torstai 6. elokuuta 2009

Alkaa mun blogin ulkoasu näyttämään pelottavan hyvältä. Toi sininen on kyllä ehdoton ykkönen. Katsotaan kauanko jaksan pitää tämän värin. Mun mielestä on kiva tuunata blogia vähän väliä ja lukijoidenkin mielestä on kiva, jos tulee silloin tällöin jotain uutta.

Treenit ovat jälleen keventyneet tiistaista. Eilen juoksin aamulenkin ja illalla tunnin maastossa. Väsytti iltapäivällä töiden jälkeen ihan älyttömästi ja nukuin päikkärit. Ehkä kroppa nyt palautuu viikonlopun rasituksesta ja onkin mielekästä kuunnella sitä. Tänään oli jälleen kevyttä ja samoin on huomenna. Lauantaina ajattelin petrata kauden parasta kolmosella Vammalassa. Tähtään jo 8.40 alittavaan aikaan ja luulen olevani jo kohtalaisessa kunnossa. Hinku kilpailemiseen ainakin on korkealla. Vielä on ens torstaina Jyväskylässä ja sitten ratakisat taitaa olla siinä. Hervannassa olis kymppi ja sekin kiinnostais. Kuitenkin pitäisi pikku hiljaa alkaa motivoitua maratonille ja aloittaa treenaaminen sitä varten. Harmi vaan, että kovalla työllä kaivettu herkkyys katoaa sitten saman tien. Toisaalta sitä helppoa vauhdikasta juoksua on mielestäni tärkeää hakea edes jossain vaiheessa vuotta. On sitten maratonin juokseminen 3.20 rytmillä hiukan helpompaa, kun ei tarvi täysiä vetää alusta lähtien. Viime vuonna rullailin Berliinissä puolikkaan 1.09.46, mutta sitten alkoi painamaan. Nyt Finlandia maratonilla tavoiteaika on joku 2.25, mikä sekin teetättää kyllä työtä. Ei mene rullailemalla 42 kilsaa.

4 kommenttia:

  1. Ainoa miinus on tässä nykysessä ulkoasussa, ettei tuo "tavoitteena mielekäs elämä" teksti näy kovin hyvin.

    Tsemppiä tuleviin kisoihin!

    T. S

    VastaaPoista
  2. Minusta se on ulkoasun iso plussa.

    Krii-Tikko

    VastaaPoista
  3. Sininen on poikien väri.

    VastaaPoista
  4. Uolevi on poikien väri

    t: Sininen

    VastaaPoista