sunnuntai 29. elokuuta 2010

Maybe Paolo Helsinki


Rutiinit ovat hyvä asia. Ne tuovat päivään sopivaa rytmiä ja teet asioita sen kummemmin filosofoimatta. Lisäksi rutiinit tuovat myös päivään mielekkyyttä. Varsinkin jos tekeminen on hauskaa.

Helsingin reissu on siis tehty. Aamulenkki jäi väliin kuten on viimeisen reilu viikon aikana tapahtunut muutenkin. Mitään hinkua ei ole ollut lähteä ulos juoksemaan, vaikka kelit ovat ulkoilulle mainiot. Viime viikolla kylässä oli Paolo ja päivät täyttyivä hänen kanssaan touhutessa. Nyt Paolo jäi Hesaan ja hiukan on hiljaisempaa kämpilläni. Se Paolon nauru on kyllä sellainen tyhjyyden täyttäjä että ei toista.

Sanna ja Paolo voittivat tänään Paloheinä Crossin. Missään vaiheessa ei ollut itsellä poltetta lähteä kisaamaan. Se kertonee siitä, että kevyttä kannattaa jatkaa juoksupuolella. Jyväskylän kämpille päästyäni oli kuitenkin pakko lähteä lenkille. Juoksu kulkikin ihan kiitettävästi ja 10km juostuani piipahdin Hipposhallilla selkiä ja vatsoja tekemässä. Päälle hölkkäsin 3km kämpille ja olotila oli erinomainen. Ehkä jatkan sittenkin kropan kurittamista jatkossakin.

Suomi-Ruotsi maaottelu 2010

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti