torstai 1. heinäkuuta 2010

Melko vekkulia tämä kilpaurheilu. Silloin kun ei välttämättä pitäisi kulkea juoksu alkaakin sujua. Tämänpäiväiseen Jämsän kestävyyskarnevaalien 1500 metrille oli ladattu jännitettä. Jaossa oli paikka SM-viestien 1500 metrille. Karsijoina minä ja Anssi. Tällä kertaa satuin olemaan parempi ja Anssia hieman edellä. Molemmat juoksivat hyvin. Minä 4.01,99 ja Anssi 4.03,27.

Kilpailun kulusta sen verran, että ekat 50m mentiin kovaa ja sen jälkeen passailtiin. Jatkoin samaa vauhtia ja olin melkein kisan jäniksen peesissä. Aloin hieman rentouttamaan juoksua ja porukkaa meni ohi. Eka kierros n.64. Seuraava mentiin samaa vauhtia ja Jaakko juoksi vierelläni. Omalta osalta kisa oli sopivan juoksurytmin hakemista. Tonni meni 2.40 paikkeilla ja kärjen vauhti hieman hidastui. Tässä vaiheessa Jaakko meni kärkeen ja yritin itsekin kiristää vauhtia. Takasuoralla ohitin Haataisen Matin, joka kuittasi takaisin kalkkiviivoilla.

Juoksin tällä kertaa vanhoilla piikkareilla ja heti meni paremmin. Luulen, että askellus vanhoissa on jotenkin erilainen ja se yksinkertaisesti vie paremmin eteenpäin.

Tämä päivä meni muuten Hippokisoissa ja töissä. Melkoista hulinaa oli koko päivä ja sopivasti sai mennä pää tyhjänä viivalle. Kisa oli illalla 20.30 ja keli mitä mainoin suomalainen suvi-ilta.

1 kommentti:

  1. Hyvä veto tonnivitosella !
    Kyllä se siitä pikkuhiljaa aukeaa ja saadaan todeta kunnon tuloksista :)

    VastaaPoista