maanantai 20. syyskuuta 2010

vielä joskus..

Haluan vielä kerran juosta kovaa. Näihin ajatuksiin tulin päivän treenissä. Koska on syksy ja kevyen harjoittelun aika jätin aamulenkin strategisesti väliin. Säästelin siis paukkuja iltaa varten. Voimia se vaatikin juosta Harjun maastossa. Reitti on melko nopea, mutta sisältää muutamia nousuja jotka saavat kyllä hengen salpaantumaan. Kierros on noin mailin verran ja ensimmäinen tultiin aikaan 5.45. Sen jälkeen piti hiukan rauhtoitella ja loput oli aika tarkkaan 6min luokkaa. Koska tarkoitus on harjoitella nousujohteisesti jätin kiertämisen seitsemän jälkeen. Päälle kun lisätään heikko kunto on treenivastine varsin hyvä.

Paluu perustekemiseen on siis menossa, mikä tietää myös polvennosto- ja pakarajuoksun tekemistä. Ensi torstaina ohjelmassa on legendaarisia puuportaita ja yhdenjalan kyykkyjä. Tänään loppusatasten (5x100m) lisäksi tehtiin 3x5 syväkyykkyhyppyä, mikä on myös osastoa "vanhasetti". Kämpille päästyäni olotila oli autuas, mikä vain nyt treenistä voi tulla.

Tossa allaolevasta videosta haen innostusta treeneihin. Kyseessä on Finlandia maratonin maaliintulo. Selkääntaputtaja on Esa Kaihlajärvi. Silloin kulki kovaa ja vielä maaliin asti. Oli ns. mun päiväni.

13 kommenttia:

  1. Voit todellakin juosta "vielä" kovaa. Se on asenne kysymys. Lahjat sinulla on! Pitää vaan "fokusoida" että: "mikä minun päämatkani on" ja jättää "häröilyt" pois. Tottaki alimatkat pitää kulkea, mutta miksi tehdä liikaa mailerin/ 1/2-mailin harjoittelua jos kapasiteetti ei riitä mailin (tai alle) matkolle??? Eikö kannaisi keskittyä omiin vahvuuksiin ja kehittää niitä? Muut harjoitteet olisi vain nopeutta/alimatkoja ylläpitäviä harjoitteita. Selkeä tavoite päämatkalle ja mene sen mukaisesti eteenpäin. Kello käy Miika! Sinulla on vielä vuosia aikaa tehdä huipputuloksia, mutta nyt pitää keskittyä päämatkallesi. Tilastopajan sivuila jo näkee selvästi sinun päämatkasi :=)

    VastaaPoista
  2. Kymppi on mun päämatka, paikat ei kestä maratonia. Tavoitteena on edelleen se 30min. Maraton sitten syksyllä tai keväällä. Hyvällä tuurilla sekin voi kulkea. Kovaa kulkeminen on tosiaan siitä kiinni kestääkö paikat ja ottaako kroppa vastaan treenejä/löytyykö vauhtia.

    Mielestäni en ole liikaa keskittynyt alimatkoille. Jari tee mulle harjoitusrunko niin voin kommentoida sitä! Voin lähettää sulle seuraavan 4 viikon treenit s-postilla. Kysymys nyt tosiaan on kestääkö kroppa harjoittelua ja riittääkö motivaatio.

    VastaaPoista
  3. On muuten hieno tuo uusi ylätunniste. Hienosti muutettu värit toisinpäin. Aivan kuin talvella.

    :)

    Palaillaan...

    VastaaPoista
  4. Jartsa on tavallaan aivan oikeassa, mutta jokainen tekee itse päätöksen mille matkalle tähtää. Mutta maratonilla sinulla on mahdollisuus nousta aivan Suomen/Euroopan huipulle, lyhyemmillä matkoilla tulee nopeus vääjämättä esteeksi.
    Ja kyllä sinun kroppa kestää maratontreeniä, kun vain jättää "turhat" loikkatreenit ja vetotreenit pois ja keskittyy vain ja ainoastaan maratonilla vaadittaviin ominaisuuksiin. Kovan määräharjoittelun sekaan tehtyinä esim. alimatkojen vedot liian usein saattavat aiheuttaa hermoston väsymistä ja ongelmia sitä kautta juoksun rentouteen.
    Sinä juokset maratonin vielä alle 2.15 ja sitten sillä samalla kunnolla myös 10km reilusti alle 30min:)

    VastaaPoista
  5. Hieno yläalueen logokuva. Tulee valokuvaus mieleen tästä negatiivikuvasta;)

    VastaaPoista
  6. Siitä määrän mättämisestä: kova määrävoittoinen asvaltin hakkaaminen on äärimmäisen rasittavaa kropalle. Mulla ainakin SI-nivel ja alaselkä oireilee nykyään vähemmästäkin. Eli trippimittari alkaa olla täynnä. Lisäksi kuntosaliharjoittelu/ kimmoisuus ym. pilipali nopeusjutut pitävät lihakset elastisena. Siis työkyky pysyy yllä monipuolisella harjoittelulla.

    VastaaPoista
  7. Maraton on sun päämatka, paikat ei kestä kymppiä.

    VastaaPoista
  8. Samoilla linjoilla Z:n kanssa. Maratonilla mahdollisudet kehittyä reilustikkin. Kympillä n. 29.40 aika vaatii mm. 1500m:llä n. 3.50 tasoa, eli 10sek. parannusta enkaan. Se taas vaatii kovaa vetoharjoittelua, ja vetoharjoittelu on se joka sitä kroppaa kurittaa.
    Määrän juokseminen asfaltilla ei ole mikään ongelma, en usko että sun trippimittari on edes puolessa välissä.

    VastaaPoista
  9. Miika Miika, kello tikittää, älä tuhlaa enään aikaa Jarin kuvailemiin "häröilyihin" vaan keskity pitkäjänteisesti maratoniin..voit itsekin yllättyä mitä siitä seuraa..

    -Henkka-

    VastaaPoista
  10. Kyllä "pelkällä" kestävyydellä kymppi on mahdollista juosta alle 30 minsaa, ala Erojärvi 4.02 ja <30, tai Måre 4.03 ja 29.16....tai Jussi U 3.55 ja 28.50 ja moni moni muu....Kestoa vaan rohkeasti koneeseen niin kaikki matkat kulkee ja Tsemppiä reeneihin !

    VastaaPoista
  11. Sulla on Miika mahdollisuudet kummalla matkalla vaan parantaa ennätyksiä, mutta monesti kevät maraton yhdistettynä kesän ratakisat ei ole helpoimpia selvitettäviä. Mitä tulee 10000m/1500m niin juoksijoita löytyy joka lähtöön ja eri tyypit pystyy juoksemaan nopeuspuolelta alle 30min, toiset kestopuolelta...siksi en ainakaan rinnastaisi näitä kahta mitenkään keskenään, ovat sen verran eri matkoja...

    - Vellu R -

    VastaaPoista
  12. Jos elämäntilanne mahdollistaa täyden harjoittelun, niin silloin kyllä kannattaisi treenata. Jokaisella lopettaneella on varmasti oma tarinansa kerrottavana ja olisikin ihan kiva lukea fiiliksiä tästä hetkestä. Ei kai se mikään häpeä ole jos jäähdyttelee tai lopettaa? Jotenkin tuntuu, että tulospainotteisessa kestojuoksussa tietyista aiheista vaietaan. Osaksi siksi blogiani pidänkin.

    VastaaPoista
  13. Löysin blogisi nyt ensimmäistä kertaa. Mielnkiintoista lukea treenaustasi. Ihme kun emme ole vielä tavanneet lenkkipolulla tai salilla...ehkä.

    VastaaPoista