maanantai 18. heinäkuuta 2011


Aina ei keksi mistä kirjoittaisi. Tällä hetkellä tuntuu siltä. Yhden päivän tauon jälkeen on aina vaikeampaa tuottaa tekstiä. Helpointa se on kun kirjoittaa joka päivä. Vähä sama asia kuin lenkillä käynti.

Eilinen reeni oli 1.50 aamupäivästä hiukan väsyneillä jaloilla. Loppupäivän otin todella rennosti ja tänään aamulla (9km+4x100m) olikin jo palautunut olo. Päälle tein 2x50 penkille nousua, hiukan leukoja sekä selkiä ja vatsoja. Illalla juoksin Huhtasuon maastoissa tunti kymmenen sekä rullailin 10x100m. Yhdessä vaiheessa joku futari meni kovaa vauhtia ohi. Pikku hiljaa jampan kone alkoi kuitenkin yskimään tai sitten hyvää biisiä ei löytynyt soittimesta. Otin miehen kiinni alamäessä kun hän raskaasti läpsytellen jarrutti askeltaan. Ite tulin alamäkeen kantapään kautta ja askel rullasi paremmin. Yhtään en vauhtia kiihdyttänyt missään vaiheessa ja jäin vain parin metrin päähän jampan edelle. Harmikseni polkuni kääntyi eri suuntaan ja olisi ollut hauska seurata tilanteen kehittymistä. Luulempa että jamppa olisi vielä kerran väkisten mennyt ohi..

Päivän uutinen on Henokin saapuminen Jyväskylään. Mies oli pari kesää sitten viimeksi mestoilla ja juoksi aika hyvinkin. Nyt on luultavasti tekemistä ja ohjelmaa tiedossa seuraavaksi kuukaudeksi Henokin kanssa. Toivotaan että mies viihtyy ja juoksee kovaa.

3 kommenttia:

  1. Nämä ohitustilanteet on usein melko mielenkiintoisia olipa liikkeelä jalan, juosten, pyörällä tai hiihtäen... Toisen ajatuksia kun on niin vaikea lukea :)

    VastaaPoista
  2. Ajatuksia olisi mukava kuulla esimerkiksi jäljellä olevista tavotteista, suunnitelmista, motivaatiosta, onko pitemmän ajan tähtäintä? Miten voitat vaikeimmat hetket... Vuosisuunnitelman rytmittämisestä kiinnostaisi kuulla myös. Tsemppiä! -vv

    VastaaPoista
  3. Pitää joskus tarttua aiheeseen ja pohtia asiaa terkemmin. Ehkä syksymmällä!

    VastaaPoista