torstai 9. joulukuuta 2010

Vuoden surkein treeni on ohjelmassa onneksi vain sen yhden kerran. Mulla se oli tänään. Hyvän aamulenkin (9km+2x100m) jälkeen kävin yliopistolla joululounaalla (8,50e). Ennen iltareeniä huilailin normaalisti sohvalla ja taisin unten maillakin käväistä. Alkuverryttely (4km)tuntui kohtalaiselta. Viime torstaiseen tapaan ohjelmassa oli aitakävelyitä ja alituksia ennen varsinaista reeniä. Niiden jälkeen oli tarkoitus aloittaa vedot. Juoksimme Jouni Nyrösen kanssa avareita (5x100) ja jo silloin tuntui, että tänään ei tule kulkemaan. Varsinainen vetosarja oli kuten viime torstaina:
200m 33sek/200m pal+ 400m 70sek/400m pal+ 600m 1.51sek/ 600m pal+ 600m 1.47sek/ 400m pal+ 400m 68sek/ 400m pal+ 200m 31sek.

Erotuksena vain tällä kertaa se, että meikäläinen hölkkäili jonon jatkona monta sekuntia hitaampia vetoja. Juoksijoita 200m kaarreradalla oli ilahduttavan paljon (Anssi, Janne, Dennis, Jouni ja mä). Mistään vauhdinhurmasta en siis missään vaiheessa voinut nauttia, niinpä päätinkin nauttia peränpitäjän roolista. Ei tarvinnut tällä kertaa aurata ja väistellä junnuja.

Vetojen jälkeen oli tarkoitus loikkia, mutta testasin kumimatolla kimmoisuuttani- sitä ei ollut ollenkaan! No aina voi lohduttaa sillä, että kauneus on katoavaa, mutta läski ikuista. Tässä tapauksessa siis kimmottomuus.

3 kommenttia:

  1. Taitaa puuttua viimeiset 3 vetoa tuosta?

    VastaaPoista
  2. Ei ole tarkoitus leikkiä mitään betterwisseriä sen suhteen miten pitää treenata, mutta pikkaisen ihmettelen miksi tällaisia treenejä viikottain marras-joulukuussa? Eikös tuo ole puhtaasti nopeuskestävyysharjoitus, ominaisuus joka trimmataan kuntoon muutamilla harjoituksilla kisakaudella tai sen kynnyksellä. Mulla ainakin tuollaiset harjoitukset vetävät hermoston nopeasti yli ja lisäävät vammariskiä etenkin jyrkillä kaarteilla. Nythän on muutenkin hyvää aikaa vuodesta keskittyä puhtaasti pohjien rakentamiseen.

    VastaaPoista
  3. En ole itsekään ruudinkeksijä, mutta luulisin tavoitteena näissä reeneissä ainakin mun kohdalla olevan nopean juoksurytmin haku. Tää reeni on nyt tehty kaksi kertaa. Jossain vaiheessa sitten kun siirrytään tonnin vetoihin ei tarvi rajoitinta vastaan vetää vielä 3.10 vauhdeissa. Maanantaisin yleensä on ollut se 5x2000m ja noita hölkkäkisoja juoksen hapennottoa kehittävinä. Tällä kunnolla olen tyytyväinen 34minuutin alitukseen lauantaina.

    VastaaPoista