tiistai 12. heinäkuuta 2011

etuoikeutettu


Koen olevani etuoikeutettu saadessani treenata täysillä. Juoksu tuntuu kulkevan tällä hetkellä mikä on tietysti ilonaihe. Eilisen hieronnan jälkeen arvioin jalkojen olevan tänään hiukan tyhjät. Juoksu kuitenkin kulki illan reenissä.

Jyväskylässä on satanut vettä käytännössä koko päivän. Hiukan jänskättikin, ehtiikö sade taukoamaan viiteen mennessä. Hyvin ehti ja sain verrytellä (4km) kuivassa kelissä Harjulle. Saavuttuani sinne oli valmentaja normaalisti paikalla. Antero ei ole koskaan myöhässä. Se mitä sovitaan toteutuu aina ja ajallaan. Kerrassaan mallikasta.

Avausvetojen (3x100) jälkeen lähdin puskemaan kaksitonnisia. Ajatuksena oli juosta ne 3.10 vauhdilla. Hyvin ne kulkivatkin sillä ajat olivat 6.13, 6.16 ja 6.13. Palautus oli kaksi minuuttia ja juoksin Niken Katanoilla. Itse juoksu oli melko herkän tuntoista mitä nyt hiukan alkoi jaloissa painamaan aina loppuvaiheessa vetoa. Tällöin Antero kehotti käyttämään nilkkoja tehokkaammin ja aina juoksu parani. Pitänee siis keskittyä asiaan jatkossa.

Bonuksena hyvän treenin päälle juoksin yhden tonni vedon (2.50) niin että kirrasin vauhtia vikalla kakkosella. Jalat eivät menneet pahastikaan hapoille mikä kertonee kohtalaisesta kunnosta. Tälläistä jumputusta pitää nyt tehdä paljon jos meinaa että kymppikin liikahtaa Kalevalaisissa. Jalat on hyvässä iskussa.

Hiukan jo Jaakon kanssa mietittiin josko sitä olisi lähtenyt korkealle ohkaseen ilmaan pariksi viikoksi Kalevalaisiin valmistautumaan. Rahaa ainakin olisi palanut ja kunto ehkä noussut paremmin, mutta tällä kertaa en uskaltanut lähteä reissuun. Voi kun Suomessa olisi tarpeeksi korkeita vuoria, mutta ei niin ei. Lapin tuntureista ei ole paljoa apua eikä alppimajojakaan taida olla saatavilla. Tyydytään siis kovaan reeniin Jyväskylässä ja hyvään palautumiseen.

Oheisen perhosen kuvasin eilen kerrostaloni pyöräkellarin ovella. Mikä perhonen lie, mutta kuva ainakin on hyvä.

2 kommenttia:

  1. Norjassa ja Ruotsissa on vuoria vaikka kuinka paljon. Miten olisi?

    VastaaPoista
  2. Ei korkeus riitä, pitäis olla lähemmäs 2km korkeutta..

    VastaaPoista