tiistai 16. joulukuuta 2008

Alkaa tässä vaiheessa talvea maistua kaikki samalta puulta. Aurinkoa ei näy missään, ulkona on reilusti pakkasta ja liukastakin on. Aamulla mulla oli tänään kello 7.30 hieronta, sieltä kun selvisin piti kiirehtiä tulkkaamaan. Keikan jälkeen väsytti miestä älyttömästi ja pakko oli ottaa pikku päikkärit. Sen jälkeen vasta tein aamulenkin 9km. Illalla lenkille lähteminen oli todella vaivanloista. En saanut lenkkikaveria ja kroppaa väsytti. Kuitenkin juoksin 16km ja vauhtikin oli varsin hyvää 4.20-30 rytmiä. Hieronta siis selkeästi herkistää jalkoja!

Lenkkiä juostessa on aikaa ajatella kaikenlaista. Yleensä ne ovat negatiivisviritteisiä. Miksi juoksen? Mitä muuta voisi tehdä? Onko tässä mitään järkeä? Kuitenkin aina matkan taittuessa tulen vakuuttuneeksi siitä, että teen juuri sitä oikea asiaa. Mikä olisi tärkeämpää kuin omasta kunnosta huolehtiminen. Olosuhteet eivät ehkä ole ihanteellisimmat, mutta lenkin jälkeen olo on aina kuin voittajalla- voitinpahan oman laiskuuteni! Sen verran viisautta täytyy kuitenkin olla, että osaa kuunnella omaa kehoa. Siitähän kovassa harjoittelussa ja kilpaurheilussa on kyse: harjoituttaa lajissa vaadittavia ominaisuuksia optimaalisesti. Ei liikaa eikä liian vähän. Itse en koskaan ole niin sanotusti treenannut itseäni ylikuntoon eli jotain on tullut oikein tehtyä. Jatketaan siis harjoittelua.

2 kommenttia:

  1. Tsemppiä talvitreeneihin! Kannattaa tehdä treenit ennen ja jälkeen valoisaa aikaa. Pimeesssä ei niin erota, onko huono keli vai ei ja lumikin näyttää ihan kauniilta.. Näin siis täällä Tampereella. Ja hallissahan (myös uima-) on aina hyvä sää. :) T: A-M

    VastaaPoista
  2. Hyvä, rohkea yhteydenotto! Toisilla ei ilmeisesti ole mitään sanottavaa. Ei se lenkkeily hassumpaa ole, jos lenkkiseuraa löytyy. Hallissa tulee käytyä useampi kerta viikosa, joten sekin piristyskeino on kokeiltu.

    VastaaPoista