tiistai 25. elokuuta 2009

Finlandia Marathon preview 1.

Maratoonarin olotila on saavutettu. Tänään treenistä kämpille hölkätessäni oli sen verran sippi olo, että silmissä sumensi - tiesin, että treeni oli tehnyt tehtävänsä. Juuri näitä tuntemuksia tarvitaan maratonille treenatessa. Sitä kun kroppa alkaa väsyä ja eteenpäin mennään tahdon voimalla. Kuitenkaan liikaa kovia treenejä ihannoimatta jatkan harjoittelua kohti kolmen viikon päässä häämöttävää Finlandia maratonia.

Eilen sain totutella huippu-urheilijan arkeen. Finlandia maratonin järjestäjät; Keski-Suomen liikuntja ja Jyväskylän Kenttäurheilijat järjestivät lehdistötilaisuuden tapahtuman tiimoilta. Olin paikalla urheilija edustajana ja sain antaa live-haastattelun Keski-Suomen radiolle, sanomalehti Keskisuomalaiselle sekä Suur-Jyväskylä lehdelle. Jos ei muuta niin tälläinen toiminta nostaa ainakin motivaatiota harjoitella.

Tänään sitten iskettiinkin radalla 5x2000m lyhyellä minuutin palautuksella. Vauhdit olivat 3.15 kilsavauhtia ja sykkeet 170 hujakoilla eli anakynnyksellä. Kilometrit tekivät tehtävänsä ja tuohonkin vauhtiin sai juosta. Vika tuli 6.15 josta eka tonni 3.10 ja toka 3.05. Treenin tarkoitus ei ole herkistää vaan tehdä miehestä työhevosta. Kilometrien tulisi taittua joutuisasti sen kummemmin filosofoimatta kuten maratonilla kuuluukin. Se varsinainen kilpajuoksu kun alkaa 30km kohdalla. Se on maaliin pääseminen ehjin nahoin.

13 kommenttia:

  1. Hyvä päätös juosta Finlandia maraton. Tsemppiä viimeisten viikkojen treeneihin!

    ayla

    VastaaPoista
  2. Ainakin viimevuonna Vantaalla SM-kisa näkyi selvänä lisäyksenä osallistujamäärässä ja näyttää sama toistuvan tänävuonna Finlandialla.

    Tsemppiä viimeistelytreeneihin!

    T. S

    VastaaPoista
  3. Tänään Turun Sanomissa oli juttua, että Kalevan Maljan tilanne on taas tiukka HKV:n ja TuUl:n välillä ja että jos TuUl valjastaa kaikki voimavarat, niin kenties HKV on mahdollista vielä tavoittaa. Tämä tarkoittanee sitä, että SM-maratatonista on tulossa kansainvälinen kilpa.

    VastaaPoista
  4. Eiköhän TuUL velvoita kaikki menijät viivalle.

    VastaaPoista
  5. Jess kiva jos viivalla on Korir. Toisaalta hänellä on kyllä oikeus kilpailla halleissa, maantiellä, maastossa, radalla kuin sm-maratonillakin.

    VastaaPoista
  6. Maratoonari on paremminkin se kaveri, jolla ei sumene lenkin loppupuolella.

    Mara Tonnari

    VastaaPoista
  7. Olisihan se mielenkiintoista nähdä, miten Korir pärjäisi SM-maralla.

    VastaaPoista
  8. Hoidat homman kotiin HKV:lle samalla tavalla kuin 2006, oli korir viivalla tai ei ;)

    VastaaPoista
  9. Syön hatullisen shaibaa jos korir vetää 42 kilsaa mmutaman pisteen takia.

    T. et tiedä kuka

    VastaaPoista
  10. Aika hauskaa, kun Miikan blogissa toivotetaan tsemppiä HVK:n kaverille -oletuksena, että joku anonyymi on ko. seuran jäsen.

    Ehkä ei muutama piste Koriria motivoi, mutta raha saattaisi motivoida.

    Lopuksi kirjoittajan huomautus, että tämä on pelkkää spegulaatiota, ei mitään faktaa.

    T. S

    VastaaPoista
  11. Pitänee vuotaa tämä tieto omalle seuralleni ja Keskisuomalaiselle niin saadaan lööppejä aikaiseksi! Pieni kohu ennen kisaa vain herättää ihmisten mielenkiinnon...

    VastaaPoista
  12. Isoja rahoja sm-maralla...!

    Hehee kohta sielä on kaikki isot nimet. Buahahaaa. Älkää ny naurattako.

    VastaaPoista