keskiviikko 1. lokakuuta 2008

Berliini 2008
Nopeasti se arki alkaa taas rullata. Jotenkin on ollut maratonin jälkeen fiilikset hyvä kaikesta huolimatta vai johtuuko hyvä vireys vain viime päivinä paistaneesta aurinkosta. Olen nauttinut matkoista mennä tulkkaamaan polkupyörällä, mikä on samalla ollut kevyttä huoltavaa maratonin jälkeen. Jalat tuntuvat olevan hyvässä iskussa ja ainoastaa pientä lihaskipua tuli tällä kertaa. Muutaman päivän otan vielä levon kannalta ja sitten ehkä jotain kevyttä. Pääasia on nyt se että nauttii tekemisestä ja sekä kroppa että pää palautuvat. Huomaa kyllä että kroppa on väsynyt aamuisin ja on hyvä fiilis kun ei ole ressiä niin uni tulee hyvin ja se on laadukasta. Yksinkertainen mies ei osaa turhista murehtia! Ei vaan, elämästä voi tehdä yksinkertaista jos vain haluaa. Kaikki säätämäminen on yleensä itseaiheutettua samoin kuin kiirekin. Nyky-yhteiskunnassa kun arvostetaan tehokkuutta ja joutenolo on pahin vaihtoehto. Harvoin muistetaan, että aivot käsittelevät ja lokeroivat asioita levossa. Siis varsinkaan tähän aikaan vuodesta ei kannata polttaa kynttilöitä molemmista päistä!

Tuomo Lehtinen oli näköjään valittu valmennnuspäälliköksi Joensuussa. Onnea hyvästä valinnasta. Taas kestohenkinen koutsi yleisurheilupiireihin. Niitä palkallisia kun ei suomenmaassa montaa ole. Suuntaus on oikea seuroilla. Mites on se yhteistyö muoden lajien kanssa? Voiko sellaista harrastaa. Lauantaina Jyväskylässä on JJK:n ja JYP:n pelit niin että ensin on palloilua ja sitten kiekkoa ohjelmassa. JYP järjestää kyydin Harjulta jäähallille. Oikein hyvin taloudellisesti ajateltu... Itse sporttitaukoa viettävänä saattaisin jopa mennä jopa katsomaan ensimmäistä pallopeliä Jyväskylässä. Aistia hieman tunnelmaa ja tehdä havaintoja.

Oma juoksuanalysointi jatkuu. Tähän aikaanhan vuodesta on hyvä koutsin kanssa miettiä, mutta tärkeintä on miettiä mitä todella itse haluaa. Mulla on vahva usko eteenpäin menemiseen, mutta se edellyttää jatkuvaa hereillä oloa ja täyttä panostusta. Seuraava maraton saattaa olla jo tammikuussa, mutta sitä ennen on hyvä maastojuoksukausi ja ajatuksena on kehittää heikkouksiakin. Juoksuvoima? Kannattaako sitä punttia vääntää? Shwarzeneggeriä musta ei saa tekemälläkään, mutta naruissa eli käsissä pitäisi olla edes sen verran voimaa, että maraton ei kaadu hartioiden jumittamiseen...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti