perjantai 3. joulukuuta 2010

Mielenkiintoista oli tänään todeta, kuinka blogiani luetaan työpaikalla aamupäivästä. Eilisestä tekstistä tuli kirjoituksia puolesta ja vastaan. Arvelinkin maratonin mestaruudesta jotain kirjoittaessani astuvani kielletylle vyöhykkeelle. Tunteet puolesta ja vastaan heräävät tässä seikassa helposti esille. On niitä, jotka näkevät vääryyden tapahtuneen sekä niitä joiden mielestä asiasta ei enää kannata itkeä. Itse olen päättänyt elämän jatkuvan. Syksyn ylimenokausi sekä pitkä kevyen harjoittelun jakso palauttivat fiilikset juoksua kohtaan. Selkä alkaa olemaan kunnossa sekä kaivattu kimmoisuus tekee paluutaan. Eilinen aitojen hyppely vetojen jälkeen odotetusti rasitti jalkoja ja tänään juoksu oli melko tukkoisen tuntuista. Pitkien yöunien jälkeen juoksin aamupäivällä pari kymppiä sekä pidin loppupäivän lepoa. Illalla oli ohjelmassa JKU:n toimitsijakaartin palaveri Osuuspankin tiloissa. Lähes kolmetuntiseen settiin sisältyi yhteenvetoa menneestä kaudesta sekä katsaus tulevaan. Arvonnasakin onni suosi, mutta tietokilpailussa ei tullut voittoa. En muistanut minä vuonna JKU:n viestijoukkuet tuli kärjessä vaihtoon viidenneltä osuudelta Jukolan viestissä. Oikea vastaus olisi ollut 1954 kun arvellin sen olevan Losin olympiavuosi 1984.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti