perjantai 12. kesäkuuta 2009

Taas on yksi viikko vierähtänyt. Se toikin ihan positiivisia uutisia eli merkkejä siitä että voin jälleen alkaa juoksemaan. Eilisen juoksupäivän jälkeen pidin tänään fillarointia hyvänä ideana. Koko päivän oli oikeastaan aurinkoinen, mutta neljän jälkeen kun olin käyräsarvisen saanut ulkoilmaan alkoi kevyt satelu. Kesäinen sade ei kuitenkaan ole pahasta. Se ehkä kastelee hiukan, mutta kuivaa nopeasti kun ilma on lämmin. Lenkkini kiersin Laukaa, Lievestuore, Vaajakoski akselin kautta. Reitti oli itselle uusi ja ainakin nyt tiedän missä on Laukaan vankila. Aikaa ulkoiluun kului 2.10, mutta senkin jälkeen uunissapaistetut kanankoivet maistunevat. Itse asiassa lenkki oli sellainen ruokahalun herättelylenkki. Keskisyke treenissä oli todella matala vain 117 vaikka ihan normaalivauhtia pidin yllä. Se on merkki siitä, että joko kunto on hyvä tai elinen reeni jotenkin tuntui kropassa. Huomenna ajattelin tehdä veekoota eli vauhtikestävyyttä juoksemalla ennen nuorten eliittikisoihin töihin menoa. Katsotaan minkälaisen reenin sitä keksii.

1 kommentti:

  1. Itse lähdin jo hieman aiemmin sattumalta länteen päin, joten ehdin hyvin polkea 110km kuivana. Vika kymppi tuli sitten mullakin kaatosateessa. Aikaa meni 4h 10min.

    VastaaPoista