Hajottavaa olla hajalla. Tänään tuohon ketutukseen sain toivottavasti lääkkeen. Heti aamusta olin luuri kädessä varaamassa aikaa lääkärille ja onnistuin saamaan ajan illaksi. Päivä meni kärvistellessä ja miettiessäni voimasanoja, millä saada lääkäri uskomaan että tulin vain ja ainoastaan hakemaan kortisoni piikkiä. Ilmeisesti tällä kertaa olin tarpeeksi vakuuttava, sillä lääkäri teki työtä käskettyäni. Hajottavaa tässä kaikessa on juuri se, että viime viikolla oikein tehty pelikiike olisi säästänyt yhden hajoamisviikon. Ja hajoamisviikko syö energiaa paljon enemmän kuin 180km treeniviikko. Kaikessa hajoamisessaan kunto vielä tippuu eli hajoamisesta ei ole mitään hyötyä. Masokistin lailla toimiva juoksija siis hajoaa hajoamiseensa. Miksi ei voi olla niin vahva, että olisi hajoamisen yläpuolelle? Siksi että me juoksijatkin olemme pohjimmiltamme ihmisiä.

Eilen kaiken hajoamisen lisäksi illalla alkoi tuntua kurkussa ja tänään on ollut flunssainen olo. Silti sain kammettua itseni ylös lääkärinaikaa varaamaan heti aamusta. Sen lisäksi vielä raahauduin uima-hallille vettä polkemaan. Sekin alkoi hajottamaan 45min jälkeen ja lähdin pois muualle hajoamaan. JKU:n toimistolla pidimme tulospalvelupalaverin lähestyvien pm-maastojen kohdalla. Tietokoneelle piti luoda ensin kilpailu, sitten lajit ja lopuksi siirtää ilmoittautuneet urheilijat. Niitä oli noin sata. Jälkii-ilmoittautumisen jälkeen pääsemme tekemään pöytäkirjoja, minkä jälkeen juoksut ovat valmiita juoksutettaviksi. Meikäläinen nähdään aikanin tuloksia naputtelemassa ja toivottavasti myös juoksemassa- siis toivottavasti. Tällä hetkellä lupauksia tulevasta tuo kantapään kihelmöinti lääkkeen vaikutuksesta. Se tietänee hyvää!