Päivän treeni suuntautui Aalto Alvarin Uimahallille. Ohjelmassa oli 10min verryttelyä kuntopyörällä ja 40min kiihtyväsykkeinen crosstrainer treeni. Alussa sykkeet olivat 150-155. Sen jälkeen kevyt nosto 160 tasolle ja viimeiset kymmenen minuuttia 170 sykkeellä. Kaksi minuuttia ennen päätöstä lähti loppuveto, jolloin syke nousi hieman yli 180. Paita oli hiestä märkä ja muut "normaalit" ihmiset ihmettelivät kaverin hikoilemista ja naama punaisena ähkymistä. Loppuverryttelynä suoritin 1km uintia altaan puolella. Välistä yritin vapaauintia eli kroolia, mutta rintauinnin eli sammakon puolelle se meni. Altaan reunalla seisoskeli Jyväskylän uimareiden kilpavalmentaja ja hieman paineessa aina ohitin hänet. Onneksi hän ei bongannut minua ja ryhtynyt antamaan tekniikkaohjeita. Taisi koutsi mielessään todeta, että ei tosta miehestä enää uimariksi ole. Jostain luin, että perusuintitreeni on itseasiassa aika monimutkainen juttu. Sen sijaan, että vain kelataan allasta päästä päähän treeniin saattaa sisältyä yli kymmenen erilaista osiota. On alkuverryttelyt, uinti pulleroilla (kellukkeilla), käsissä voi käyttä räpylöitä ja on vaikka mitä systeemiä. Silti ei käy kateeksi uimareita, jotka eivät juoksijoiden lailla pääse kirmailemaan luonnonhelmassa vaihtelevissa maastoissa.

Keski-Suomen maaseutumatkailu suuntautui tällä kertaa Uuraisten (35km) suuntan. Menomatka taittui mukavasti myötäseen aikaan 1.16, mutta paluumatkalla hönki vastainen. Tie oli varsin kaunis, vaihteleva ja kunnon vastuksen antama. Mäkinen jo hieman kulunut asvalttitie kulki läpi peltojen ja jo aikaa sitten suljettujen kyläkauppojen. Ohitin myös traagisen kohdan Jokihaaran paikkeilla, missa taksikuski murhattiin armon vuonna 1968. Paikalle oli pystytetty oikein hautakivikin muistuttamaan tapahtumasta. Luulen, että aikanaan tapahtuma herätti valtakunnallistakin huomiota. Jännää oli ajatella, miten jonkun elämä voi päättyä niin hienon maantien varteen. Mulla fiilikset oli treenin ajan korkealla, joskin väsymys hiukan jo tuntui paluumatkalla. Yhden powerbarin energiapatukan söin kuten normaalisti ja vettä nautin aina silloin tälloin. Keskisyke kämpillä näytti 131 ja aikaa treeniin kului 2.45. Kämpille päästyäni otin pikasuihkun, söin pikalounaan ja suunnistin uudelle tulkkauskeikalle. Arvata saattaa tuliko väsymys jossain vaiheessa. Sain kuitenkin työasiat hoidettua kunnialla kahvin voimalla kunnes alkuillasta pääsin kämpille huilimaan. Illalla ei tartte enää treenata.

Vesijuoksua 1.20 heti aamusta ja illalla 5km+harjun kentällä pällistelyä+1km

Tulin mummojen ohittamaksi useaan kertaan aamulla uima-altaalla. Kovakuntoisia tuntuivat olevan, mutta luulen että suoritustekniikka muistutti enemmän uintia. Jaakko tuli puoli tuntia myöhemmin ja treeni meni todella nopeasti kuulumisia vaihtaessa. Uusi neljän minuutin alittaja tonnivitosella jätätti mua reilusti viimeisessä loppukirissä. Pitänee hioa sitä enemmä tai sitten lähteä kiriin kaukaa ja huomaamatta. Tällä taktiikalla on kovempikin mies tullut yllätetyksi. Iltapäiväkahvee seuraksi tuli Kalle, joka on kotiutunut Jelgan reissusta. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen Balttia maaottelussa Kalle juoksi ennätyksensä 4.03, mikä lupailee hyvää kesää ajatellen. Miehellä on hyvää aikaa hioa kuntoa Virtain urheilukentällä, missä mies on kenttämestarina parisen kuukautta. Meikäläinen suunnittelee kauden avausta juhannuksen tienoille ja juoksun lisäämistä pikku hiljaa harjoitteluun. Kuusi viikkoa kohta on vamman alkamisesta kulunut ja uskoisin että pari lenkkiä viikossa ei tuo takapakkia. Kunto on silti pidettävä vielä yllä muilla keinoilla ja mielikuvituksen käyttö on kovilla. Tuukka Miettinen oli Itävallan triatlon kisassa sijalla 16, mikä oli kova saavutus. Mies, joka sentään on SM-mitalisti lajissaan arvoi kisan yhdeksi hänen parhaistaan. Hyvä kesä näyttäisi hänellekin olevan tulossa.

Tavoitteena mi...

Voiko vähän omistav...

By Miika Takala

Book Preview

Tuolta voi käydä tsekkaamassa mun blogikirjaa. Sivuja näkyy vain 15, mutta hiukan saa kuvan siitä, minkänäköinen kirja on. Tiedoksi vain, että tulossa on 130 sivuinen valokuvakirja vielä erikseen. Hinta kirjoille on aika korkea, joten kannattaa tarkkaan harkita mihin sijoittaa.

Maanantai päivä valkeni normaalin tukkoisesti. Flunssa on kohta viikon verran verottanut voimia. Raahauduin uima-hallille ennen kymmentä ja tein puolituntia melko räväkkää kuntopiiriä. Sen päälle uintia kilometri ja päivän treenit olivat siinä. Illalla oli kyllä aivan älytön hinku juoksulenkille, mutta sain vielä hillittyä itseni. Sen aika kyllä koittaa ennemmin tai myöhemmin. Loppuviikoksi taitaa olla luvattu lämmintä säätä. Joko se kesä tulee toukokuun lopulla. Yleensä se on tiennyt sitä, että keskikesä on aika viileä ja sateinen. Ei Suomeen riitä kovin montaa lämmintä päivää.

Tässä on ollut parina viime päivänä aika kiirusta. Toisaalta on räkä flunssa vienyt sen verran mehuja miehestä, että ei ole enää illalla jaksanut raportoida päivän tekemisistä. Perjantaina nimittäin oli todella tukkoinen olo, mutta silti menin uimahallille aamusta tunnin vesijuoksua tekemään. Loppupäivä oli vapaata, mutta olo flunssainen. Eilen sitten otin ensimmäiset juoksuaskeleet pitkästä aikaa, eikä jalassa tuntunut ollenkaan. Hölköttelin Hipposhallille, missä tein kevyen lihaskuntosetin. Illalla oli JKU:n kesäkauden avaus Vuorilammen saunalla. Mukava oli nähdä muitakin urheilijoita ja Niemisen Jaakkoa, joka oli kotiutunut Jenkeistä. Treenien osalta sitten tänään hyppäsin jälleen pyörän satulaan parin päivän tauon jälkeen. Pari tuntia veivasin keveetä ja yllätyksekseni Selimiä näkyi liikenteessä Palokan nurkilla. Mies oli siinä vaiheessa pyöräillyt jo kolme tuntia ja yli viisi kun pyöräilysessio oli ohi. Siihen päälle Sellu juoksi vielä 40min. triatlonin täysmatkalla juostavaa on pyöräilyosuuden jälkeen maraton eli on siinäkin tekemistä. Ite annan kovat respectit kyllä triatlonisteille. Sunnuntaipäivän projektiin kuului lisäksi blogitekstien siirto kirjan muotoon. Sivuja kertyi reilut 400, mutta koen tärkeäksi saada asiat paperille. Netistä kun mun kallisarvoiset jorinat voivat kadota koska vaan!

SM-edustusoikeus asiassa ollaan näköjään edetty. 1.6 alkaen kotimaan kisoissa kirmailee Lewis Korir ja Willy Rotich. Kenialaisittain kansallisen tason juoksijat saavat nyt siis kilpailla myös SM-kisoissa, vaikka eivät Suomessa ole yhtäjaksoisesti viihtyneet säädösten edellyttämää vuotta. Itse omin silmin näin jampat Kenian keikalla, mutta eräs kaveri on hommat junaillut niin että edustusoikeusasia meni läpi. Suomen Urheiluliitto vanhentuneiden kriteerien valossa "joutui" antamaan edustusoikeudet pojille. Maistraatista saatava ote väestötietojärjestelmästä (kotipaikkatodistus a3,70 euroa) on se, minkä pohjalta liitto teki jälleen päätöksensä. Vilkaisua passiin tai viisumiin he eivät voi tehdä kun eivät ole virannomaisia. Kyseiset kaverit ovat olleet Suomessa jo monena kesänä ja ovat vuosi sitten keväällä ilmoittautuneet maistraattiin asuvansa Suomessa. Osoitekin löytyi, kun he ovat vuokranneet asunnon. Syksyllä Keniaan palattuaan toki "unohtivat" ilmoittaa osoitteen vaihtuvan ja Suomeen palattuaan jälleen tämän vuoden huhtikuussa täyttivät ainoan vaaditun kriteerin yhtämittaisesta asumisesta Suomessa. Kaikenlaisia oikeusmurhia sitä näkeekään! Todetaan vielä kuten ennenkin, että minulla ei ole mitään kyseisia kavereita vastaan vaan heidän taustahenkilöään ja ahnetta urheiluseuraa kohtaan, joka näin saa SM- ja kalevanmaljapisteitä. Ei sen puoleen, mäkin marssin maistraattiin huomenna ja tuon ensi vuonna pari maailmanmestaria, jotka varmasti haluavat tulla Suomeen!

Päivän kuntoilu: 2h pyöräilyä (3xterävä mäkinousu+yksi raastomäki missä syke nousi 180)

Tänään loppui näpertely ja hyppäsin parin tonnin Scorpionin sarviin. Meno oli hurjaa ja nautin tekemisen meiningistä. Selim oli illalla tuonut Tuukka Miettisen fillarin lainaan siksi aikaa kun mies kilpailee Itävallassa triatlonin puolimatkalla. Heti aamusta olikin pakko ottaa testit pyörällä ja heitin aika tarkalleen kolmen tunnin (n.80km) lenkin. Lähdin Toivokan suuntaan, mistä jatkoin Lievestuoreelle ja sieltä takaisin Jyväskylään. Pieni vesisade ei pahasti kastellut ja parin tunnin jälkeen aloitin rynkytyksen. Otin pari pidempää vetoa ja sain sykkeen nousemaan yli 160. Palauttelin hetken aikaa ja otin pari lisää. Sen jälkeen rullailin parikymppiä ja Vaajakosken moottoritielle saavuttuani iskin pari kolme terävää vetoa. Vauhti oli kova ja hengitys teki töitä. Mies ei ollut pahastikaan väsynyt kun pääsi kämpille. Pikainen suihku, syömään ja työkeikalle. Väsymys iski vasta iltapäivästä, kun olin Biltemassa varusteita hommaamassa. Pohdinnassa seuraavaksi olisi pyöräilykenkien osto (puoleen hintaan adidakset 45e+lukkopolkimet 30e). Investointi olisi kohtuu pieni, mutta kannattaako rahaa laittaa, jos pääsen kohta jo juoksemaan. Siis kohta ja kohta, mutta reilun parin viikon päästä.

Joku tarkkasilmäinen havaitsee pyörän nopeusmittarin, anturin niin nopeudelle kuin kampinopeudelle. En valitettavasti osannut käyttää Sigma 1606t mittaria, mutta ehkä huomenna. Hiilikuiturunkoinen pyörä totteli ihan mukavasti ja lukkopolkimilla sai harjoitella kampeamista. Illalla huomasin vatsalihastenkin kipeytyneen. Sen verran lenkki kulutti energiaa, että koko päivän oli nälkä vaikka kuinka söi. Herkuttelin 2euron mäkkihampparilla ja käynti McDonaldsissa oli sekin kokemus. Asiakkaina sen verran leveää porukkaa, että ruisleipä ja syväkyykky tekisi monelle hyvää. Ei siinä mitään, pikaruoka on herkullista. Lasku tulee perässä ylipaino-ongelmien aiheuttamien ongelmien myötä. Meikä tietenkin on toisesta ääripäästä ja selkeästi riisitautinen. Silti ruoka ei ole mulle ongelma, kulutus ja kroppa on mitä on. Ehkä se joltakin osin on etu kestävyysjuoksussa.

Löytyi mielenkiintoinen sivu: Globe runner. Shaheenin juttu oli ihan mielenkiintoinen. Aikamoinen velikulta kaveri on, mutta osoittaa kovaa päätä tekemällä paluun kahden vuoden tauon jälkeen. Näin miestä Eldoretissa ja pääsin samaan kuvaankin. Simolle hän kuittasi kysymällä siirtymisestä maratonille sen jälkeen kun Säippä oli pistellyt vauhdikkaan setin tonneja. Vastasin huumorilla Säipän puolesta, että mies on vielä liian nuori maralle. Mielenkiintoinen seikka menestyvien kenialaisten ja ex-kenialaisten kohdalla on, että moni menestynyt juoksija jatkaa uraansa vaikka rahaa olisi ja helpomman elämän aloittaminen mahdollista. Luulen, että ilmapiiri Keniassa on vain niin juoksuystävällinen ja tämä saa menestyneet urheilijat jatkamaan juoksu-uraansa.

Harjoitteluani

Ma crosstrainerilla 20min kevyttä+40min 160 sykkeellä+1km uintia
Ti pyörälenkki 1.40
Ke sairastelua, silti pyörälenkki 1.20
To sairastelua
Pe sairaalakeikka +tunnin kävelylenkki+harjun kuntoradan laitteilla rimpuilua
La kuntosaliharjoitus +30min soutulaitteella -> Savonlinnaan, missä kävelylenkki
Su lepo (SM-maastot)
Ma 1km uintia+30min vesijuoksua, ilta 2h pyöräilyä
Ti 20min kuntopyörää+30min crosstrainerilla tv-reipasta+1km uintia

Savonlinna -kisaraportti å Miika

SM-maastot Savonlinna 2009

Kerrassaan hieno reissu Savonlinnaan. Parempi oli lähteä sinne kuin jäädä kämpille itkemään kovaa kohtaloaan. Maha oli vielä lauantaina melkoisen kipeä, mutta rauhottui sunnuntain aikana. Jos ei olis ollu jalka hajalla, mun kisasta ei olis tullu mitään vatsataudin takia. Siis sama se onko nyt jalassa murtuma vai ei. Sitä paitsi saamani tiedon mukaan kivuliasta aktiviteettia tulee välttää 4-6 viikkoa ja usein urheilia pystyy palaamaan kentälle 3-5 viikn kuluessa! (Tulikouran vai oliko se nyt Peltokallion kirja sivu 206).

Mutta Savonlinnan kisoihin. Tällä kertaa matkustin SM-kisoihin hieman erilaisin ajatuksin. Ei tarvinnut jännittää ollenkaan vaan sain nauttia täysillä kotimaan parhaiden ravureiden edesottamuksista. Ehkä sykähdyttävintä oli seurata M4km maaliintuloa. Siinä oli monella tekemisen meininki ja pikkupojan ilmein seurasin hurjia loppukirejä, tuskaisia ilmeitä ja kaikkensa antamisen meininkiä. Olin jopa niin täpinöissäni, että JUOKSIN maalialueelle seuraamaan kilpailijoiden loppurutistuksua!

Sunnuntain kisat alkoivat mun matkalla eli M12km matkalla. Harmikseni kaverini Erik Hass ei päässyt kisaamaan 10min varmistuken myöhästymisen vuoksi. Kisa eteni kuten arvioin, että kärkiporukka erottautuu aika aikaisin. Rohkea Pirkola jäi hieman jojottamaan siihen väliin, mutta sai seuraa takana tulevista. Viime vuonna Pirkolan kanssa meillä oli hyviä vääntöjä ja häntä saan kiittää monesta ennätyksestä. Usein hän oli se, joka lähti rohkeasti vauhtia pitämään. Hänen kanssaan meillä oli juttua, että pitäisi nylkkyjen joskus valtakunnallisesti kokoontua muutenkin kuin vain kisoissa. Meitä veteraani ikää lähestyviä on monia ja sääli olisi hyvät kaverisuhteet jättää vain kisailujen varaan.

Siis voittajat olivat jälleen kovia ja siittä henkilökohtaiset onnittelut kaikille! Mitalinne olette ansainneet. Älkää missään nimessä tyytykö yhteen lätkään. Niitä pitää saada koko kaappi täyteen! Ei vaan ihan rennosti nyt.. Sunnuntain kisarupeama oli varsin tiivistunnelmainen Savonlinnassa. Keli oli kuin morsian ja yleisö nautti kiihkeästä kilpailuhengestä. Tunnelma oli odotetusti paras miesten nelkulla. Itse sain nauttia valokuvauksesta ja paljon niitä tuli huonolla pokkarilla otettuakin. Pistän kaikki näkyville. Kiitti vielä kaikille tutuille ja oli mukava tsättäillä! Blogin ulkoasu vaihtuu positiivisen vammauutisen kunniaksi.

Voihan sen työpäivän näinkin viettää. Toisen nukkumattoman yön jälkeen päätin aamusta mennä sairaalaan tutkituttavaksi. Yö meni edellisen yön lailla kärvistellessä katkonaisilla yöunilla. Sain todeta, kuinka alkaa olla valoisaa jo puoli neljän aikaan aamusta. Mahaan särki sen verran että uni ei tullut ja jos tuli heräsin aina puoli tuntia nukuttuani ikävään jomotukseen. Buranat tai mitkään ei vaivaan auttanut siispä lampsin terveyskeskuksen tohtorille. Sieltä minut varsin pian puolenpäivän maissa toimitettiin keskussairaalaan. Tutkimuksia tehtiin, mutta varsinaisesti mitään ei löydetty. Kai se on hyvä asia sekin. Muutama vatsaa rauhoittava lääke kirjoitettiin ja lähes työpäivän mittainen sairaalareissu päättyi. Sairaalan käytävillä vuoroa odottaessani lähes luin läpi Tansanian aikaisen kaverini Rami Kivisalon kirjan. Kirja on aika karua luettavaa, mutta samalla kertoo että vaikeuksistä kyllä pääsee Jumalan avulla eroon. Kirjan mielenkiintoisimpia kohtia oli kuvaukset Tansanian ajoilta. Mulla niistä ajoista on kohta 15-vuotta aikaa, mutta kuuluvat silti omaan lapsuuteeni/nuoruuteeni. Huomenna suuntana on Savonlinna, jossa kaverit mittelevät maastojuoksun kuninkuudesta. Itse seurailen kisaa reitin varrella ja odotettavissa on jonkinmoista harmitusta kun en itse pääse juoksemaan. Koen kuitenkin tärkeäksi mennä paikanpäälle kavereita tapaamaan ja tsemppaamaan juoksijoita koviin suorituksiin. Veikkaan että muutama JKU:n kaveri on aika korkealla molemmilla miesten matkoilla.

Eilen en jaksanut päivittää blogia kun kaiken muun härdellin lisäksi kroppaan iski vielä joku tauti. Maha oli aivan älyttömän kipeä illasta alkaen ja se kesti koko yön. Nukkumisesta ei tahtonut tulla mitään, eikä kipulääkkeetkään auttanut mahakipuun. Pari kertaa piti laatatakin, mutta se ei paljoa mahaa rauhoittanut. Yön rutiini olikin makoilla vähän aikaa, käydä keittiössä juomassa, vessassa istumassa ja lueskella jotain. Sitten taas hetkeksi nukkumaan, kunnes heräsit vatsakipuun. Aamulla tilanne rauhoittui ja nukuin yli puolen päivän. Päivän työkeikka on kuitenkin jo peruttu ja treeneistä en tiedä.

Kantapäävaivaani tulkitsi nyt toinen lääkäri, jonka mukaan "Selvästi luu (ja koko jalkaterä) on turvoksissa, joka viittaa rasitusmurtumaan kantapään takaosassa (jos katsotaan kuvia niin muut luut näyttää mustilta, mutta kantapään takaosa on valkoinen). lääkäri epäili, että kantaluun epifyysialue (luiden kasvulevyalue, josta luu kasvaa, kun mies kasvaa) voi olla jo murrosiässä umpeutunut/luutunut"huonosti" ja nyt siihen on tullut rasitusmurtuma. Tämä tarkoittaisi siis sitä, että kun kantapää paranee, voi olla, että murtumakohta ei häviä magneettikuvista niinkuin yleensä, koska on ollut jo pitkään olemassa" Liian kovaa ei nyt saisi treenata, koska elimistö ei hoida murtumaa jos se on liian väsynyt treeneistä. Syödä ja levätä pitäisi kunnolla.

" Os calcaneuksen dorsaaliosassa on viisto skleroottinen linja ja laaja luuydinödeemimuutos sopien rasitusmurtumaan. Callusta ei ole muodostunut. Akillesjänne on ehjä. Ei bursiitin kuvaa. Proneusjänteet ovat ehjät eikä nestelisää oleellisesti jännetuppialueilla näy. Muita murtumia ei tule esille. Muuta aktuellia ei näy."

Noissa muutamissa lauseissa on meikäläisen tuleva harjoitusohjelma. Se pitää sisällään juoksua ilman juoksua eli kaikkea muuta sporttia paitsi sitä juoksua. Kävelykin on sallittu. Paranemisaika noin 8 viikkoa ja näinollen pääsen siis juoksemaan jo heinäkuussa. Seuraava tavoite olisikin ollut Kiimasen savuhölkkä Lannevedellä juhannuksen aikoihin. Jo vuosia olen halunnut päästä mukaan kyseiseen kylähölkkään, mutta ratakisat ovat aina vieneet pitemmän korren. Nyt siis ei tarvitse ratavedoista haaveilla ja ehkä jo kesäkuun lopulla saan luvan kanssa muutaman tanssi- eli juoksuaskeleen otettua.

Päivän harjoitusohjelmassa oli hyvä tunnin hieronta sekä lepoa. Eilen illalla suoritin hyvän juoksijan lihaskunto- ja liikkuvuusharjoituksen. Järjestäjänä oli Finlandia maraton eli Keski-Suomen liikunta ja JKU. Tuossa yksi niistä 50 kuvasta, jotka sain DVD:llä. Kuvassa on selkeästi nilkka, mutta murtumaa ei oma silmä mistään kuvasta havainnut. Ehkä se vaatisi jonkun asteisen yliopistotutkinnon, että kuvaa osaa lukea. Siinä se kuitenkin on.

game over

Tänään päätin, että tuleen en jää makaamaan oli magneetikuvan tulos mikä tahansa. Aamulla juoksin lenkin siinä toivossa, että jalassa ei siis mitään vakavampaa ole. 11km meni mukavasti sellaista kevyttä vauhtikestävyyttä. Ajattelin, että silloin harvoin kun pääsen juoksemaan pitää pitää hiukan parempaa vauhtia. Lihakset kipeytyvät muutenkin taas, kun pääsen juoksemaan ajattelin. Kolmisen viikoa taukoa juoksusta kun siis on jo takana. Jos siis jalassa on ollut tulehdus, on se pikkuhiljaa parantunut. Hoitelin päivän rutiinit ja lääkäri soitteli illalla puoli seitsemän. Ilmeni, että kantaluussa on murtuma. Paranemisaika 8 viikkoa ja liikuntaa saa harrastaa. Käyn vielä hakemassa lääkäriltä CD:n missä kuvat näkyvät ja lausunnon. Sen voisi vaikka kehystää seinälle, niin malttaa mies olla juoksematta vielä jonkin aikaa. Magneettikuvia vois vielä näyttää jollekin fiksulle mutta murtuma on murtuma eikä sen kanssa ole pelleilemistä. Tulihan tämäkin koettua omalla uralla. Vastoinkäymisiä on ollut ihan tarpeeksi, mutta silti en aio luovuttaa ja EM-maraton on tavoitteena vielä kesällä 2010.

Eilisen juoksulenkin jälkeen kantapää ei yllättäen kipeytynyt. Tämä on jo hyvä uutinen. Silti en tänään juokse vaan istun nätisti pyörän selässä. Itse asiassa aamulla äidille viedyn kakun jälkeen jatkoin kauneusunia ennenkuin lähdn pyöräilemään. Suuntana Seitsemisen kansallispuisto Kurun suuntaan. Matkaa ajallisesti Koveron mökille kertyi tunnin verran ja saman takaisin. Olo ja mieli oli raukea treenin jälkeen. Ruoka maistui hyvin eikä täytekakkuakaan täytynyt tuputtamalla syödä.

pm-maastot 2009 Jyväskylä

Piirinmestaruusmaastot Jyväskylän Harjulla on käyty. Aamupäivän aurinkoinen keli muuttui sateiseksi puolen päivän aikoihin. Juoksijoiden menoa se ei hidastanut ja happirikas kelihän saa urheilijan vain piiskaamaan itseään entistä kovempaan suoritukseen. Muutama hyvä irtiottokin tapahtui ja ilokseni sain nähdä polviin nojailua juoksijoiden ylitettyä maaliviiva. Liian terävä loppukirihän on merkki siitä että voimia on jäänyt liikaa varastoon ja ne olisi pitänyt käyttää matkan aikana tehokkaammin. Tulospalvelukopista katsottuna juoksuporukka oli varsin tyytyväistä sakkia sateen keskellä. Itseä ei enää pahasti ottanut pattiin se että en viivalle tällä kertaa päässyt. Se asia oli käsitelty kuluneen viikon aikana. Samoin on käsitelty myös se ajatus, että juoksutauko jatkuu vielä jonkin aikaa. Silti kuin kohtaloa uhmaten lähdin illalla saunalenkille Parkanossa. Tulin tänne perhettä tapaamaan ja huomista äitienpäivää juhlistamaan. Edellisestä lenkistä on kulunut se viikko ja päätin tänään kokeilla taas kepillä jäätä. Hieman varoen lähdin liikkeelle ensimmäisiä askeleita tunnustellen. Pieni tunne jalassa oli koko lenkin ajan, mutta se ei pahentunut lenkin edetessä ja juoksin koko 10km edestä. Vauhti kiihtyi ajoittain reippaan puolelle ja sekä pää että sydän olivat ajoittain vahvasti mukana tekemisessä. Tämä on sitä, mitä minut on luotu tekemään. Pieni järjen hiven kuitenkin aivoissa raksutti ja tyydyin kymppiin. Seuraava tunnustelulenkki saattaa olla tiedossa lähiaikoina. Sitä ennen kuitenkin kuuntelen maanantaina lääkärin tuomion ja huomenna pyöräilen piiitkän ja rauhallisen lenkin.

Tuli mitä tuli, mä yritän lopettaa ainaisen valittamisen ja keskityn positiivisiin asioihin. Kai niitäkin on. Meillä perussuomalaisilla vain on se luonnonlahja ainaiseen synkistelemiseen. Voisi kuvitella että näin kesän kynnyksellä ihmisillä on positiivinen mieli. Silti tuntuu, että moni asia mättää. Jollain on töitä liikaa ja jollain liian vähän. Yksinäisyys on varmaan tämän hyvinvointiyhteiskunnan uusin tuote. Harrastamani lajin luonteesta johtuen mulla on paljon aikaa miettiä asiota kun treenaan. Tänäänkin vajaan parin tunnin polkupyörän ulkoiluttamisen aikana moni asia tuli mieleen. Paljon ne liittyivät elämän mielekkyyteen ja siihen mitä tekisi kun pääsee kämpille ja treeni on ohi. Päätin että tänään en soita kenellekään, muut soittakoon mulle. Näin varmaan siellä langan toisessakin päässä ajatellaan. Mulla on itseasiassa todella paljon kavereita juoksupiireistä ympäri Suomea. Näen heitä kisoissa ja meininki on yleensä hyvä varsinkin jos kisa on mennyt hyvin. Ongelmana ehkä on, että heistä ei paljon muutoin kuule. Joskus olen miettinyt, että pitäisi koota joskus yhteen esim kolmikymppiset juoksijat. Luulen, että moni voisi lähteä kokoontumisajoihin mukaankin. Ilokseni olen saanut huomata, että moni jo lopettanut juoksija on jatkanut yhteydenpitoa vaikka oma aktiiviura onkin ohi. Onneksi on toi facebook..

Magneettikuva tuo vastauksen. Tuo ja tuo, kunhan saisi kuulla sen vastauksen. Päätin siis tänään mennä magneettikuvaan, koska helpotusta tilanteeseen ei tuntunut löytyvän. Ilmeisesti kuvista jotain näkyi, kosta laitetta käyttänyt henkilö sanoi "kyllä täällä jotain on, ehkä parempi ettet juokse hirveesti". Ensimmäinen aika lääkärin tulkinnalle oli maanantai. Vanha tuttu Mölsä siis soittaa mulle puoli kuusi maanantaina ja ilmoittaa riemu-uutisen. Lähes täysin varma kuitenkin olen, että siellä on sittenkin jotain muuta, mikä vaatii piiiitkän levon. Onhan vamma kuitenkin tullut pitkin kevättä. Se alkoi pottuvarmaan juurelta kiristyneestä jänteestä tammikuussa. Kun se meni ohi kipeytyi patti nilkan ulkosyrjällä. Siitä kohdin menee jänne reidestä jalkaterään. Kipu vain tuntuu siinä patissa. Nilkka muljahteli usein Keniassa ja toiseen suuntaan kaltevaa tietä juostessa pientä kipua tuntui. Viimeinen niitti oli sitten tohon limapussin kohtaan tullut jäkitys. Onko se sitten tulehdus vai murtuma sillä ei ole väliä. Taukoa tulee kuitenkin vielä lisää. Olo on silti helpottunut, kun tietoisuus vamman luonteesta alkaa paljastua. Tuosta videosta voi hakea motivaatiota.

Äsken päätin lopettaa valittamisen. Katsotaan montako minuuttia onnistan. Toi viereinen kuva tuli mieleen, kun yritin pohtia positiivisia asioita. Siinä seisoa toljotan saavuttuani maaliin raastokympillä viime kesänä. Kellot näyttivat 30.11 ja pettymys oli valtaisa tuolloinkin. Unelma puolen tunnin alituksesta ei sillä kertaa onnistunut kuten ei kesän muissakaan kympin kisoissa (kalevan kisat 30.16 ja maaottelu 30.12). Kaikki kisat näin jälkikäteen ajateltuna olivat loistavia. Tuolloin sain kannustusta, että ensi kesänä menee sitten reilusti alle. Hymähdin hieman ja sanoin, että katsotaan. Nyt ollaan tilanteessa missä ollaan. Hyvin menneen peruskuntokauden jälkeen iskee vamma kesän kynnyksellä. Mikä voisi olla sen hajottavampaa? Toki on elämässä paljon pahempiakin tragedioita olemassa ja ehkä vastoinkäymiset tuovat sitä syvyyttä elämään. Rosoista on, mutta niin kuuluukin. Sitten kun taas tulee jotain positiivista vastaan se tuntuu sitäkin paremmalta.

Mielessä on ollu viimeaikoina myös vertailu Afrikka vs. Suomi. Totuuden nimissä en ole varma kumpi on parempi mesta, mutta puolensa on kummassakin. Treenileireillä kaverit on aina lähellä ja täällä pitää aina sopia tapaamisista hyvissä ajoin. Lisäksi sitä yleistä säätämistä on paljon vähemmän kun saa vain treenata. Ei tarvitse suoriutua 24h vuorokaudessa. Toi oli hyvä tutkimus toi koululaisten väsyminen. Jostain sekin kertoo.

Eilen illalla piti tunnustella kantapään seutua ja hyvältä tuntui. Mielessäni suunnittelin jo juoksulenkkiä. Aamulla kuitenkin totuus iski: sillä ei vielä juosta! Kumma jomotus tuntuu edelleen ja nyt sisäsyrjällä. Mietin mennäkö magneettikuvaan vai ottaako toinen piikki. Katsotaan millaista spekulaatiota huominen tuo tullessaan. -Veivasin tänään silti pyörää 1.40.

Aamulla herättyäni ei harmittanut lähellekään yhtä paljon kuin muuten viime viikkoina. Ilmassa oli lupauksia paremmasta. Jalkaan isketty lääke oli koko yön saanut vaikuttaa kaikessa rauhassa. Se jos mikä sai hymyilemään. Silti normaalin askeleen ottaminen ei vielä aivan luonnistanut. Aamulenkille ei vielä voinut lähteä. Tämä päivä menee levon merkeissä, jotta lääke vaikuttaisi eikä lähtisi liikkeelle kantapäästä.

Jokin positiivinen asia piti tällekin päivälle keksiä: lähdin parturiin. Tilasin Beckham letin ja sellaisen sain. Tosin irokeesi laskeutui heti kun olin lippalakin päähän heittänyt; ei ole vielä kruisailukeli. Edellinen kerran siistin lettiäni reilu kuukausi sitten ja parturi oli varmasti surkein ikinä tapaamani. Aluksi hiuksia siisti oppipoika. Koneella hän sai hiukan ajettua lettiä pois. Sitten tuli isäntä paikalle ja viimeisteli leikkaamalla etuhiukset lähes kokonaan. Meillä euroopassahan normaalisti jätetään se töyhtö! No malli oli hyvä ja lyhyempi ainakin. Silti päälaelta löytyi pitkiä hiustuppoja. Tuossa vielä kuva klapista. Jalka ei näytä tulehtuneelta oikeastaan ollenkaan. Kipu vain oli suunnilleen siinä pisteen kohdalla sen verran kova, että juoksemaan en ole pystynyt kohta kahteen viikkoon.

Hajottavaa olla hajalla. Tänään tuohon ketutukseen sain toivottavasti lääkkeen. Heti aamusta olin luuri kädessä varaamassa aikaa lääkärille ja onnistuin saamaan ajan illaksi. Päivä meni kärvistellessä ja miettiessäni voimasanoja, millä saada lääkäri uskomaan että tulin vain ja ainoastaan hakemaan kortisoni piikkiä. Ilmeisesti tällä kertaa olin tarpeeksi vakuuttava, sillä lääkäri teki työtä käskettyäni. Hajottavaa tässä kaikessa on juuri se, että viime viikolla oikein tehty pelikiike olisi säästänyt yhden hajoamisviikon. Ja hajoamisviikko syö energiaa paljon enemmän kuin 180km treeniviikko. Kaikessa hajoamisessaan kunto vielä tippuu eli hajoamisesta ei ole mitään hyötyä. Masokistin lailla toimiva juoksija siis hajoaa hajoamiseensa. Miksi ei voi olla niin vahva, että olisi hajoamisen yläpuolelle? Siksi että me juoksijatkin olemme pohjimmiltamme ihmisiä.

Eilen kaiken hajoamisen lisäksi illalla alkoi tuntua kurkussa ja tänään on ollut flunssainen olo. Silti sain kammettua itseni ylös lääkärinaikaa varaamaan heti aamusta. Sen lisäksi vielä raahauduin uima-hallille vettä polkemaan. Sekin alkoi hajottamaan 45min jälkeen ja lähdin pois muualle hajoamaan. JKU:n toimistolla pidimme tulospalvelupalaverin lähestyvien pm-maastojen kohdalla. Tietokoneelle piti luoda ensin kilpailu, sitten lajit ja lopuksi siirtää ilmoittautuneet urheilijat. Niitä oli noin sata. Jälkii-ilmoittautumisen jälkeen pääsemme tekemään pöytäkirjoja, minkä jälkeen juoksut ovat valmiita juoksutettaviksi. Meikäläinen nähdään aikanin tuloksia naputtelemassa ja toivottavasti myös juoksemassa- siis toivottavasti. Tällä hetkellä lupauksia tulevasta tuo kantapään kihelmöinti lääkkeen vaikutuksesta. Se tietänee hyvää!

Aamupäivästä pyörälenkki Karviantiellä. Nappikuulokkeissa soi Alexian Summer is crazy. Se toi potkua hieman harjoitukseen ja sain puolisen tuntia veivattua raivolla. Voisi sanoa, että se oli kevyttä vauhtikestävyyttä. Samaisella pyöräretkellä kävin kylässä Parkanon urheilijoiden entisen puheenjohtajan, maanviljelijä Matti Ahosen luona. Hän on suuresti vaikuttanut urheilu-uraani ja tukenut monella tasolla ennen JKU:hun siirtymistä. Oli henkeä käydä hänen asunnollaan Lapinnevalla. Alue on melkoisen syrjässä ja sinne johtavalla hiekkatiellä ei ole katuvaloja. Mahtaa olla mukava lenkkeillä siellä talvisaikaan. Perille päästyäni Matti tarjosi kakkua ja simaa. Vaihdoimme kuulumisia ja sain kuulla mitä nykyiset Parkanon hirmut tekevät. Lisäksi pari kuvaa eilisestä Karvian reissusta.

Veteraanien MM-kisat Jyväskylässä 2012

Suomen ensimmäiset yleisurheilun MM-hallikisat siis Jyväskylässä. Veteraaniyleisurheilijat kisaavat sisäratojen maailmanmestaruuksista vuonna 2012 Jyväskylässä. Maailman veteraaniurheiluliitto WMA myönsi kisat Jyväskylälle kokouksessaan Monacossa.
Kyseessä ovat ensimmäiset Suomessa järjestettävät yleisurheilun MM-hallikisat. Järjestyspaikkoina maaliskuun lopulla käytäviin kisoihin ovat Hippos-halli ja Harjun stadion, joka toimii ulkoheittojen suorituspaikkana. Veteraanien MM-hallikisoja on käyty kahden vuoden välein vuodesta 2004. Seuraavat kisat ovat Kanadan Kamloopsissa ensi maaliskuussa. Ulkona seuraavat MM-veteraaniyleisurheilut kisataan Lahdessa heinä-elokuun vaihteessa. STT

Mielenkiintoinen uutinen. Itse en taida vielä tuolloin olla edustuskelpoinen, mutta varmaan järjestelypuolella riittää tekemistä JKU:n porukalla! Hyvä JKU!

Maakuntamatkailu jatkuu. Eilen tulin Kallen luokse Virroille huilimaan. Aamulla oli sitten juoksulenkin vuoro. Kympin juoksin ja ei siitä sen enempää. Jalka ei ole vielä täysin kunnossa ja se ikävä jomotus tuli takaisin lenkin jälkeen. Matka jatkui Karviaan Kallen mökille, missä ohjelmassa oli kalaverkkojen lasku vesille sekä rentouttavaa luonnon helmassa hengailua. Kohtuu lämmin päivä ollut muutenkin tänään ja aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta.

Musta maanantaina tehty haastattelu on päivän Keskisuomalaisessa. Raastavaa tekstiä ja osin vanhojen kertaamista. Silti tarinani jaksaa kiinnostaa toimittajia ja joitain ihmisiäkin. Meikä on ns. urani huipulla, mutta en vammautuneena pysty siitä nauttimaan pätkääkään. Ensi viikolle varaan varmaan ajan ja tällä kertaa sellaiselle lääkärille, joka suostuu antamaan kortisonia. Toivotaan silti että vamma ei ole jänteessä.

Lääkärin määräys: Koita olla tämä viikko juoksematta on ollut vapun 2009 teemana. Ihan hauska vapusta kuitenkin tuli, mutta se ei poista sitä harmituksen määrää minkä juoksemattomuus on aiheuttanut. Tavallisen kuntoilijan on ehkä vaikeaa ymmärtää kilpajuoksijan jatkuvaa valittamista. Siinä se ero ehkä onkin, että kilpailija pyrkii tekemään asoita jotka näkyvät kisatuloksissa. Satunnainen lenkkeilijä huolehtii kunnostaan terveysmielessä. Yksi suuri vaara kovassa panostuksessa urheiluun ovat vastoinkäymiset. Kuinka käsitellä fiiliksiä, kun jokin asia tökkii. Joku lukija fiksusti kirjoitti, että rosoisuus kuuluu elämään muutenkin. Joskus olen ajatusta jatkanut niin, että elämän mielekkyys liittyy matkantekoon eikä niinkään perillepääsyyn. Juoksija käy lenkillä ja luo peruskuntoa pitkän talvikauden, jotta kesällä pääsisi näyttämään kuntonsa. Nykyään monilla vammojen kanssa painivilla on ajatuksena saada hyvä juoksu aikaiseksi jossain vaiheessa vuotta. Ei sillä niinkään väliä oletko kunnossa vaikka talvella, jos hyvissä olosuhteissa juokset jonkun kisan todella hyvin. Ennen vanhaan ei ehkä ulkomailla kisoissa niin paljon käyty. Silloin talvella oli vain lenkkeiltävä hitailla vauhdeilla lumella. Peruskunto kehittyi ja pohjat olivat kovat kevään koittaessa. Kesällä pidettiin puolen tunnin rajaaa kympillä pilkkana. Oma valmentaja juoksi 29.52 Jyväskylän harjun kentällä toukokuun kisioissa ja oli takuuvarma ankkuri Palma-viestissä.

Päivän kuntoilu: pyörällä pari tuntia Kallen juostessa lenkkiään. Kuka lähtisi sponssaamaan Paul Uwetoa niin mies pääsisi Suomeen kilpailemaan? 190cm pitkä lihaskimppu on sellainen 28.30 kympin juoksija ja Simo Wannaksen hyvä treenikaveri.