Kilpaurheilu on aika jännää peliä. Treenaat parhaasi mukaan ja kun olet lähdössä kisaan mutkia voi tulla matkaan. Tällä hetkellä näyttää siltä, että tämä mies ei numerolappua rintaan tänään kisko. Ja se jos mikä harmittaa. Aamulla kävin kävelylenkillä, kun juoksuaskeleita ei voinut kerta kaikkiaan ottaa. Kantapää jomottaa siihen malliin, että normaali askellus ei kertakaikkiaan onnistu. Voltaren tulehduslääkettä on tullut jo kolme päivää syötyä, turhaan. Torstai oli käytännössä lepo ja eilen pieni verryttely. Sekin oli liikaa ja oli ehkä tyhmää lähteä Leskisen Antin ja Räsäsen Matin kanssa kymppi juoksemaan. Vauhti oli kohtuu reipasta ja askellus muistutti kinkkaamista. Loppu satametriä ennen hotellia piti kävellä, jalkaan tuntui. Tekisi mieli pari kirosanaa jo heittää, mutta hillitsen itseni. On tämä aikamoista peliä, kun kaksi kuukautta Keniassa reenaat tätäkin kisaa varten ja pieneltä tuntunut vamma estää koko juoksun. Jos kuitenkin aivan rehellisiä ollaan olin jälleen valmis takapakkiin. Viimeksi näin oli Houstonissa USA:ssa kun kisapaikan hotellilla aloin oksentamaan ja tiesin kisan olevan siinä. Tälläkin kerralla pääsin Joensuuhun asti ja hotellille. Yön kuitenkin nukuin levollisesti kun tiesin, että tulos on mika on mutta kunto on hyvä. Tällä kertaa en sitä vaan pääse näyttämään ja unelma 66min ajasta jää tulevia kertoja varten. Toivotaan kuitenkin että pojat juoksevat hyvin ja vuosituhannen paras SM-maantie osoittautuu odotetunlaiseksi. Reitti ainakin on huippunopea ja vuonna 2003 reitillä juostiin kovia aikoja.