perjantai 19. kesäkuuta 2009

Turhaan ei olla korvaavaa tehty!

Kausi aloitettu Lannevedellä tänään. Kyseessa oli lähes tuhat juoksjaa keräävä kylätapahtuma. Tunnelma oli sen mukainen eli aivan mahtava. Vielä hienompaa oli se, että tämä jantteri pääsi juoksemaan ja KOVAA! Taisi olla ensimmäinen kova harjoitus kahteen kuukauteen. Siihen nähden aika 33.10 kymmenen kilometrin matkalla oli vähintään kohtalainen. Kovatasoisessa kisassa se riitti kuudenteen sijaan, mutta sillä ei ollut MITÄÄN merkitystä. Pääasia, että mies on taas juoksun parissa. Kiimasen savuhölkkä kokosi ison joukon tuttuja ja samalla siinä tuli vaihdettua kuulumisiakin.

Oma juoksu lähti liikkeelle hyvin. Alku oli mäkeen ja meikä kärsi jo siinä. Viiteen kilometriin asti pysyin Kykyrin ja Partasen peesissä, sitten oli annettava periksi ja ohi menivät Kulmala ja Hendrikson. Ajattelin paukuttavani viimeiseen kilsan alamäkeen. Tykitinkin sen sen verran haipakkaa, että janttereitä lähestyessäni mahassa ollut kahvi muistutti olemassaolostaan. Pieni puklaus, mutta mitään ei tullut ylös. Pari sijaa sen sijaan jäin nappaamatta, mutta palkinto: valurautainen muurinpohjapannu sai suupielet kaarelle. Esine tulee tarpeeseen Parkanon kotiin. Luulen että jo ensi vuonna hölkkäkisat menevät ratakisojen ohi ja meikä alkaa kalustamaan kämppää palkinnoilla. Tai ehkä ajatusmaailma alkaa olla jo pahasti kieroutunut, sillä kestävyysjuoksulla ei rikastuta.

Kausi on joka tapauksessa avattau ja hemmetin hienoa oli raastaa kehosta tehoja irti. Sykkeet olivat alussa 180, mutta laski hieman ukon väsyessä. Juoksutekniikka pysyi kuitenkin hyvin kasassa ja meno kohtuu rentoa. Ylämäissä juoksulihasten heikkous vielä näkyi, mutta päivän kisa kyllä kohdistui oikeisiin paikkoihin. Ens viikolla radalle! Viimeisen kuvan perusteella voisi kuvitella olevansa Keuruun Juhannuskonferenssissa! Kuva on kuitenkin kisoista. Keuruulle tämä jantteri kuitenkin matkaa illaksi ja ehkä huomenna myös.

1 kommentti:

  1. Alkoi tekemään mieli lettuja :).
    Onneksi olkoon, siitä se lähtee!

    A

    VastaaPoista