torstai 18. joulukuuta 2008

Nyt alkaa tilanne normalisoitua. Ajattelin että b-vitamiinin syöminen saattaisi virkistää hieman. Huomenna lampsinkin hakemaa sitä ja rautaa. Ei tätä vetämättömyyttä voi muulla nimellä kutsua kuin kaamosmasennus. Positiivista oli saada muutamilta rohkaisevia kommentteja. Kiitti. Itsellä lenkki/treeniseura ainakin vaikuttaa positiivisesti. Tämän päivän hallitreeni oli 7km vr+2x100m+10x200m 33-35sek/200m hölkkä pal. Sitten 5x60m melko täysiä aikaan 8.2-8.5/ 3min palautuksella. Päälle puntilla selkiä/vatsoja/käsiä ja kolme kilometriä verryttelyä kämpille.

Täytyy kyllä myöntää, että ulkona on täysin ns. pääkallokeli. Ilma on plussalla, mutta pyörätiellä on vielä verran sulamatona lunta. Tässä mene sitten pari päivää ennenkuin lipsuttelu helpottaa. Jouluksi kuitenkin menen Parkanoon, missä on kivoja metsäteitä ja tunnetustihan maaseudulla ei juurikaan hiekoiteta pikkuteitä. Ymmärrän hyvin Pirkolan fiilikset lipsuttelusta.

Fiilikset alkavat nousta. Työviikko on kohta ohi ja saa nukkua kunnolla. Pitää vielä keksiä jotain mukavaa tekemistä ja tapailla kavereita. Ehkä pakollista shoppailuakin olisi tehtävä. Se on kyllä fyysisesti ja henkisesti äärimmäisen raskasta puuhaa :) Ihmiset tungeksivat, jonoja on joka paikassa ja joulumieli kaukana. Toivotaan että jouluaattona olisi muutama astetta pakkasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti