On meitsi vaan kova. Plakkarista löytyy maratonin suomenmestaruus, maaotteluedustus olympiastadionilta sekä Kalevan kisa mitali. Mitä sitä muuta voisi enää toivoakaan? Näihin ajatuksiin tulin palatessani päivän reeneistä juoksujalkaa. Terve itsetunto voi joskus olla ihan paikallaan. Valitettavan usein vain me suomalaiset ajattelemme mitä meiltä puuttuu, emme sitä mitä meillä jo on. Ikään kuin itseä pitäsi väheksyä jotenkin. Toki noita egoilijoitakin löytyy, mutta ihmiset eivät yleensä innostu pullistelijoista. Luulen, että suomalaiset ovat aikamoisia ihmisten asiantuntijoita. He näkevät ihmisten läpi ja tunnistavat todellisen luonteen. Mä olen todennut, että kannattaa olla sitä mitä on. Näin se on helpompaa muille ja ennen kaikkea itselle. Ei kannata toisten pillin mukaan elellä. Omahyväinen kestävyysjuoksijahan on 2000-luvun hippi. Hän elää vain itselleen ja reissailee elämästä nauttien. Siinä ohessa hän hankkii elannon itselleen ja reenaa pari kertaa päivässä. Ei mikään kauheen helppo yhdistelmä, mutta onnistuu kuitenkin.
Aamulla kello 8.15 olin Pilates tunnilla. Ohjaaja kehui, kuinka kehon hallinta on parantunut. Silti alaselässä on vielä puutteita liikkuvuudessa. Setin jälkeen juoksin kevyen kympin ja lähdin työtä tekemään. Iltareenin vuoro oli kello 18. Odotin innolla reeniä, mikä alkaa olla jo hyvä merkki. Juoksuhalujen paluu kertoo jostain suuremmasta asiasta. Siitä, että mies haluaa ja kroppa on valmis kuritukseen.
Reeni piti kokonaisuudessaan 4km alkuverryttelyä Hippokselle. Sen jälkeen oli aitakävelyä neljällä eri tavalla. Aitavalmentajana Janne Kämä. Kahden satasen avausvedon jälkeen lähdettiin päivän savottaan. Se oli 200m 33sek/200m pal+ 400m 70sek/400m pal+ 600m 1.51sek/ 600m pal+ 600m 1.47sek/ 400m pal+ 400m 68sek/ 400m pal+ 200m 31sek. Pienen palautuksen jälkeen kolme viimeistä vetoa vedettiin vielä uudelleen niin että junnut kirivät vikan kaksisatasen 26 sekuntiin.
Puikot eli tikut eli kintut eli jalat alkavat pikkuhiljaa saada rytmiä alleen. Vielä ei ole kiirus mihinkään ja pääasia, että paikat kestävät. Niiden kestoa kokeiltiin reenin jälkeen aitaloikilla. Verryttelin kumimatolla ekaksi ilman aitoja ja sen jälkeen tartanilla aidoin. Melko hyvin ne tuntuivat menevän ja siitäkin jäi hyvä fiilis päälle. Sekaan heitettiin 2x10 yhdenjalan kyykkyä niin mies alkoi olla loppuverryttelyä vaille valmis päivittämään blogia kämpille.
Kannattaa tarkistaa vielä tuota saavutuslistaa. Haaveita saa toki olla, mutta tosiasiat on vähän toista.
VastaaPoistaHeh, arvasin että joku ei voi olla tota kommentoimatta :)
VastaaPoistaMistä noita noita arvostelijoita löytyy. Hyvää matkaa tuttuun maahan uuteen-zeelantiim.MIKE
VastaaPoistaHei,
VastaaPoistaMielenkiintoista seurata treeniäsi. Itse olen myös aktiiviliikkuja Jyväskylästä ja joka päivä teen ainakin yhden kunnon treenin ja illat menevät kevyemmän lenkkeilyn parissa. Haluaisin kuulla miten ites rytmität treenin ja ruokailun.Itselläni on sen kanssa hieman hankaluuksia ja tavoittelemani painon nostaminen ei tahdo onnistua nykyisellä treenillä ja ruokailulla.
Hyvää reenisettiä näköjään vedät jo tässä vaiheessa talvea :-)
VastaaPoista-A.Perälä-
Joo, kannattaa olla ylpeä siitä mitä on saavuttanut. Se ei tietenkään estä tavoittelemasta kovempia tuloksia tulevaisuudessa. Esim. sun tämän hetkinen maratonrekordi 2.21 on sellainen aika, johon suurimmalla osalla ihmisistä ei ole mitään mahiksia. Ei, vaikka miten reenaisi. Se vaatii kovan reenin lisäksi jo sen varran lahjakkuutta ja tietynlaisia ominaisuuksia, että niitä on harvalla. Siis jos katsotaan koko väestöä.
VastaaPoistaAika harva pääsee, siis taviksista, edes tonnia koskaan 3 minuuttiin saatika 10 peräkkäin. Tsemppiä harjoitteluun ja tietysti myös kilpailuihin kun niiden aika on "
VastaaPoistaTuosta ruokailusta voisi kirjoittaa joskus oman tekstin. Periaatteessa saa mättää niin paljon kuin jaksaa. Ja mahdollisimman pian reenin jälkeen aina kunnon ruokailu.
VastaaPoistaTuota tekstiä en ylpeilymielessä kirjoittanut. Lähinnä se on itselle vakuuttelua, että matka on ollut tekemisen arvoinen.