Nyt on juhlat juhlittu ja paluu arkeen jälleen edessä. Olin nimittäin viikonloppuna kotipuolessa Parkanossa viettämässä siskoni Kristiinan yliopistovalmistujaisia sekä tänään myöhästyneitä omia sekä isäni synttäreitä. Eilen oli porukkaa koolla kotona aika paljon ja ruokatarjoilu toimi moitteettomasti. Aivan ähkyyn en itseäni syönyt, mutta herkkuja tuli maisteltua. Perjantaina juoksu oli aika väsynyttä ja tukkoista kahden kevyen lenkin muodossa. Lauantaina kiskasin heti aamusta 15km reipasta +verryttelyt+iltalenkki ja tänään kahden tunnin pitkänlenkin. Vasta äsken Jyväskylään kämpille päästyäni huomasin, että pitkän olisi voinut juosta reippaanakin. Tein sen kuitenkin tuntuman mukaan ja kääntöpaikalla olin minuuttia aikaisemmin kuin viimeksi Parkanossa käydessäni. Pidettäköön sitä merkkinä kunnon noususta. Kuluneella viikolla iskenyt jumi ja tukkoisuus ei enää loppuviikosta pahentunut joskin selkä alkoi jumittaa ja huomasin, kuinka lenkkarin ulkosyrjä kuluu voimakkaasti. Tämä taas on merkki mun mielestä lantion ja pakaroiden jumista. Tilanne hoitunee huomisella hieronnalla ja treenit voivat jatkua normaalisti.

Olen ilokseni saanut huomata, kuinka blogiani on kommentoitu aktiivisesti. Vanhat jyrät Runner ja TrainiC ottivat jopa kantaa maratonasiaan. Täytyy myöntää ForrestG:n olleen oikeassa, että kovempi mulla on tavoite kuin 2.28 ja mitalista tottakai lähden taistelemaan. Laskeskelin vain, että vuonna 2006 akillesleikkauksesta kuntoutuessani juoksin huonon ratakesän jälkeen 2.30 Joutsenon maratonilla ja taisin olla viides. Silloin ratamatkat kulkivat muistaakseni 8.44/15.10/32min. Tänä vuonna kymppi kulki joutuisammin eli varmaan maratonkin kulkee paremmin kuin silloin. Kaikesta huolimatta maraton on oikeesti kova juttu. Se vaatii todella paljon ja huolellisen valmistautumisen. Siksi ajattelin juosta SM-maran kotikaupungissani hiukan rennommalla asenteella ja loppuvuodesta yrittää hyvää aikaa. Korostan siis aion YRITTÄÄ, sen kun niin moneen kertaan olen saanut havaita, että maratonille valmistautumisessa voi tulla vastaan vaikka mitä. Jos ei vammaa niin sairastumista, huonoa keliä, pistosta tms. Silti yrittää kannattaa aina ja hyvä maratonharjoitteluhan luo sitä kuntopohjaa aina tulevia vuosia varten!

Berliinin MM-kisat tulivat ja menivät. Mieleen jäi Kenialaisten menestys ja Defarin yllättävät hyytymiset kalkkiviivoilla. Etelä-Afrikka voitti sekä miesten että naisten kasit. Miesten vitonen jäi multa näkemättä kun istuin bussissa matkalla Jyväskylään, mutta senkin näen kyllä netistä jälkikäteen. Suomen keihäsmiehet olivat pieni pettymys ja siinä riittää aina pohtimista, miksi suomalainen epäonnistuu arvokisoissa. Toki muutkin tekevät niin, mutta meillä asia otetaan haudanvakavasti. Meillä kun yhteiskunta tukee huippu-urheilua (tosin liian vähän) ja urheilijalla on menestymisen paineita. Mielestäni viiden miljoonan asukaan Suomesta tulee hyviä ja kovia urheilijoita. Sehän on vain hyvä, jos kadunmiehellä on vahvat mielipiteet urheilusta. Se kertoo siitä että urheilua seurataan aktiivisesti ja asiasta ollaan kiinnostuneita. Yleisurheilulla on edelleen vahva asema Suomessa ja myös kestävyysjuoksu herättää keskustelua. Toivotaan, että jatkossa heitä tavataan jatkossakin arvokisoissa.