tiistai 30. kesäkuuta 2009
Tuossa lueskelin uutta juoksijalehteä ja eteeni sattui artikkeli jaloista. Miltä kuulostaisi ohje ”Jalat tulisi pestä päivittäin miedolla saippualla. Etenkin varpaanvälit on hyvä käydä tarkkaan läpi. Pesun jälkeen jalat rasvataan sillä jaloissa ei ole luontaisia öljyrauhasia…Myös jalkakylvyt ja –kuorinnat pehmentävät ihoa ja tehostavat rasvan imeytymistä. Koti-iltaan kannattaa myös sisällyttää jalkojen hierontahetkiä jne”.
Mä hoidin tänään jalkojani ottaessani tunnin päiväunet ennen ratatreeniä. Mies oli kuitenkin aika tukossa vielä ja oikeaan akilleeseen hiukan tuntui niin että treeni lyheni muotoon 3x1000m (3.10, 3.03 ja 2.59). Juoksu ei ollut rentoa vaan melkoista puurtamista. Loppuvetoja en tehnyt vaan verryttelin kunnolla. Katsotaan tilannetta uudestaan torstaina huomisen hieronnan jälkeen. Lauantaille on suunnitteilla hölkkäkisa muiden raastaessa SM-viesteissä Raahessa.
maanantai 29. kesäkuuta 2009
Se juoksija-lehtikin putkahti postilaatikosta viime perjantaina. Hyvä numero varsinkin kun siinä on pari mun kirjoittama juttua. Muutenkin tuntuu, että juttujen taso on hiukan noussut ja ainakin meikäläinen lukee entistä huolellisemmin lehden.
sunnuntai 28. kesäkuuta 2009
lauantai 27. kesäkuuta 2009
Iltapäivällä oli kilpailuiden vuoro. Kaikki juoksumatkat olivat kestävyysmatkoja ja kiva oli seurata nuortenkin edesottamuksia. Alkuillasta oli itselleni mielenkiintoisimmat 5000 metriset ja yllättäen viilentynyt keli sopi mainiosti tulosten tekoon.
Meikäläisen räkätauti taitaa jatkua vielä jonkin aikaa ja malttia pitää olla vielä harjoittelussa.
perjantai 26. kesäkuuta 2009
Juoksija-lehtikin ilmestyi tänään ja meikäläinen pääsi patsastelemaan pariin otteeseen. Säälipisteitä on varmasti nyt tarjolla, mutta tarkoitus on vielä jatkaa uraa ja tehdä jopa ennätyksiä. Kesän osalta aika käy vähiin, mutta kalevalaisissa uskoisin juoksevani kohtalaisen kympin. Sitä ennen on kyllä pakko saada jokunen vitonen ja kolmonenkin. Huomenna Jämsään kestävyysjuoksukarnevaaleille. Lajipäällikkö Tommy Ekblom otti tänään yhteyttä ja pyysi puhumaan junnuille. Tarkituksena on kertoa siitä kuinka itse on eksynyt lajin pariin ja tottakai antaa kannustusta tulevaisuuden lasse-vireneille.
torstai 25. kesäkuuta 2009
Korir suomalainen?
Aiheen hien nousemiseen otsalle sai eilinen uutisointi Turun kisoista. Mainittakoon, että Korir ei ole sääntöjen vaatimaa vuotta asunut suomessa (oli talven Keniassa) eikä näin oikeutettu juoksemaan SM-kisoissa saatikka maaottelussa. Jos joku tätä blogia lukee, niin tiedoksi että Kalevan kisojen tai maaottelun aikaan iltapäivälehdissä voi olla kiusallista luettavaa urheiluliiton henkilöille. Suomi nimittäin kepulikonstein pyrkii Ruotsin kaatoon ja sotii yleistä hyvää "urheiluhenkisyyttä" vastaan! Mun mielipide asiasta on seuraavassa Juoksija-lehdessä.
Lisäksi vielä Suomen kaikkien aikojen top-10 lista. Korir komeilee siellä sijalla 10. Herranen aika kyseessä on SUOMALAISTEN top-10! Top-kymppi listaa voi kyllä pitää Suomessa juostuista kovista ajoista ja silloin sinne kuuluisi Gebreselassien 5000m maailmanennätys. Tässä Top-kymppi asiassa on kyse niin herkästä asiasta, sillä Korir nousi juoksullaan seuraavien legendojen kanssa samalle listalle:
1 27:30.99 Martti Vainio
2 27:38.35 Lasse Virén
3 27:44.28 Kaarlo Maaninka
4 27:52.78 Juha Väätäinen
5 27:53.00 Risto Ulmala
6 27:54.43 Pekka Päivärinta
7 28:00.73 Harri Hänninen
8 28:05.72 Lasse Orimus
9 28:06.58 Seppo Liuttu
10 28:07.34 Lewis KorirKorir juoksi kaikkien aikojen 10:nneksi
Pienikokoinen Lewis Korir johti 10000 metrin juoksua lähdöstä maaliin tasaisen tappavaa tahtia. Puolimatkan hän ohitti ajassa 14.03 ja juoksi toisen puolikkaan 14.04. Toiseksi sijoittui ruotsalainen Fredrik Uhrbom ja kolmanneksi Sjundeå IF:ää edustava kenialainen Eliud Esinyen, jotka niukasti alittivat puoli tuntia.
Antti Lähteenmäen valmentama 23-vuotias Korir on syntynyt Keniassa, mutta asuu pysyvästi Suomessa ja hänellä on Kalevan kisojen osallistumisoikeus. Aiempien vuosien käytäntöä noudattaen hän saanee myös osallistua Suomi-Ruotsi-maaotteluun. Lopullinen vahvistus siihen saadaan kuitenkin vasta myöhemmin.
Viimeksi Koriria nopeammin on suomalaisista kympin juossut Risto Ulmala 15 vuotta sitten 1994 ja sitä ennen Harri Hänninen 20 vuotta sitten 1989. Suomen kaikkien aikojen tilastossa Korir nousee kymmenen parhaan joukkoon.
lähde: SUL
Päivän treenit: aamu 9km+2x100m
Ilta (toteuttamatta): 4km vr +3x10x100m rullauksia +verryttelyt
keskiviikko 24. kesäkuuta 2009
Aamusta tuntui hiukan kurkussa ja arvelin flunssan iskevän. Tupla-annos c-vitamiinia ja aamulenkki 9km+2x100m. Illalla työkeikan jälkeen piti nukkua tunnin verran ennen iltalenkkiä: 1 tunti oikeen hiljasta+2x100m. Joskus on hienoa ajatuksissa juosta niin hiljaa kuin pystyy. Näin toimin usein kisoihin herkistellessäni.
Päivitys Klo 22.00: Nyt ottaa pattiin. Turun kisoissa olisi ollut sopivaa puolen tunnin kyytiä tarjolla. Jos jalka ei olisi huhtikuulla levinnyt tielle kuten jokisen eväät olisin saattanut juosta tänään hyvän kisan! Toinen juttu on, että Korir ei asu Suomessa, eikä näin ollen ole oikeutettu juoksemaan Kalevan kisoissa eikä maaottelussa!
tiistai 23. kesäkuuta 2009
Päivän setti oli siis pienen pähkäilyn jälkeen 3x1000m ja 3x200m. Jälleen sellaista pikkunättiä ja varovaisesti lähdin ekaan vetoon: 3.05, vaikka tarkoitus oli juosta 3.10. Seuraava yhtä rennosti 3.01 ja juoksu tuntui ihan hyvältä. Ei nyt herkältä, mutta askel vei eteenpäin kohtuu hyvin. Viimeisessä vedossa juoksin vikat 200m hiukan reippaammin ja sain ajan 2.54. Äijä oli aivan fiiliksissä! En siis olekaan niin rapakunnosa kuin oletin. Kohtalaisten vauhtien pitäminen onnistuu siis melko hyvin ja tästä on hyvä jatkaa. Vedoissa palautus oli 3min ja 5min palautuksen jälkeen juoksin rennosti kaksisataset hiukan alle 30sek. Jalassa oli uudet Adidaksen Adizerot, jotka pitivät kuin liima tartanin pinnalla tai purkka hiuksissa. Ilman piikkejäkin niillä voisi juosta ja ovat oivalliset kestomatkoille.
Huomenna palauttelua ja torstaina rutkasti rentoja satasen rullauksia. Lauantaina kiihtyvä lenkki ja viikko alkaa olla siinä. Kelien puolesta kannattaisi mennä mökille keskittymään ja saatankin mennä Jaakon mökille Kangasniemeen punomaan uusia juonia.
maanantai 22. kesäkuuta 2009
Huomenna saan valmentajalta ensimmäisen harjoitusohjelman pariin kuukauteen. JES.
sunnuntai 21. kesäkuuta 2009
lauantai 20. kesäkuuta 2009
Huominen saattaa olla treenien suhteen pari kevyttä lenkkiä. Kalle Ruoholan faneille seuraava linkki.
perjantai 19. kesäkuuta 2009
Turhaan ei olla korvaavaa tehty!
Oma juoksu lähti liikkeelle hyvin. Alku oli mäkeen ja meikä kärsi jo siinä. Viiteen kilometriin asti pysyin Kykyrin ja Partasen peesissä, sitten oli annettava periksi ja ohi menivät Kulmala ja Hendrikson. Ajattelin paukuttavani viimeiseen kilsan alamäkeen. Tykitinkin sen sen verran haipakkaa, että janttereitä lähestyessäni mahassa ollut kahvi muistutti olemassaolostaan. Pieni puklaus, mutta mitään ei tullut ylös. Pari sijaa sen sijaan jäin nappaamatta, mutta palkinto: valurautainen muurinpohjapannu sai suupielet kaarelle. Esine tulee tarpeeseen Parkanon kotiin. Luulen että jo ensi vuonna hölkkäkisat menevät ratakisojen ohi ja meikä alkaa kalustamaan kämppää palkinnoilla. Tai ehkä ajatusmaailma alkaa olla jo pahasti kieroutunut, sillä kestävyysjuoksulla ei rikastuta.
Kausi on joka tapauksessa avattau ja hemmetin hienoa oli raastaa kehosta tehoja irti. Sykkeet olivat alussa 180, mutta laski hieman ukon väsyessä. Juoksutekniikka pysyi kuitenkin hyvin kasassa ja meno kohtuu rentoa. Ylämäissä juoksulihasten heikkous vielä näkyi, mutta päivän kisa kyllä kohdistui oikeisiin paikkoihin. Ens viikolla radalle! Viimeisen kuvan perusteella voisi kuvitella olevansa Keuruun Juhannuskonferenssissa! Kuva on kuitenkin kisoista. Keuruulle tämä jantteri kuitenkin matkaa illaksi ja ehkä huomenna myös.
torstai 18. kesäkuuta 2009
keskiviikko 17. kesäkuuta 2009
Päivän urheilut: Aamusta tunti kevyttä+2x100m, jalat olivat kyllä tukkoiset ja särkivät ja illasta menin uimahallille. Siellä kevyt keskivartalotreeni+500m uintia+40min vesijuoksua sekä sauna ja kylmä allas. Tässä aletaan miestä jo asettelemaan kisakuntoon!
Mitä sanotte tästä: "Yleisurheilu on sieltä kovimmasta päästä ja monet sen lajit vaativat mielettömän suuren työn määrän ja panostuksen. Puolen tunnin kympin juoksija tai 49 sekunnin 400 metrin juoksija ovat keskimäärin hemmetisti kovempia urheilijoita kuin vaikkapa suuri osa eräiden nimeltä mainitsemattomien joukkuelajien SM-sarjapelaajista."? Lähde: http://blogit.mtv3.fi/lexhollo/ Teksti: "Ennätyksiä perskuta"
tiistai 16. kesäkuuta 2009
älä lopeta
Itselläni on tälle päivälle ilouutisia: Juoksin ensimmäisen rataharjoitukseni pariin kuukauteen! Jalat kyllä alkavat olla aika tukossa johtuen nopeasta juoksumäärän lisäämisestä. Tänäänkin aamulla juoksin 9km aamulenkin. Illalla verryttelin 4km, jonka jälkeen juoksin 5x100m teräviä avausvetoja. Varsinainen treeni oli kahdeksan kertaa 200m hölkkäpalautuksella (1,5-2min). Ajat eivät mitään hurjia olleet, siinä 32-31 paikkeilla. Juoksulihaksisto ei vielä täysin pelitä kuten pitäisi, mutta parempaan suuntaan mennään jokaisella lenkillä. Ensi perjantaina juoksen hölkkäkisan ja juhannuksen jälkeisellä viikolla juoksen ekat tonnin vetoni. Alkaa jo nyt jännittämään!
maanantai 15. kesäkuuta 2009
sunnuntai 14. kesäkuuta 2009
juoksu-ura osa 3.
