maanantai 5. heinäkuuta 2010

Helteet näyttävät jatkuvan vielä ainakin tämän viikon. Hieman jo välillä toivoisi viileämpää. Nukkuminen on vielä onnistunut kohtalaisesti, mutta treenaaminen on raskasta. Tänään iskettiin ekaa kertaa tänä kesänä Harjun maineikkaalla stadionilla. Nurmen istutukset on suoritettu ja radallekin pääsee taas juoksemaan. Eka JKU:n kotipeli lähestyy viikon kuluttua. Tänään olisi ollut peli Vaajakoskella. Kettupaidat eivät ole tehneet yhtää maalia siellä tällä kaudella. Vieraspelit ovat menneetkin sitten paremmin.

Radalla iskettiin varsin vauhdikas treeni: aluksi oli 3x100m avarit ja päälle 5x400m kierroksen hölkällä 65-64 sekkaan. Sitten pienen hölkän jälkeen 3x200m hiukan alle 30 sekunnin. Päälle vielä bravuurina 3x400m 63-62 mahdollisimman rennolla askeleella ilman turhia repimisiä. Omasta mielestäni onnistuinkin siinä nyt hyvin ja pelivaraa jäi. Kysymys merkki sen sijaan on, miten pidemmät vedot kulkevat ja mikä on kestävyyden laita. Vastaus tulee viimeistään Lapinlahden vitosella. Jos 15minuuttia tekee siellä tiukkaa ei Kalevan kisoihin kannata lähteä pelleilemään vaan keskityn kymppiin. Se tietäisi sitä, että vauhtikestävyystreenit alkavat Lapinlahden jälkeen. Jospa sitä vaikka syksyksi pääsisi kuntoon. Erik ehdotti Saksassa maantiekymppiä syyskuulle ja se olisi hyvä tavoite. En pistäisi hanttiin vaikka puolituntia alittuisi siellä.

Kuva on otettu Jaakon mökillä. Itse asiassa kuva on otettu 2007, ei sen puoleen ei sitä olisi kukaan huomannut- mä en vanhene koskaan!

5 kommenttia:

  1. Millä sarjatasolla JKU:n porukka palloa potkii. Ei ole ikinä osunut silmiin...

    JIITEE

    VastaaPoista
  2. En tiedä itekään. Et varmaan sääkään, kun kirjoitusvirhettä et huomaa!!

    VastaaPoista
  3. Ainut kirjoitusvirhe löytyy yläbannerista...

    JiiKooo

    VastaaPoista
  4. Kiitti Marko, hyvää vauhtia olit juossut reippaan/kovan.

    Jiikoo, taitaa olla hiukan kaverilla angsteja?

    VastaaPoista