maanantai 14. kesäkuuta 2010

vauhdikasta menoa

Eilisestä kaatumisesta huolimatta juoksu jatkoi tänään kulkuaan. Aamulla hieman väsyneenä ja kipeillä jaloilla ölkkäilin 7km+2x100. Uskaltauduin Paanasen kevyeen hierontaan puolenpäivän maissa. Tein töitä ja huilin kämpillä ennen iltatreeniä.

Antero tuli Avenciksellaan hakemaan mut puoli kuusi. Poimimme myös Jaakon ja suuntasimme Palokan kentälle. Verrytellessä ei hirveesti juteltu vaan keskityimme treeniin. Se olikin varsin tiukka. Tarkoitus oli juosta 800m aikaan 2.20 niin että ekat 200m hölkätään 40 sekuntiin ja sitten kiristetään seuraava 200m 30 sekuntiin. Tämä toistettuna kaksi kertaa niin tulee 800m täyteen.


Alku oli helppoa, sitten 200m kova 200m kiskaisu ja pahinta oli jatkaa uudelle kierrokselle liikaa hidastumatta. Vikat 200m tuli aina raastolla. Jaakko kovempikuntoisena teki vetotöitä ja varsinkin etusuoralla puhalsi voimakas vastatuuli. Omat vetoaikani olivat aika tasaisesti 2.20,0, 2.20,4, 2.20,5, 2.19,6, 2.19,4, 2.14,7. Vika veto tuli siis hyvin ja se kovan 200m ansiosta. Palautus vedoissa oli 3 minuuttia.

Tuntuma radalla on vielä hakusessa. Piikarit jalassa juoksu vaatii vielä totuttelua sekä kovia vauhdikkaita vetoja on tehtävä ennen kuin tulosta alkaa syntyä. Juhannuksena on kaksi matkaa ja kestävyyskarnevaaleilla kaksi matkaa. SM-viesteihin lähden jos mahdun joukkueeseen. Valo
kuva: Jarno Maimonen Forssassa 2010.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti