torstai 22. heinäkuuta 2010

Joka päivä eivät reenit voi mennä putkeen. Tiistaina kun olin viimeksi ollut radalla oli oletettavissakin, että tänään on tukkoista. Eilen kävin kyllä kevyessä hieronnassa, mutta tänään vain ei jaksanut puskea. Kova puuskittainen tuulikin haittasi hieman. Hiukan ennen treeniä satoi, mutta lämpötila ei laskenut yhtään. Hiki virtasi miehellä ja osan vedoista vedinkin ilman paitaa.

Treeninä oli juosta 10x400m 200m hölkkäpalautuksella 66sekuntiin. Päivä kulku kuitenkin osoitti, että sekunnin pari hitaammat kiekat sopivat kunnolle paremmin. Lisäksi vetokaverina ei ollut Jaakkoa joka parantelee ennätysjuoksussa kipeytynyttä nivusta. Ihan viisaasti kaveri tekeekin kun tajuaa levätä heti kun kipua ilmenee. Vielä on Jaakollakin monta kesää juostava ennen kuin pääsee armoitettuun 30-vuoden ikään :9

Illalla ohjelmassa on timanttiliigaa Grand Star coffeessa. Kisat näkyvät maksullisella canal plussalla vai oliko se mtv3 maxilla. Nelonen näytti kisoja vielä joku aika sitten, mutta ei enää. Onneksi ensi viikolle on luvassa kiva paketti yleisurheilua kun EM-kisat Barcelonassa pyörähtävät käyntiin. Lukemani Ilta-Sanomien juttu ei niin ikävä ollut kuin olin Lex Hollon blogiteksistä ymmärtänyt kuten tämä juttu Matti Räsäsestä.

3 kommenttia:

  1. nettiversio kirjoituksesta voi olla eri kuin painettu versio. En tiedä oliko tässä tapauksessa niin

    VastaaPoista
  2. Olit Miika lukenut Iltalehden jutun, Hollo viittasi Ilta-Sanomien kirjoitukseen.

    VastaaPoista
  3. Taisin hiukan mokailla, Hollo puhui Ilta-Sanomista. Luin Ilta-lehteä, mutta puhuin Ilta-Sanomista. Tarkkuutta siis!

    VastaaPoista