pitaa hoitaa kunnialla loppuun saakka. Projekti on siis viela pahasti kesken. Tama tiedostaen tein loppuverryttelyna 40minuuttia kevytta juoksua, jotta ne kuuluisat pohjat eivat paasisi tippumaan!

lauantai 13. maaliskuuta 2010

Haagi

Haagin perukoilla ollaan. Matka tanne sujui kivuttomasti. Heti Helsingin lentokentalle saavuttuani menin pallistelemaan lahtevia lentoja. Hetken siina katseltuani vieressa seisoskeleva kaveri alkoi yllattaen puhumaan. Olin pelastya pahanpaivaisesti, silla eihan Suomessa ole tapana tuntemattomille puhella. Jo bussimatkalla Tikkurilasta kentalle havainnoin, kuinka myrkynnielemia Hesalaiset todella voivat olla. Hetken kelaamisen jalkeen lippiksen alta paljastui Hambergin kasvot ja aani paljasti miehen samaksi tapaukseksi, jonka kanssa viime vuonna leireilin keniassa 6 viikkoa. Hapon lisaksi myos Michel Smith ilmestyi nakokenttaan. Lento Amsterdamiin sujui siis kivuttomasti.

Amsterdamissa tapasin vanhan ruotsalaisen Martinin, jonka kanssa tein surullisen kuuluisan Amerikan valloituksen viime vuonna. Leiri oli silloin onnistunut, ainut vaan etta Houstonin maraton jai silla kertaa juoksematta. Nyt uskon karman kuitenkin vaihtuneen. Junalla huristelimme loppumatkan Haagiin ja paasimme hotellille siina kahdeksan maissa. Jatin valiin aikomani iltalenkin ihan suosiolla ja keskityin palautumiseen. Se puoli hoitui iltapastalla hyvassa seurassa. Martinin lisaksi messissa oli kolme naikkosta seka joku aijankorilas.

Herailin tanaan ekan kerran seiskalta siihen normaaliin heraamisaikaan. Kello on silloin Suomessa kahdeksan. Sinnittelin yhdeksaan ja lahdimme aamuholkalle tutustumaan Haagin keskustaan. Pienen harhailemisen jalkeen ja 50minuuttia myohemmin olimme hotellilla ja aamupalalla. Nyt on koko paiva aikaa huilia ja siirtya "urheilijoiden" hotellille parisataa metria oikealle.

torstai 11. maaliskuuta 2010

väsyttää

Tärkeän kilpailun lähestyessä perinteinen hermojen raasto alkaa. Sen lisäksi, että kilpaurheilija joutuu kurittamaan kroppaansa aika lailla, on välillä myös päänuppi kovilla. Omalla kohdalla se on sitä, että pieni epävarmuuden tunne hiipii mieleen syystä taikka toisesta. Usein se liittyy viimeisten päivien treenien onnistumeen tai onnistumattomuuteen. Tällä kertaa tilanne on seuraava:

Maanantaina tein hyvän ja kuormittavan harjoituksen. Tiistaina juoksin aamulla ysin ja kävin hierojalla puolen päivän aikoihin. Pohkeet eivät vielä siinä vaiheessa olleet kipeät. Illalla hölkkäilin 15km kevyttä Jounin ja Anssin kanssa. Mies oli väsynyt. Tiistaina sama aamulenkki ja iltasesta piti juosta 20km kiihtyvänä. Olo ei ollut tuore ja pohkeita/ jalkoja särki. Jätin kiihdyttelyt ja hölkkäsin 18km. Vielä tänäänkin mies oli väsynyt ja iltalenkille lähtöä piti tsempata kolme tuntia. Tarkoitus oli juosta 12km lopussa myös kiihdyttäen. Jantteri oli sen verran väsynyt, että pienessä mäessä 25min jälkeen pistin kävelyksi. Raahauduin Hippokselle, missä avauduin Leskiselle. Kokenut valmentaja antoi rohkaisun sanoja ja tokaisin miehen toivottavasti olevan oikeassa. Rullailin 10x100m ja jalat toimivat kohtalaisesti. Kämpille juoksin apteekin kautta, mistä hain maitohappobakteeri valmiste Idoformia. Viimeiset pari viikkoa kun on lenkeillä pitänyt niitä kuuluisia puskareissuja tehdä enemmän kuin tarpeeksi. Ehkä tässä yksi syy väsymykseen. Ravinto ei ole imeytynyt kunnolla.

