Tiistaina kipeytynyt kantapää tuntuu vaivaavan edelleen. Kuvittelin sen olevan pikkujuttu, mutta toiselta näyttää. Tänään aamulla hissuttelin 4km. Ajattelin hieman oikoa jalkoja ja kävelin loppumatkan kaunista Tourujoen vartta ihan vain fiilistelymielessä. Suomen kevät näytti parhaat kasvonsa: aurinko paistoi ja linnut lauloivat. Mieli oli vielä Eldoretin pölyisillä ja ruuhkaisilla kaduilla. Omalla tavallaan on Afrikassakin kaunista. Mieleenjäävintä oli ehkä auringonnousu. Jos lähdit aamulenkille kuudelta oli vielä pimeää. Varttia myöhemmin alkoi olemaan valoisaa ja aurinko nousi pikkuhiljaa taivaanrannan takaa. Lintujen laulu oli oikeastaan voimakkainta ennen valoisan tuloa. Keli oli vielä viileä ennen auringon nousua. Sateiden alettua päivälämpötila putosi reilusta 30:sta 20 asteen tuntumaan. Sen jälkeen pystyi myöhemminkin päivällä ulkoilemaan. Leirin kestäessä en enää jaksanut rankaista itseäni aikaisilla aamulenkeillä, vaan tein lenkit siinä kahdeksan maissa. Säippä oli tuolloin jo treeninsä tehnyt.

Kenia oli Kenia ja nyt on Suomi, siihen on asennoiduttava. Kadulla liikkuu vähemmän ihmisiä ja kaikki näyttävät niin suomalaisilta, juuri sellaisilta kuin itse olen. Tämä on kotimaani, ilmeisesti. Fiilikset ovat aina samantyyppisiä kun palaan jostain. Tekee mieli lähteä pian uudelleen liikenteeseen, olen global nomad, ei kotona missään. Onneksi Suomen kevät helpottaa paluuta. Kevät tuo lupauksen kesästä ja kesä jos mikä on positiivinen asia. Kohta ovat edessä maastojuoksukisat ja ratakisatkin tulossa piakkoin. Sitä ennen kuitenkin ovat maantiejuoksun Suomenmestaruuskilpailut Pyhäselällä. Ne juostaan joka tapauksessa, juoksen itse tai en. Huomenna aamulenkin jälkeen tiedän starttaanko vai en.