Lauantaipäivä meni työn merkeissä nuorten eliittikisoissa. Illalla oli palautunut olo jaloissa ja teki mieli jo lähteä toiselle lenkille, mutta uskalsin passata. Tänään sitten ohjelmassa oli kevyt tunnin lenkki ja jalat melkoisen tukossa. Päivä meni kivasti siivouksen merkeissä. Kylässä ollut pikkusisko pesi verhot ja silitti osan niistä. Mä jatkoin siitä sitten ja pyöritin pyykkiä vielä pari koneellista. Hyvin tuli kämppä tuunattua kesäkuntoon ja nyt tuoksuu jo raikkaalle. Hyvä on urheilijankin nukkua ja palautua kun pölyäkin on vähemmän ilmassa :)
perjantai 12. kesäkuuta 2009
torstai 11. kesäkuuta 2009
juoksupäivä
keskiviikko 10. kesäkuuta 2009
Hyvän ja ravitsevan pyttipannulounaan jälkeen oli vuorossa käynti Tikkakosken lentokentällä, jonne oli määrä saapua pari uutta pakolaisperhettä. He eivät yllätykseksemme olleet kerenneet jatkolennolleen, mutta puolentoistatunnin odottelun jälkeen saapuivat lämpimän afrikkalaistyylisen tervetuloseremonian saattamina. Vastaanottokomiteassa oli muun muassa afrikkalaisten oman Enemmän yhdessä -järjestön edustajia, jotka osaltaan haluavat olla edestauttamassa sopeutumista. Sosiaalityöntekijöilla ja ohjaajilla kun ei aina riitä aikaa ihan kaikkeen opastukseen. Iltakeikan aikana hetken koin olevani uusi tässä maassa ja voin vain kuvitella kuinka huuli pyöreänä nyt saapuneet perheet ovat ensimmäiset pari päivää. Ihmettelyn voi aloittaa vaikka siitä, kuinka yöllä ei tule pimeä ollenkaan...
tiistai 9. kesäkuuta 2009
Ei tartte auttaa!
Ennenkään ei olla apua pyydetty -voisi olla ehkä toinen vastaavanlainen toteamus. Suomalainen menee yksin vaikka läpi harmaan kiven, tai ainakin yrittää. Räkä poskessa ja mustikkapuuroa parrassa kuten sanotaan. Yksin puskemisen eetos on varmaan paikoin vielä hyvin syvällä suomalaisen miehen sielunmaisemaa.
Edellä mainittu ajatus tuli vain mieleeni tänään treeniä tehdessäni. Uimalaseihin vuoti vettä, mutta joka 50m uinnin jälkeen kiltisti kippasin veden pois ja jatkoin uintia. Kilometrin uinnin jälkeen siirryin vesijuoksemaan, jota tein 40 minuuttia. Juoksu tuntui yhtä puuduttavalta kuin aina ennenkin: mihinkään et pääse ja ihmiset ohittelevat oikealta ja vasemmalta, kuinka nöyryyttävää! Saunan lauteilla reenin loppuhöyryilla ajatus nousi kristallinkirkkaana mieleen: Ei tartte auttaa! Siinä se on, voimavara jaksaa jatkaa korvaavien tekemistä. Välillä pitää kuitenkin palautella ja tänään se oli Häkkisen Mikan hierontakäsittely. Mites se Saavalainen joskus totesi: muista pitää kevyitä ja palauttavia päiviä korvaavienkin teossa!?
maanantai 8. kesäkuuta 2009
sunnuntai 7. kesäkuuta 2009
Päivän fillaroinnin jälkeen väsytti melko lailla. Päivällä käytiin porukalla Parkanon kaupungintalolla äänestämässä. Koska kotipaikkani on Jyväskylä, jäi ääneni antaminen tällä kertaa väliin. Se on mun protestiääni EU:n etäiselle politiikalle. Kai sen toiminta vaikuttaa jollain lailla muhun, mutta mulla on paljon muutakin tekemistä ja ei yhtään kiinnosta politiikkojen omaan pussiin pelaaminen ja ainainen kinastelu.
Illasta oli sen verran levoton olo, että verryttelynä ajoin nurmikon ruohonleikkurilla ja lähdin kevyelle hölkkälenkille. Juoksin 4km hiekkatiellä ja tein 3x100m rentoa laskettelua. Juoksu oli kyllä aikamoista töpöttelyä ja paljon saa töitä tehdä että kolmen minuutin tarvittava kilpailuvauhti löytyy.
lauantai 6. kesäkuuta 2009
perjantai 5. kesäkuuta 2009
Toinen päivän kohokonta oli tekemäni kirjan hakeminen postista. Postimies ei ollut saanut ujutettua sitä postiluukusta päivällä vaan se piti hakea itse postista. Hiukan liian innokkaana olin jo neljältä hakemassa kirjaa, mutta päivän postit palautui vasta tuntia myöhemmin ja jouduin hillitsemään itseäni iltaan. Sitä mukavempaa olikin sitten treenin jälkeen kiertää postin kautta kämpille. Paketti repien auki ja ensimmäinen kirjallinen tuotos oli käsissä. Oli se kyllä komee vaikka itse sanonkin. Reilut neljä sataa sivua täyttä tavaraa meikäläisen elämästä. Omakohtaista ja varmasti uniikkia läpinää lahjattoman kestävyysjuoksijan unelmasta saavuttaa henkilökohtainen SM-mitali sekä pääsystä päästä edustamaan Suomea maaotteluun. Molemmat toteutuivat, mutta maratonilla 2.20 alittaminen vielä odottaa juoksijaansa samoin kuin 30minuutin alitus kympillä puhumattakaan EM-edustuksesta. Blogikirja päättyi kantaluun rasitusmurtumaan ja sen jälkeinen kausi onkin meikäläisen juoksuhistoriassa taas uusi ajanjakso. Seuraava kirja ilmestynee vuoden päästä silloin kun laitan pillit pussiin toivottavasti EM-kisareissua kokeneempana. Ja vaikka matka ei toteutuisikaan voin todeta, että hemmetin hienoa on ollut saada juosta.
torstai 4. kesäkuuta 2009
pikku hiljaa
keskiviikko 3. kesäkuuta 2009
Keleistä puheenollen. Suomessa oli ilmeisesti kaunis viikonloppu. Slovakiassa satoi koko ajan ja näyttäisi ne kelit tulleen JKU:n porukan mukana tänne pohjolaan! Sen kunniaksi vaihdan uuden värin ja valokuvan taivaan siniseksi :)
Mielenkiintoinen löytö: ylipainoinen ex-juoksija Tuomo Lehtinen haastaa kaverinsa Tomi Pyylammen. Tuomo Lehtinen 30v, 176cm, 86kg. 5000m PB 13.59 -04, 10.000m 29.08 -03, maraton 2.16.45 -05
Tomi Pyylampi, 29v, 185cm, 71kg. 800m 2:03.82 -03, 10 000m 35.53,1h -06, maraton 4.47.00 -08
tiistai 2. kesäkuuta 2009
Dubnica nad Vahom
Dubnica Slovakia, seurajoukkeiden Eurooppa Cup 2009 |
Viikonlopun kisakeikka on suoritettu. Mun osalta reissu meni lomailuksi ja urheilijoiden tsemppaamiseksi. Tittelinä oli team official. Kisassa oli kyse seurajoukkueiden eurooppa cupista. Matkakohteensa Slovakian Dubnica na vahom. Majoittuminen oli kohtuu legendaarisessa Hotel Metall:ssa aidossa neuvosto ajan tehdasmiljöössä. Syömässä kävimme ilmeisesti tehtaan työpaikkaruokalassa, joka sekin oli tunnelmallisen valtava. Päivittäin kävelimme tehtaan portin ohitse, missä kellokorttilaitteet muistuttuvat entisistä sosialismin loistoajoista.
Itse kisa oli varstin tiukka JKU:n taistellessa asemasta säilyä b-sarjassa. Jouduimme kuitenkin niukasti taipumaan Bosnialle ja tuloksena oli jumbosija. Uskon kuitenkin, että jokainen jamppa pisti parastaan ja kisat olivat alkukauden kisaksi aivan kelpo näyttö kotimaan kisoja ajatellen.