Nyt siis alkaa olla viimeinen tsäänssi aloittaa palauttelu sunnuntain Haagin puolikasta varten. Tämä mies tankkaa ruokaa normaalia enemmän ja ottaa treenipuolella hiukan kevyemmin. Toivotaan, että saan aikaiseksi kunnonmukaisen juoksun ja aika painuu alle 67minuutin.

maanantai 8. maaliskuuta 2010

2x1600, 8x400, 2x1200, 2x800

Viikon valmistava treeni on suoritettu. Vielä aamulla olotila oli väsynyt ja lyhensin taivalta yhdeksään kilometriin. Jalat olivat muuten herkässä iskussa, kropassa vain väsytti eilinen kolmekymppinen. Säästelin siis voimia illalle. Poikkeuksellisesti aloitimme tänään puoli seiskalta illalla, mikä tiesi sitä että mulla jäi enemmän aikaa päiväunien ottamiselle! Olotila olikin hiukan pöhnäinen kun hallille verryttelin.

Treeni kesti sen verran pitkään että siinä ehti hyvin kyllä heräillä. 4km verryttelyn jälkeen
juoksin 5x100m ja odottelin poikia. Heidän kanssaan tein vielä 3x100m ennen kuin päästiin aloittelemaan. Ohjelmassa oli yksi 1600m veto kolmen minuutin vauhdilla. Sen jälkeen oli 2x4oom niin että ekat 200m on 30 sekuntiin ja seuraavat 200m 40 sekuntiin. Seuraavaksi oli 1200m 3minuutin vauhdilla sitten taas 2x400m samalla systeemillä. Eka setti pättyi 800m samalla 3min vauhdilla. Sama sarja toistettiin kaksi kertaa ja niin että palautuksena pitemmissä vedoissa oli 400m hölkkää ja lyhyemmissä vedoissa 200m hölkkää.

Laskujeni mukaan itse vetoihin kului aikaa melkein tunti ja kilsoja kertyi ihan kivasti. Koko ajan oli oltava liikkeessä, kun palautukset oli hölkällä. Vedin setin Adidaksen "maraton" piikkareilla ja jalat pysyivät tuoreena melko pitkään. Alaselässä hiukan alkoi tuntumaan loppumatkasta, mutta kokonaisuudessaan harjoitus meni todella hyvin.

Päivän valokuvat ovat viikonlopun hallikisoista. Tuloksia löytyy täältä.

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Viikonlopun urheilemiset:

Pe 20km aamulla ja tunti hiihtoa illalla järvenjäällä.
La tunnin aamulenkki+2x100m, päivä Hippoksella toimitsijana, ilta 3km+7km 4.10-20 Kimmon kanssa+2km+4x100m.
Su 30km kiihtyvä 2.25, loppu kuusi kilometriä 3.50-4.00.

Lyhykäisyydessään edellä oli viime päivien liikkumiset. Lauantaille ja sunnuntaille olin lupautunut moniotteluiden SM-halleihin tulospalveluun toimitsijaksi. Auttelin Teemua tulosten naputtelussa koneelle. Kovin työ oli veteraanitulosten ja pisteiden naputtelussa. Heillä kun on omat kertoimensa ja kisoissa urheilijoita ikäluokista 35v aina 75v asti.

Illalla nukkumaan meni melko väsynyt kaveri eilen ja tänään herääminen kahdeksalta tuntui nihkeältä. Sen verran olin sekaisin, että olisin voinut nukkua tunnin pidempäänkin. Olimme sopineet, että Antti tulee kämpille 9.30 mistä lähdemme juoksemaan. Olin kuitenkin valmis 8.30 ja juokstin tunnin ennen kun tapasin Antin ja Tommin. Juoksimme yhdessä tunnin verran ja aloitin kiihdyttelemään vauhtia. Viimeiset 6km juoksin n.3.50-4min vauhtia ja juoksu tuntui hyvältä. Kämpille saapui tyytyväinen mies ja olotila oli se tuttu eli raukea mutta hyvä.

Sunnuntaipäiväkin meni nopeasti. Moniotteluiden toinen päivä päättyi osaltani viideltä, kun lähdin Jounin kanssa keskustaan syömään. Lounas oli osaltani toinen ja päivän kulutus sai varmaan aikaan sen että koko päivän oli nälkä. Sykemittarin mukaan poltin kaloreita lenkillä 1500. Normaali toimistotyöntekijä kuluttaa päivässä 2000-3000 kaloria ja minä puolet siitä yhdellä lenkillä. Jatkuva syöminen on siis mulle sallittua..

torstai 4. maaliskuuta 2010

hyvät juoksukelit?

Viime päivien juoksukeleissä Jyväskylässä ei ole ollut hurraamista. Linja-auton kuljettajien tavoin myös aura-autot näyttävät olleen lakossa. Ainut erotus on että busskikuskien lakko kesti vain päivän. Maanantaista alkaen olen joutunut juoksemaan enemmän tai vähemmän pöperöisillä pyöräteillä. Osa syynä on jatkuva pieni lumisade joka tuo pyörätien pintaan aina sen parisenttiä lenkkareiden alla pyörivää lunta vaikka kuinka auraisi. Silti tuntuu, että auraajakaverit ovat tällä viikolla olleet muiden tavoin hiihtolomalla. .

Jatkuvan nylkkäämisen ja nuljuttelun katkaisi tämän päivän hallitreeni. Ohjelmassa oli kolme kilsaa rynkytystä eli 50m kovaa ja kaarteet 50m palautellen. Ekaa tonnia en saanut kellotettua, mutta toiset kulkivat aikoihin 3.40 ja 3.30. Jalat tuntuivat olevan jokseenkin ikiroudassa kun hetkeä myöhemmin temmoin 5x200m 30-31 sekuntiin 200m hölkkäpalautuksella. Silti tuntui, että treeni teki ihan hyvää kropalle ja uusia ärsykkeitä ainakin tuli. Huomenna pitäisi lenkin aikana joka kilsalla tempoa 10 sekunttia kovaa. Todella kivaa, kun vauhdit eivät nouse yhtään ainoastaan kehon jumiaste nousee potenssiin kymmenen!

keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

Erikin kanssa tuli kuluneen parin päivän aikana keskusteltua monenlaisista asioista. Esimerkiksi elämän pienista ja suurista valinnoista sekä tulevaisuuden toivomuksista. Mielenkiintoista oli havaita, että joku muukin funtsii samoja asioita. Erikin kohdalla iso muutos oli paluu Saksaan melko pysyvästi viiden vuoden Suomessa asumisen jälkeen. Kyllä siinä väkistenkin miettii monenlaisia juttuja. Omasta kokemuksesta tiedän, että muutto on aina iso prosessi. Jätät jotain taaksesi ja joudut pohtimaan tekemiäsi päätöksiä.

Pohdiskelu jatkui iltalenkillä vanhan kaverini Jukka Rahkosen kanssa. Juoksimme lähes auraamattomia pyöräteitä Palokan kautta aina välillä autotiellä juosten. Keskustelu liikkui urheilusektorilla, mutta myös muita teemoja käsiteltiin. Sen verran saivat aivonystyrätkin ärsykettä, että puolitoista tuntia meni sohjossa polkien lähes huomaamatta.

Päivällä olin jo miettinyt vaihtavani juoksulenkin hiihtoon. Lisäksi olo oli harvinaisen väsynyt ja arvelin flunssan painavan päälle. Lähipäivät kertovat pysyykö mies terveiden kirjoissa Haagiin saakka. Motivaatiokuvana foto Timket-juhlan aikaan Etiopianmestoilta. Jari selkeästi haikailee ajatuksissaan Suomen talveen!

tiistai 2. maaliskuuta 2010

Erik

Erik tuli pariksi päiväksi kämpille annettuaan omansa pois kuunvaihteessa. Eilen juoksimme yhdessä viikon kovan harjoituksen 7x1.6km kierrosta Hipposhallin ympäri. Keli oli surkea, mutta ei pahimmasta päästä. Kuitenkin sellainen hiukan plussan puolella muutama sentti uutta lunta pyörätien pinnassa. Vauhti kiihtyi tasaisesti ja sykkeet siinä samalla. Taitaa mies olla kohtalaisessa kunnossa, kun sykkeet olivat melko matalalla ja jalat toimivat hyvin. Viimeisen kierroksen kirrasin kovaa 5.30 ja sykkeet jäivät alle 170. Päälle rullasin 5x100m hallin puolella.

Kämpille päästyäni parin ruisleivän jälkeen lähdin vielä hierontaan ja hyvän käsittelyn sain seurakaveri Juuso Sillanpäältä. Sain myös ohjeita vahvistaa selkää sen verran että se ei jatkuvasti jumiutuisi jatkossa. Talvella niitä ongelmia lähinnä tulee, kun juoksee liukkailla alustoilla. Tänään sitten palauteltiin numeroin 10+18. Yöllä satanutta parin sentin lumikerrosta ei koko päivänä aurattu pois ja koko lumenpinta asvalttiin asti alkoi pettää päivän mittaan. Kolmannen treenin tein pyöräilemällä aamulla hikihatussa Huhtasuolle ja keskussairaalalle. Tulkkihan ei saa olla myöhässä ja mulla noi lähtemiset jää aina viimetinkaan.

HTC kännykän ominaisuudet alkavat tulla tutuiksi. Google mapsin latitude eli kavereiden paikallistoiminto on aika vekkuli keksintö. Twitteri pelittää hyvin ja MySpaceen olen saanut toistaiseksi äitini liittymään :) Flickr on vielä kokeilematta. Näyttää siltä, että yhtenäiskulttuurin Suomi on valinnut Facebookin omakseen ja suunnilleen kaikki ovat sielä. Googlen sanakirja on myös ihan kokeilemisen arvoinen juttu puheäänen kanssa. Onko muita ideoita lukijoilla, mitä voisi testailla?