Muutaman päivän blogipäivitys on ohi. Teki ihan hyvää päästä eroon netistä pariksi päivää ja nauttia Suomalaisesta kesästä. Perjantaina suuntasin kotio Parkanoon huilailemaan ja valmistautumaan Vammalan kolmoselle. Kisa oli huolellisesta valmistautumisesta lähes katastrofi. Jaloissa oli jo viikolla sellainen tunne, että lauantaina saattaisi hyvin kulkea. Hyvin olisi ehkä kulkenutkin ja hyvä aikakin tullut, jos en olisi joutunut toimimaan vetojuhtana muistikuvieni mukaan ensimmäiset 1400m. Korir ja Jokinen karkasivat heti alussa ja mä jäin jojottamaan kärjen ja takaporukan taakse. Siellä lähdettiin liikkeelle erittäin varovaisesti ja kova kuntoinen Puttonen ohitti minut vasta kyseisen 1400m kohdalla. Kärkipaikkaa kyllä tarjosin kahteenkin kertaan alkumatkasta. Mies lähti ohitettuaan mut sen verran terävästi liikkeelle, että mulla ei ollut mahkuja nauttia vetoavusta ja juoksin jälleen yksin. Juhan aika 8.37 ja mun 8.44. Olis kaivattu Tynin tasaista kyytiä ja hyvää vuorovetoa, missä siis vedetään kierros per nuppi ja pyritään tasaiseen vauhdinjakoon ja hyvään aikaan. Ei niin ei ja siinä oli mun kesän 2009 paras kolmonen.

Ehkä parasta antia Vammalan reissussa oli entisen seurakaverin Risto Mäkisen tapaaminen. Tarinaa riitti niin alku kuin loppuverryttelyn aikana ja juttua jatkettiin vielä grillillä kisan jälkeen herkullisten hampurilaisten äärellä. Riston kanssa on väännetty Parkanon pururatajuoksuissa jo joskus -96 ja reenejä on vedetty niin Parkanossa kuin Tampereellakin. Hyvä kunto tulee ja menee, mutta ystävyys säilyy.

Päivän lenkki tänään oli jo maratonia silmällä pitäin kaksi tuntia kevyttä. Juoksin sen ehkä Suomen hienoimmalla metsätiellä kotiovelta Poikkeusjärventielle, seurakunnan leirikeskuksen ohitse junanrataa loppumatkasta seuraillen. Askel oli kevyt niin kuin kesällä kuuluukin olla. Iltapäivällä palautusohjelmaan kuului käynti automuseolla. Ehkä se reissu jää mieleen tästä kesästä.