torstai 2. lokakuuta 2008

Jos pientä analyysia maratonista vielä jatkaa, niin voin todeta liian kovaa aloittaneeni. Ajatuksena oli ennen kisaa tussilla kirjoittaa käteen tavoitevauhdit 5km välein. Niin kävi, että unohdin sen enkä huonon matikkapään omaavana tarkkaan miettinyt missä vauhdissa mennään. Seurasin kuitenkin kilometriväliaikoja ja mielestäni ne olivat siinä Peten antamassa 3.16-19 haarukassa. Näin jälkeenpäin ajateltuna kympin väliaika 32.50 oli himpun liian kovaa sillä ilmeisesti se tähtää 2.18.30 loppuaikaan. Toisaalta siinä vauhdissa oli rimpuiltava sillä takana oli tyhjää ja porukassa juoksiminen on kuitenkin yleensä taloudellisempaa. Juoksurytmi pysyy ns. kasassa ja tuulenvastuskin on pienempi. Alkumatkasta olin havainnoivani pienoista vastatuultakin ja silloin pyrin juoksemaan aina jonkun selän takana. Koitan jossain vaiheessa saada sykekuvan liitettyä tähän kuvaan, niin siinä näkee kuinka syke laski samaa tahtia vauhdin kanssa. Lyhyesti kisasta voisin todeta, että poltin polttoaineet liian aikaisin. Erik pystyi pitämään 2.20 rytmin 38km asti, kunnes raasto alkoi painamaan. Itsellä jalkojen hermotus ei pahasti väsähtänyt, sillä palautuminen lähti todella nopeasti käyntiin ja nytkin jaloissa tuntuu herkältä vaikka juoksussa käytetetyt lihakset ovatkin kipeät. Eilinen sauna ja tämän päivän hieronnan pitäisi tehdä myös hyvää lihaksille. Muuten viikko jatkuu palauttelun merkeissä.

4 kommenttia:

  1. Pääsit niin hyvään ryhmään, että kyllä siihen piti liimautua, ainakin porukan hännille. Puolikas oli just sopivaa vauhtia. Jälkiviisas on tietysti helppo olla. Harvoin saat noin hyvää peesipaikkaa.t:Runner

    VastaaPoista
  2. Pyh! Peesi on yliarvostettua.
    ;)

    VastaaPoista
  3. Gainomax Recovery
    Maksimoi harjoittelun tehon ja auttaa palautumaan siitä.
    www.GAINOMAX. fi
    täss gainomaksia!!

    VastaaPoista
  4. Hyvä juoksu, sanoi kuka tahansa tai mitä tahansa SAATANA. Ennätys on aina ennätys, onnittelut siitä.

    Ja rakentavaa kritiikkiä tästä PERSEESTÄ olevasta taustaväristä. Se on iljettävän pikkupissimäinen HELVETTI. Vaihda SE!!!

    VastaaPoista