tiistai 26. toukokuuta 2009

Vesijuoksua 1.20 heti aamusta ja illalla 5km+harjun kentällä pällistelyä+1km

Tulin mummojen ohittamaksi useaan kertaan aamulla uima-altaalla. Kovakuntoisia tuntuivat olevan, mutta luulen että suoritustekniikka muistutti enemmän uintia. Jaakko tuli puoli tuntia myöhemmin ja treeni meni todella nopeasti kuulumisia vaihtaessa. Uusi neljän minuutin alittaja tonnivitosella jätätti mua reilusti viimeisessä loppukirissä. Pitänee hioa sitä enemmä tai sitten lähteä kiriin kaukaa ja huomaamatta. Tällä taktiikalla on kovempikin mies tullut yllätetyksi. Iltapäiväkahvee seuraksi tuli Kalle, joka on kotiutunut Jelgan reissusta. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen Balttia maaottelussa Kalle juoksi ennätyksensä 4.03, mikä lupailee hyvää kesää ajatellen. Miehellä on hyvää aikaa hioa kuntoa Virtain urheilukentällä, missä mies on kenttämestarina parisen kuukautta. Meikäläinen suunnittelee kauden avausta juhannuksen tienoille ja juoksun lisäämistä pikku hiljaa harjoitteluun. Kuusi viikkoa kohta on vamman alkamisesta kulunut ja uskoisin että pari lenkkiä viikossa ei tuo takapakkia. Kunto on silti pidettävä vielä yllä muilla keinoilla ja mielikuvituksen käyttö on kovilla. Tuukka Miettinen oli Itävallan triatlon kisassa sijalla 16, mikä oli kova saavutus. Mies, joka sentään on SM-mitalisti lajissaan arvoi kisan yhdeksi hänen parhaistaan. Hyvä kesä näyttäisi hänellekin olevan tulossa.

1 kommentti:

  1. Pitää käydä joku päivä vielä ottamassa uusiksi! Sulla on aikaa treenata ja vaikka hommata tälläset jalkavastukset, niin säilyy potku jaloissa: www.essenuoto.fi
    Tais olla Juoksija-lehdessäkin näistä juttua.

    Kallelle onnittelut enkasta; tietää hyvää Slovakian kisaa ajatellen!

    VastaaPoista