perjantai 20. elokuuta 2010

Kausi paketissa

Eilen juoksin luultavasti kesän viimeisen ratakisan. Kovalla tsempillä lähdin Harjulle juoksemaan kolmosta vaikka kisafiilistä sai hakea. Periaatteessa kaiken piti olla kunnossa kun sopivasti oli kevyttäkin alla. Verryttely tuntui hyvältä ja kelikin oli oiva tuloksen tekoon.

Vedin ekan kiekan 68 sekuntiin ja annoin tilaa takaa tulevalle kovalle virolaiselle. Hän spurttasi siinä vaiheessa sen verran, että mulla ei ollut mahkuja. Tonni tuli aikaan 2.53 ja ajattelin hyvän kisan olevan tulossa. Juha veti seuraavan kiekan, mä seuraavan, Juha seuraavan ja mä lopun. Yritin kiihtyvää 600m pitkää vetoa, mutta 150m ennen maalia Juha spurttasi ja kolhasi vahinkossa jaloille. Horjahdin ja kävin sisäradalla. Tappio tuli 8 viikkoa telakalla ollelle Juhalle, jonka aika 8.43,75 siihen nähden oli hyvä. Mun aika oli 8.46,10. Ilmeisesti ilman yhtään tonnin vetotreeniä ja alla vain maanantain neloset ja kakkoset Juha pisteli menemään. Sunnuntaina mies oli vielä vetänyt kovan tunnin tempoajon pyörällä. Voi siis vain todeta Juhan olevan kone. Vielä kun mies sai vakioduunin toivoisi että Suomi ei menettänyt kestokonetta. Miehessä nimittäin potentiaalia kyllä olisi. Sen ovat kovatkin kaverit todenneet maastossa. Vielä kannattais Juhan yrittää yksi vuosi täysiä urheilua ja katsoa miten radalla liikahtaisi. Veikkaan että 14-minuuttiä ei ole kaukana. Jokainen laittaa kuitenkin asiat omaan tärkeysjärjestykseen.

Kisan jälkeen kämpilleni tuli yöksi kolmosen voittaja Keijo Kits, joka päivää aikaisemmin oli juossut Turissa tonnivitosen aikaan 3.51. Hän oli jäänyt pussiin pahasti ratkaisevalla hetkellä eikä saavuttanut tavoitettaan 3.49. Lahjakkuutta myös tässä miehessä piisaa sillä kolmonen on kulkenut 8.20 ja kasi muistaakseni 1.53 pintaan. Toinen virolainen oli kasin voittanut Aarne Nirk. Hänen päälajinsa on 400m aidat, jotka ne on kulkenut mallikkaasti 51 sekunnin pintaan. Muistoksi Aarnelta sain Estonia-maajoukkuepaidan kokoa Large.

Perjantaipäivä oli kiireinen työkeikan ja tentin muodossa. Kuusi sivua väänsin tekstiä sosiaalityön teorioista aiheena syrjäytyminen. Niskat olivat aivan älyttömän jumissa ja kahvilla pysyttelin skarppina. Kello kolme lähti bussi Parkanoon ja pikkusiskon kanssa tulin tänne huilimaan. Pidän tämän päivän lepona ja voi olla että lepopäiviä tulee pidettyä enemmänkin lähiaikoina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti