sunnuntai 21. joulukuuta 2008

Tänään on ilmeisesti syyspäivän tasaus vai millä nimellä sitä nyt kutsutaan. Joka tapauksessa vuoden pisin päivä on kohta ohi ja pikku hiljaa valoisuus lisääntyy. Tosin erittäin hitaasti alussa, mutta jo kuukauden päästä muutoksen pitäisi huomata. Oma treenaaminen on jatkunut normaaliin tahtiin 30km päivätahtia. Lauantaina juoksin 20km, josta jälkimmäinen puolikas hieman reippaampaa. Yöllä oli satanut lunta ja juoksu oli pienessä sohjossa tarpomista. Onneksi keli oli tarpeeksi plussalla niin ei pahasti lipsunut. Illalla hölkkäsin vielä kympin. Tänään vuorosa oli ns. pitkälenkki. Juoksin 25km Haapalan Matin ja Herrasin Jaakon kanssa. Mukavaa oli saada juoksuseuraa kun tässä viimepäivinä on jyrätty yksikseen. Jalkapohjan jänne tuntuu jonkin verran juostessa, mutta uskoisin sen menevän ohi piakkoin. Huomenna on hieman vauhdikkaampaa tiedossa ennen Parkanoon lähtöä joulun viettoon. Täytyy ottaa kaikki kamat mukaan, sillä jatkan saman tien matkaa Helsinkiin ja Jenkkeihin. Itse asiassa tässä on maratoniin aikaa se kuukausi ja tehokasta harjoittelua hiukan vähemmän. Pitkiä loppua kohti kiihtyviä lenkkejä ei montaa ehdi tehdä ja tänäänkään ei yhtään huvittanut kiihdytellä lopussa. Ehkä tekisin jos tossu pitäisi paremmin jalan alla...

2 kommenttia: