maanantai 20. joulukuuta 2010

super jumi

Aina ei voi voittaa. Aina ei myöskään juoksu ns. kulje. Kun se (jumi) hetki koittaa kenelläkään ei ole mukavaa, paitsi jos on hieman huumoria tallella. Hallilla tänään teki mulla tiukkaa 3.30 vauhdeilla juosta kahden tonnin vetoja. Ei sen puoleen sykkeet pyörivät 160 hujakoilla, mutta jalat olivat betonia. Minkäänlaisesta herkkyydestä ei ollut tietoa ja meikäläinen vain kiskoi menemään diisselillä. Odottelin josko se juoksu siitä helpottuisi treenin edetessä, mutta turhaan. En yrittänyt repiä yhtään, se kun ei kuulu valmennusfilosofiaani. Neljän vedon jälkeen pistimme pelin seis ja sain hölkätä kolme kaksi satasta, josko se juoksu hiukan siitä aukenisi. Ne menivät nousujohteisesti 34 ja 31 sekuntia. Todella säälittävää vauhtia siis edelleen, mutta jalat tuntuivat edes jotenkin tottelevan.

Kauas on pitkä matka voisi tässä vaiheessa kautta todeta. Meikäläinen ei kuitenkaan ole ensimmäisiä pyyhkeen kehään heittäjiä. Mitä yhdestä treenistä kun on monta kuukautta sujunut hyvin? Sitä hieronnan aloittamista harkitsen vakavemmin kuin tähän asti. Viimeksi elokuussa kun kävin hierojalla. Vimeistään kevään korvalla on tämä valttikortti otettava käyttöön. Toivotaan nyt kuitenkin että Uuden-Seelannin lämpö sulattaa ikiroudan jaloista.

5 kommenttia:

  1. Kokeile määräharjoittelua. Sekin voi auttaa.

    t. Määrä-Tikkanen

    VastaaPoista
  2. Anteeksi voisitko tarkentaa. Siis pakkasen jäykistämiin reisiin auttaa kilsat?

    VastaaPoista
  3. Täällä (NZ) löytyy sellainen hieroja, että jumi on äkkiä poissa. Kelikin taitaa olla vähän otollisempi juoksuun :)

    VastaaPoista
  4. Miten Miika sä olet harjoitellut sulan aikaan noihin kovimpiin maratontuloksiis, vedätkö usein esim. 15-20km tavoitellulla maratonvauhdilla? vai onko tollainen liian kuluttavaa, kun puhutaan 2.2x ajoista?. Ihan kiinnostais mielenkiinnosta tietää miten sun kaltaises huippu harjoittelee kun oot niin kovia aikoja juossut.

    t: blogia jonkin aikaa seurannut

    VastaaPoista
  5. Tässä tulee liian pitkä kommentiksi jos analysoin tarkkaan reeniäni. Sanotaan, että kympin juoksijan reeneillä olen aikani juossu. Yleensä hyvän ratakauden jälkeen lyhyellä syksyn harjoittelulla. Määrää enemmän ja reippaita myös. Ei 15-20km tv-kovia, mitä nyt ehkä puolimaraton 2-3 viikkoa ennen maratonia. Viikkokilsat on joskus ollu lähellä 200:aa.

    VastaaPoista