sunnuntai 26. joulukuuta 2010


Paluu perusasioiden eli työn ja reenien pariin alkaa huomenna. Eilen Alajärvellä oli vielä aamusta 26 astetta pakkasta ja poljin kuntopyörää 55min. Lounaan jälkeen siirryimme koko porukka Parkanoon, missä pakkasta oli 16 astetta. Lähdin juoksemaan parin päivän tauon jälkeen. Juoksu tuntui hyvältä ja ehdin juosta tunnin verran. Matkalla tein muutamia spurtteja ja asunnon lähestyessä teki mieli tehdä teräviä spurtteja. Tein 8x100m omasta mielestäni hyvällä sykkeellä.

Jalkojen tuoreus tuntui vielä tämän aamun pitkällä lenkillä. Hammasta purren uskaltauduin ulos tuuleen ja tuiskeeseen muiden jäädessä sisätiloihin lämpimään. Vaikka pakkasta ei ollut kymmentä enempää teki tuuli ja tielle kasaantunut lumi juoksusta raskaan. Loppuvaiheessa puskin vielä monta kilsaa suoraan vastaiseen ja alaleuka meni tunnottomaksi. Onneksi verenkierto myöhemmin palasi ja säästyin paleltumisilta. Tänä talvena on kuitenkin nenänpää jo kerran palellutettu.

Matka Uuteen-Seelantiin lähestyy. Huomenna ehdin tehdä hyvän vk harjoituksen hallissa ja keskiviikkona käydä salilla. Sitten onkin edessä pari päivää istumista. Perillä pitäisi odottaa kesäiset olosuhteet.

1 kommentti:

  1. Hyvää matkaa ja onnistuneita treenejä perillä, ellei enää törmätä.

    VastaaPoista