lauantai 16. heinäkuuta 2011

Keuruun markkinahölkkä


Päivän kisat on kisattu. Odotetusti jouduin nöyrtymään Hambergin edessä, mutta aivan helpolla en miestä päästänyt. Heti startista lähdin reippaasti liikkeelle, mutta kuitenkin niin että en itseäni hapoille vetänyt. En edes sivuille vilkuillut, sen verran kovaa luukutin.

Kisa starttasi aika makeasti markkinoiden pääkadulta sambaryhmän säestämänä. Järjestäjät ovat selkeästi tehneet hyvää työtä. Esim juoksijat johdettiin ryhmänä starttipaikalle ja maalissa oli tarjolla jäätelöä :)

Alkuverkka oli melko hyvä 5km+2x pari hengitystä avaavaa ja pari spurttia. Juoksimme kisareitin pari viimeistä kilometriä ja yritin painaa mieleeni mäet. Startti tapahtui ja mies keskittyi olennaiseen eli juoksuun. Eka kilsa 3.02, toka 2.59 ja kolmas 3.15. Tässä vaiheessa porukassa oli Niinistö ja Hamberg. Olin voimieni tunnossa ja päästelin menemään. Juoksu kulki hyvin ja edessä oli loivaa alamäkeä. Seuraavat kilsat 2.59, 3.08 ja 3.15. Tässä vaiheessa mulla alkoi ehkä hiukan painamaan ja vilkuilin sivuille yrittäen havaita tuskanirvistyksiä Hapon kasvoilta- turhaan. Seiskan kohdalla totesin miehelle, että anna mennä vaan. Mies kuitenkin tyytyi hölkkäilemään ja kilsat 3.07, 3.13 ja 3.13. Seurasin tuskaisena hapon kantapäitä täysin henkisesti antautuneena. Vikan kilsan alkaessa Happo lähti kuin telkkä pöntöstä. Ei mitään jakoja seurata. Edessä oli kuitenkin pitkä hiivuttava mäki ja mies veti itsensä nimensä mukaisesti hapoille (kuulin tämän maalissa). Urheilukentälle saavuttaessa oli matkaa vielä 500m juostavana ja sain miestä ehkä hiukan kiinni.

Alitin tai ylitin maaliviivan noin ajassa 31.32 Happo noin 10 sekkaa edellä. Vitosen väliaika 15.25 kertoo hyytymisestä tai reitin raskaudesta loppuvaiheessa. Joka tapauksessa kisa oli hyvä kuntotesti ja arvioin olevani 31min kunnossa. Sillä ei vielä kuuhun mennä, mutta toivotaan että kesto paranee vielä parin seuraavan viikon aikana. Parin kaveria mittasi Garminilla reitin. Mitaksi he saivat 60m ja 40m ylimittaisen matkan. Aika tarkka reitti siis kyseessä ja kuvassa näkyy oikein diblomi virallisesti mitatusta reitistä.

Kiitos ystäville, tutuille ja kadun miehille kisoista ja hyvästä meiningistä!

1 kommentti:

  1. http://www.suurkeuruu.fi/Urheilu/1194687466427/artikkeli/ennakkosuosikit+parjasivat+markkinaholkassa.html

    VastaaPoista