Los Angeles Lakers

Tämän päivän saldoksi tuli 10+18. Siis peruskestävyyspäivä. Illaksi en löytänyt lenkkikaveria ja jyräsin itsekseni Palokan kautta. Juoksu kulki mailerin askeleella vaikka paikkoja hieman eilinen vielä jomotti. Kyllä sillä kuuskymppisten nyppimisellä jotain vaikutusta oli. Huomenna vielä aamusta kuntopiiriä ja illalla vauhtikestävyyttä. Näistä palikoista se perustreeni syntyy kun muistaa sunnuntaina vielä tehdä pitkän lenkin.

Kävin tänään paikallisessa urheiluliikkeessä näyteikkunaostoksilla. Silmiini sattui harvinaisen räikeän väriset kengät. Lakersin kelta-violetit kengät kolmella kympillä. Pakko oli tehdä kaupat. Sainpahan hiukan väriä talven synkkyyteen. Ajatuksena on ilahduttaa ehkä jotain nandi heimon miestä antamalla monot hänelle. Räikeät värit kun ovat toisella puolella maapalloa väreistä hehkeimpiä. Taas yksi paradoksi: valkoinen länsimaalainen haluaa ruskettua ja tumma afrikkalainen vaalentaa ihoaan keinolla millä hyvänsä. Koskaan ei ihminen ole tyytyväinen. ps. kenkiä voi ihailla linkistä seitsemästä eri kuvakulmasta :)

7.8

Siinä periaatteessa tämän päivän treeni numeroiksi muutettuna. Oli se nopeus päivä, jolloin ajattelin kokeilla paljonko tämä kaveri tyypittää. Ekat kolme kuuskymppistä hitaita 82 -83. Viiden minuutin palautus ja piikkarit jalkaan. Terävä lähtö ja liikkeelle. 8.0 valmentajan kellottamana. Seuraava taas parempaan 7.8-7.9. Jaloissa alkoi jo selkeästi tuntumaan. Ei ne hapot vaan ne oudot ärsykkeet lihaksistossa jos niitä miehestä löytyy. Seuraava 7.8 ja viiden minuutin palautus. Seuraavassa kolmen sarjassa painoi jo ja ajat painuivat jälleen 82-83. Palautus ja lenkkarit suosiolla jalkaan. Muutama kymmenys jälleen parempia. Siinä periaatteessa päivän reeni. Verryttelyä ja tarkoitus oli tehdä aidan ylityksiä ja alituksia. Hallille saapuneet ottelijat olivat kuitenkin ottaneet ne käyttöön. Siis vuoroloikkaa 5¤50m ja päkiälle nousuja. Reeni pulkassa eikä edes ollut kova hiki. Paikoissa kuitenkin tuntui ja luotan siihen että reeni meni perille. Se nähdään ensi kesänä, kun tarkoitus on parannella viidentuhannen metrin ennätystä. Valmentajani Antero oli jutellut Lipsosen Eskon kanssa, joka on valmentanut 13.18 miestä. Hän sanoi meidän treenin tekevän oikein hyvää. Uskotaan siis auktoriteetteja. Vielä ehtii kiristää harjoitusruuvia ja rassata hengitystä.

Yllä oli urheilullinen näkökulma päivän treeniin. Juoksemisella on kuitenkin myös sosiaalinen aspekti. Otetaanpa alusta: Saavun hipposhallille ja haen seuran toimistolta vetotossut. Menen hallin puolelle missä tapaaan Mikaelin. Tommi, joka vetelee sataviiskymppisiä kyselee mikä on päivän treeni.Vaihdamme kuulumisia ja lähdemme Mikaelin kanssa verryttelemään. Kalle ei tänään tule reenaamaan kuten ei Eerikkään. Ranskan reissulta saapunut Juha valittaa väsymystä ja tarjoan hänelle geeliä, mitä takin taskusta ei löytynytkään. Aukivetoja ja Anssi ja Lari kiihdyttelevät myös. itsellä ne kulkevat nopeammin kuin itse vedot. Johtuu kai rentoudesta, kun ei tarvi paikaltaan lähteä. Larin isä seuraa poikansa reenejä ja kommentoi Saksa paitaani. Tommin valmentaja Kari seuraa muidenkin valmennettaviensa harjoitusta. Täytyy myöntää, että Jyväskylässä ei hallilla tarvitse yksin treenailla. Sinne on mukava mennä ja kovien harjoitusten jälkeen juttua riittää. Jokin siinä vetoaa ja harva kavereistäni on lopettanut juoksemista, vaikka taukoa olisi välillä tullutkin. Urheilijat viihtyvät urheilijaporukoissa.

lepopäivä

Tässä jälleen vaikea pala purtavaksi. Kävin aamulla hierojalla ja puuhastelin kaikenlaista päivän aikana. Olo tuntui raukealta koko päivän ja hieman jopa vilutti. Saattaa johtua hieronnan vaikutuksesta ja aineenvaihdunnan ainakin pitäisi lähteä liikkeelle. Päätin palkita itseni hyvin menneestä parista treeniviikosta ja ottaa lepopäivän. Mielestäni on hauskaa ottaa pikku breikki silloin kun menee hyvin ja reeniä on takana. Lihakset alkoivatkin jo olla aika käytetyn oloiset ja nyt on hetki hengähtää. Ikää ja järkeä kun kertyy vuosien myötä oppii ehkä kuuntelemaan omaa kehoa paremmin. Tulee positiivisella tavalla laiskaksi. Tunnolliselle ihmiselle levon pitäminen ei välttämättä ole helppoa. Yhteiskunta painostaa tehokkuuteen ja pätemiseen. Sama asia näkyy arjessa niin työssä kuin opiskelussakin. Pieni prässi päällä koko ajan. Urheilijalle se on sitä arkirutiinia joka käskee lähtemään lenkille ja automaattisesti toteutettuna ei tunnu edes vaikealta. Tähän aikaan vuodesta vain olisi hyvä muistaa, että ei polta kynttilää molemmista päistä samaan aikaan. Pientä passailua vielä, kesään on vielä aikaa. Tärkeäähän on muistaa, että kokonaisuus ratkaisee viimekädessä, eivät niinkään yksittäiset reenit tai lepopäivät. Huomenna jälleen perussettiä ja nopeutta hallilla. Katsotaan kuinka hyvin kuuskymppiset kulkevat.

Firenzessä näytti olevan liukasta ja voittoaikakin vain 2.12.50 :) Hyvä että en ollutkaan mukana. Säästyi paukkuja ensi vuotta varten. Ranskan maastokisan tuloksia, missä reenikaveri Juha juoksi JKU:n nettisivuilla.

pohdittavaa

Aamulla jälleen seiskalta pystyyn ja hippokselle nopeus/pikavoimaa tekemään. Painoja ei ole paljon, mutta toistot nopeita. Jospa tähänkin kaveriin vielä nopeus tarttuisi. Toisaalta mitä sitä maratoonari nopeudella tekee, mutta tekeepähän se juoksemisesta taloudellisempaa. Lisäksi oman logiikkani mukaan kestävyyttä on tähän päälle hyvä rakentaa. Korjatkaa jos olen väärässä. Perustan väitteeni siihen teoriaan, että nopeassa kunnossa ollessani olen myös juossut parhaat aikani pitkillä matkoilla. Alkukeväällä vaikka kuntoa olisi ei puolikas tahdo kulkea. Kun kesän ekat ratareenit ja tonnit on tehty on Forssassa aina tullut ennätys. Siihen päälle vielä olen juossut kasin alle 2min vain viisi päivää puolikkaan jälkeen. Mieti sitä. Ennätyksen on kasilla se 1.59 ja juoksen sen noin pari kertaa kesässä eikä se ole päämatkani. Tänä vuonna juoksin puolikkaan enkkani poikkeuksellisesti loppukesästä syyskuun alussa, kun pohjaa oli jo syöty. Herkkää oli kymppiin asti, viidentoista kohdalla jo painoi ja loppu vitonen tuli raastolla. Laskin että puoli minuuttia olisi voinut päästä kovempaa, mutta ehkä ensi kerralla. Sitten kun aloin keskittymään maratonille ja reeniä oli alla tuli sairasteluja ym. ja maraton jäi väliin. Kannattaako mielestänne maratonia edes siis yrittää juosta keväällä? Kun on sm-puolikas, maastot ja ratakympit ja ne ovat tärkeitä. Varsinkin kymppi ja sm-viesteissäkin aion olla JKU:n joukkueessa. Erik jo käskisi keskittymään johonkin, mutta kun on tälläinen joka paikan höylä niin on. Hyvä on kaverin sanoa, joka selkeästi on piiitkän matkan juoksija.
Huomenna hieronta 7.00 ja hyvää palautusta tiedossa. Niin ja illalla oli 18km sekä tulkkausta SPR:n paikallisosaston tervetulojuhlassa. Näin joulupukinkin!

positiivinen mieli

Yllälausuttu on lainaus Wilson Kirwalta. Hänen mukaansa pitäisi aina olla positiivinen asenne. Vaikka kaveri kettuilisi niin takaisin pitäisi sanoa - hei kaveri miten menee? Oma blogini on ollut melko negatiivissävytteistä ja sellaisena säilyy, mikäli se on kirjoittajasta kiinni. Kaikki positiiviset asiat kun tuntuvat sitäkin mukavemmalta kun niitä kohtaa. Toisaalta taas peruspessimisti ei pety. Korjatkaa jos olen väärässä. Afrikassa viettämäni lapsuus ja iloinen elämänasenne siellä ovat mielestäni tavoittelemisen arvoinen asia. Toisaalta taas suomalainen synkistely ja jurnuttaminen on myös voimavara varsinkin näin vuoden pimeimpään aikaan.
Päivän reeni Hipposhallilla oli positiivinen. Lihaksia kiristeli jo ennen vetoja, mutta kohtuu rennoilla vauhdeilla vedetty 4¤3km oli hyvä kestoharjoitus. Ja mukavintahan se on läpän heittäminen kavereiden kanssa varsinkin sellaisten, jotka jo haukkovat henkeään. Jotkut vain suhtautuvat reeneihin kuin kisaan ja pientä tönimistäkin voi tulla! Rendo, rendo. Tällä hetkellä odotan keskiviikko aamua kuin kuuta nousevaa. Silloin on nimittäin hieronta heti aamutuimaan klo 7.00. Wilsonilta ilmestyy muuten toinen satukirja lähiaikoina. Omaelämäkerta ilmestyi jo viime vuonna. Hyvää iltalukemista muuten (ressi unohtuu), suosittelen!

korvaavaa harjoittelua osa II

Offseason nimisen ohjelman pyöriessä parhaillaan televisiossa on aika palata korvaavan harjoittelun pariin. Lähinnä teoreettisella tasolla sillä tämä mies reenaa juoksemalla. Mainitussa televisio-ohjelmassa estejuoksun Euroopan mestari Jukka Keskisalo tekee paluuta juoksuradoille. Omakohtainen pisin tauko juoksusta oli vuodenvaihteessa 2005-2006. Neljän kuukauden odottelun jälkeen akillestani putsattiin ennen joulua. Jo ennen leikkausta tein runsaasti korvaavaa harjoittelua syksyllä sauvakävelun, pyöräilyn, kuntopiirin ja vesijuoksun merkeissä. Tammikuussa leikkauksen jälkeen aloitin hiihtämään ja se vasta oli kuntoilua. Kalliilla 150 euron hiihtopaketilla pyrin roikkumaan kaverini perässä yhteisillä lenkeillä. Ja perinteisellä tietysti, sillä vapaan hiihtoon ei tästä miehestä ole. Afrikassa vietettyjen vuosien ansiosta kun tasapaino ei ole paras mahdollinen. Silti Laajavuoren latujen 6km lenkin hurja alamäki tuli laskettua aina hengissä alas. Uskaltauduin jopa TC staminan järjestämiin talviduatlon kisoihin muistaakseni kolme kertaa. Tämä siis siinä vaiheessa kun sain aloittaa juoksuharjoittelun. Kisa oli 3km juoksua +10km hiihtoa ja 3km juoksua. Suoritukseen meni sellainen tunti ja vastasi kyllä kovaa kisaa, ehkä puolikasta. Asennetta se kuitenkin vaati ensin pyöräillä suksien kanssa ladun varteen ja lähteä siitä hiihtämään. Välillä hiihtelin järven jäällä ja vesijuoksua jyräsin ehkä liikaakin, sillä vammauduin vesijuoksulle. Uskomatonta! Alaselkäni meni jumiin aika pahasti ja se johtui varmaan kovista pakkasista ja junnaavasta vesijuoksusta. Tästä syystä kai tätä miestä ei saa polkemaan vettä ellei ole pakko.

pitkän lenkin autuus

Herätyskello soittaa vaikka ilman sitäkin olisin herännyt. Väsyttää, mutta ylös on kammettava. Näin viikonloppuisin saa onneksi nukuttua pidempään ja käydä lenkillä päivän valossa. Treffit Hotelli Alban edessä kompromissiaikaan klo 10.30. Ajankohdasta ja paikasta on tullut jo tapa, mutta silti edellisiltana viesti kulkee kavereille. Toiset saapuvat paikalle virkeämpinä kuin toiset, mutta jauhaminen käynnistyy saman tien. Suunnaksi Sippuranniemi Päijänteen rantaan. Hiekkatie on nyt sulanut ja vaikka maa on jäässä liukasta ei ole. Keskustelu alkaa jo käymään vilkaana ja viikon kuulumiset vaihdetaan. Käännös pururadalle, mikä myös on hyvässä kunnossa. Tuleviä kisasuunnitelmia ja treenejä käydään läpi. Uusi kierros pururataa. Jutustelu siirtyy maratoniin. Kaverit ovat maalissa näihin aikoihin Firenzessä. Italian pojat katsastavat kisassa Pekingiin pääsystä. Vitsi kun en ole paikalla. Ensimmäinen kaveri jo ehdottaa kotiin päin kääntymisestä. Päätämme saatella Jaskan kotiovelle. Kaveria ei jätetä, vaikka reenaaminen on jäänyt vähemmälle. Loivaa mäkeä ja vauhti kiihtyy. Pojat ovat jutustelussa maratonilla 35km kohdalla. Ei ihmekään jos juoksu maistuu. Morjensta ja käännös keskustan suuntaan. Läpi käydään päivä vammalista: pientä kolotusta, jumia ja vamman alkua. Kaverit ovat siis reenanneet. Lupasin Tyntsälle reseptini, kun itse en sitä tarvitse. Jarppa kertaa työmatkalenkkireittiään Metson nurkilla. Hyvin säästyy aikaa aamusta, kun juoksee suoraan töihin. Saatan aloittaa saman toteutuksen sitten joskus. Suunta Laajavuoren suuntaan, missä porukka erkanee. Erik jyrää pidempää, vaikka silmäpussit silmien alla. Saatan 2.18 miehen, Ertsin, kotiovelle ja sovimme asiaan palailusta. Hyvä että kaverilla on edes jonkin verran duunia. Vauvan hoito käy myös sekin reenistä. Huomaan olevani yksin ja kilometrit alkavat painaa. Luntakin alkaa pyryttää. Kymmenen minuuttia jäljellä ja olen perillä. Yritän tempasta pari satasta, mutta niin jäykkää on meno että luovutan suosiolla. Mitenköhän pojat ovat mahtaneet jousta Ranskassa?

siivouspäivä

Eilen illalla kävin katsomassa elokuvan Kingdom isäni kanssa. Jälleen hyvä ajankohtainen elokuva Saudi-Arabian ja Amerikkalaisten suhteesta sekä terrorismista. Tiukkaa äksöniä ja jännitystä. Tänään aamulenkin jälkeen alkoi suursiivous. Lattiat, ikkunat, keittiö ja vessa saivat tolua siihen malliin että nyt kämpässä tuoksuu miellyttävälle. Ja tulihan se jääkaappikin sulatettua. Tänään ehdimme myös käydä autokaupoilla, mikä sekin oli mielenkiintoinen kokemus. Kauppoja ei tosin tehty, mutta tärkeintähän on se autojen kattelelminen. Ruokakaupasta ostin joulukalenterin, joissa suklaan sijaan on salmiakkia. Tykkää vatsakin enemmän. Illan reipas lenkki kulki vähän nihkeästi. Viime päivien liukastelu on hieman jumittanut paikkoja ja vauhti oli sellaista 3.40 vauhtia 13km matkalla ja syke 160. Hyvää perussettiä kuitenkin ja kyllä niitä vauhteja ehtii vielä parannella. Peruskuntokausi vielä nääs. Hieman oli liukasta pyörätiellä, mutta paljon huonompikin keli olisi voinut olla. Tsemppi musiikkina YleX, se kuulostaa tuoreelta.

lepoa tiedossa

Työviikko alkaa alkaa vedellä viimeisiään. Kohta saa nukkua hiukan pidempään ja käyttää aikaa johonkin muuhun kuin työhön/opiskeluun. Silti sporttia ei voi unohtaa. Lenkillä on käytävä viikonloppuisinkin. Palautuneena se on vain huomattavasti mukavampaa ja sunnuntain pitkä lenkki jopa viikon kohokohtia varsinkin jos alla on kunnon yöunet.
Tänään oli taas sählinkipäivä. Töitä ja vielä se tenttikin, mihin piti/ olis pitänyt lukea ruotsinkielinen 400 sivuinen kirja. Kerran selailin sitä vähän ja niillä tiedoilla sitten tenttiin. Tarkoituksena oli vain mennä lukemaan kysymykset, mutta tenttisalista sai poistua vasta kun puolituntia oli kulunut. Aloin siinä kirjoittamaan ja vastasin kysymyksiin vaikkakin asian vierestä. Tenttiin lukeminen olisi kyllä mielenkiintoisempaa, jos tenttikirjan saisi edes lainaan. Yölainat ovat lyhyitä eikä energiaa tahdo riittää illalla treenin jälkeen lähteä vielä kirjaston lukusalikappaletta lukemaan. Jostain on tingittävä ja tässä elämäntilanteessa ei ainakaan urheilusta. Onhan mulla jo yksi maisterin tutkinto alla.
Viikonloppuna tulee oma isä kylään, luvassa leffassa käyntiä, jutustelua ja kämpän siivousta. Hyvä että joku tulee jeesaamaan!

elämää suurempia asioita

Viikon reenit alkavat jo tuntua jäsenissä. Tuskin olin palautunut edellisestä lihaksistoa rasittavasta reenistä, kun tänään jo tyypiteltiin kuuskymppisiä. Ei auttanut, vaikka kuinka terävästi yritti kiihdyttää- kello näytti päälle kahdeksan sekunnin. 4¤3 toistettuna tälläinenkin vetojen nyppiminen alkoi painaa. Ei hengityksessä, vaan kropassa. Jännästi hapotti ja kiristeli lihaksissa. Pari kertaa koitin telineestäkin, mutta vauhti ei parantunut. Fiilis oli kuin voittajalla setin päätyttyä -en telonut itseäni. Eikä tässä vielä kaikki, kevyttä verryttelyä ja aidan ylityksiä ja alituksia. Tässä vaiheessa viimeistään alkoi paikat olla tukossa. Pelkäsin, että en palaudu koskaan ja olin valmis maksamaan seuraavan päivän hieronnasta vaikka viiskymppiä. Seuraavaksi vielä pohkeille nousuja ja pakara/polvennostojuoksua. Vielä verryttelyä ja satasia päälle. Olihan sitä aikaa menny pari tuntia kun reenit oli ohi. Kestävyysjuoksijan koettelemus oli ohi. Ulkoa yllättäen Börjen pyörän vierestä löysin viime viikolla varastetun mummopyöräni ja ilman lukkoa edelleenkin. Ihmetys oli melkoinen. Joku veijari vei sen hammaslääkärin edestä, kun kiireessä aamulla jouduin turvautumaan kakkospyörääni eikä siinä ole lukkoa. Varas oli ilmeisesti myös urheilumiehiä ja tullut reenaamaan laittamatta pyörää lukkoon. Minä fiksuna ihmisenä tietysti laitoin vahingon kiertämään ja varastin pyöräni takaisin itselleni. Seuraavaksi käytän kyllä lukkoa. Afrikkalainen sosialismi, johon kuuluu tavaroiden lainailu ja toisen tukeminen ei meillä ole kovassa huudossa. Mun pyörä on mun pyörä!

Jussi Utriaisesta juttua Juoksija-lehden netti versiossa. Lisäksi Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Henri Manninen ja Juha Puttonen valittiin EM-maastoihin. Tsemiä!

ressiä

Eilen jos oli hulina päivä niin tänään alkoi jo puuduttamaan. Seiskalta taas ylös ja kymppi kohtuu liukkaassa kelissä. Väsytti aika lailla. Pyörällä yhdelle koululle tulkkaamaan, minkä jälkeen pari tuntia uuden keikan odottelua kirjastossa. Väsytti ja teki mieli ottaa burana, kun olo oli niin tukkoinen- flunssa tulossa? Söin ja kippasin kahvit ja hiukan piristyin. Uusi keikka ja vielä paikalliseen maahanmuuttajapalveluun päivystämään kaupan kautta, mistä snickers välipalaksi. Tulkkausta ja skarppina oloa kahden kielen välimaastossa. Tässä välissä oli tullut jo pimeä, kun kämpille veivasin juoksukamoja vaihtamaan päälle. Reenikaveriksi mr. Ruohola ja avautuminen päivän tapahtumista. Molempien paikkoja särki siihen malliin, että valmennusohjelman noudattamatta jättäminen nousi vahvasti esille. Ei pysty loikkimaan! Kierros pururadalle jospa maastossa pääsis vielä juoksemaan- ei onnistunut. Kympin jälkeen kevyttä reipasta ja oma olo parani loppua kohti. Päälle vielä 4¤100m. Päivä pulkassa.

Sanomalehti Karjalaisessa juttu Keskisalosta. Varsin järkevää harjoittelua ja ehkä jotain opittavaakin. Tsemiä reeneihin Jukka!

arkea

Tänään oli ns. perussetti päivä. Ennen seiskaa ylös ja Hipposhallille. Ulos verryttelemään ja tasan kasilta kuntopiiri tai hienommin sanottuna nopeusvoimatreeni. Fysiikka valmentajana valmennuspäällikkö, LM, Antti Leskinen. Mukana maajoukkuejyrä Berghelm ja nouseva kyky mr. Ruohola. Päälle hallinpuolella pari spurttia ja verryttely. Kello lähenteli kymmentä. Seuran toimiston puolelle täyttämään kilpailukalenteri.fi:n kilpailuhakemuksia talven hallikisoista. Pari kisaa ehdin naputella, kun oli jo lounaan aika. Ennen kahtatoista olin jo auton kyydissä matkalla Huhtasuolle, missä kolmen tunnin tulkkaussetti sympaattisen Kongolaismummon luona. Puoli neljä kämpillä ja saman tien lenkille mr. Ruoholan kanssa. Pari kymppiä ja paluumatkalla kirjastolta mukaan ruotsinkielinen tenttikirja, 400 sivua. Tuskin luen perjantain tenttiin mennessä. Kämpille ja ranskalaiset uuniin. Hetki aikaa rauhoittua. Kiireinen päivä, mutta fiilis mahtava. Sain tänään edes jotain aikaiseksi. Onneksi alla on viikon totaalilepo, muuten vois tahti hiukan väsyttää.

Tänään taitaa paukkua kahdensadan kävijän lukumäärä. Lauantaina taisin mittarin asentaa. Hyvä että edes joku käy. Omia käynteja on ehkä kolmasosa.

korvaavaa harjoittelua osa 1.

Tässä mielentilassa ja vaiheessa kautta voisi aloittaa uuden juttusarjan. Niin negatiivisia ajatuksia kuin korvaava harjoittelu tuokaan mieleen, niin silti se on yksi osa urheilijan arkea. Vammojen iskiessä on hyvä vaihtoehto tehdä korvaavaa harjoittelua sen sijaan että keskittyisi mahan kasvattamiseen.

Joskus toki on hyvä pitää lepoa ja samalla vähän vaikka ylimenokautta kuten itse olen nyt tehnyt. Mitä lähempänä kilpailukautta kuitenkin ollaan ei laiskottelulle ole tilaa. Peruskuntoa on ylläpidettävä ja toivottava, että aikaa tehokkaalle lajiharjoittelulle on riittävästi ennen kilpailuita. Itselläni kävi aika tuuri kesän suhteen, vaikka käytännössä koko maaliskuussa en juossut montaakaan lenkkiä. Karhu-viestissä juoksin jo 5km viikon juoksentelun jälkeen mairittelevalla keskivauhdilla 3.25. Viikko siittä starttasin SM-maantiellä tarkoituksena juosta vain kymppi puolimaratonin kisasta. Aikaa meni muistaakseni 33min, mutta oikealla tiellä kuitenkin olin. Jalkaterä alkoi pikku hiljaa kestämään ja vauhdit paranivat. Huolella hoidetun pohjakunnon ansiosta siis. Maaliskuun maraton jäin kuitenkin harmittavasti väliin, mutta ratakesästä tuli hyvä. Oheinen kuva muistuttakoon korvaavasta harjoittelusta.

kepillä jäätä

Tykkään itseni haastamisesta. Välillä tahtomatta, välillä tarkoituksella. Tällä kertaa omasta tahdosta. Nähtäväksi jää, mikä on tulos. Eilisen pitkän jälkeen tuntemukset jalassa olivat ok ja ilta meni valmentajan luona hänen Pirjo vaimon herkkuja syödessä. Samalla siinä myös hieman vedettiin johtopäätöksiä kuluneesta kaudesta sekä asetettiin tavoitteita olympiavuodelle. Illalla jalassa tuntui narinaa ja päätin mennä ottamaan sen piikin. Kävin aamulenkillä ja varauduin parin päivän lepoon. Läärärin tuomio oli tyly: Kyseessä ei ole penikka (väärällä puolella jalkaa), korkeintaan jännetupen tulehdus. Lääkkeeksi voltarenia ja venyttelyä sekä harjoittelua. Lähdin hallille reenaamaan normaalisti ja hyvän reenin sainkin tehtyä. Kunnon kestoharjoitus ja mieli sen mukainen. :) Odotellaan tulevia päiviä ja sen mukanaan tuomia haasteita. Toivottavasti positiivisia.

valoa tunnelissa

Tässä kaikessa hiljaisuudessa, blogissa sitä kertomatta olen aloittanut jälleen juoksuharjoittelun :) Itse asiassa jo perjantaina juoksin puoli tuntia ennen kuntosalia. Kolmen viikon punttitauon jälkeen takareidet muun muassa sain aika kipeiksi. Olis pitänyt vielä ottaa maltilla. Lauantaina sitten lähdin aamutuimaan puolen päivän aikaan tunnin lenkille. Sekin meni ihan kivasti eikä penikkaa juurikaan jomottanut. Tänään sitten kokeilin kepillä jäätä ja jyräsin Jyväskylän eliittijuoksijoiden kanssa 20km. Penikka ei vaivannut, mutta enempää en uskaltanut juosta. Olisi muuten mennyt treenaamisen puolelle. Jari jo varoitteli reenaamisesta, mutta viikko totaalilepoa oli sen verran rankka kokemus että aloitin normaalin elämänrytmin. Olotila on jälleen normaalin autuas. Se kevyt perusväsymys tuntuu paljon tutummalta tunteelta kuin laiskottelun aiheuttama tukkeen tunne. Päivän kuvaksi kaivoin arkistosta St. Olafsloppettin maantieviestin vuosimallia 2004. Vesa raastaa viimeisen päivän n.15km nousuvoittoista etappia Vaitsan kannustaessa vieressä. Vesan tahti oli hirveä ja jankan juna imi välimatkaa kiinni hurreihin. Toivotaan että Suomen maajoukkue saa vielä kutsun tuohon raasto tapahtumaan. Itselläni muistot ovat hyviä, sillä Suomeen palattuani paransin vitosen ennätystä puoli minuuttia.

Aktia Cup

Kovaa pojat pistelivät tänään Vantaalla Aktia Cupissa. Onnea EM-maastoihin! Pekka Toivolan aika M19 sarjassa 30.59 on järjestäjien mukaan uusi Suomen ennätys!

be strong

Mielestäni jokaisella ihmisellä pitäisi olla jokin mielenkiintoinen harrastus. Sillä ei ole niinkään väliä mikä se on, pääasia että siitä pitää. Se voi olla yhdelle postimerkkien keräilya ja toiselle autojen värkkäämistä autotalissa. Pääasia, että siihen voi purkaa arjen stressiä ja kokea saavansa harrastuksesta jotain irti. Kaverit harrastuksen parissa voi olla SE tärkeä asia. Jos puhutaan pitkämatkanjuoksusta, mieleen saattaa tulla varsin epäsosiaalinen laji. Ehkä lajin pariin päätyvä pitää yksin lenkkeilystä, mutta en ole yhtään juoksijaa tavannut, joka ei kävisi yhteislenkeillä/treeneissä. On siis sosiaalinen ulottuvuus, mutta myös se oma juttu. Tunnen monia kilpajuoksijoita ja hieman naureskellen mietin kuinka erilaisia he kaikki ovat. On vahvoja kestävyyskoneita, särmiä treeniohjelmien noudattajia, rentoja tulevaisuuden lupauksia ja elämäntapaurheilijoita, johon itseni laskisin. Jokainen heistä pitää kuitenkin ns. oman päänsä. Juoksu on heille vahvasti henkilökohtainen asia ja reeniohjelmasta joustaminen ei välttämättä onnistu. Tämän huomaa parhaiten etelän leireillä, missä reenit eivät välttämättä osu samoille päiville. Jälleen jos puhutaan kilpaurheilusta, tämä on ymmärrettävää- kyse ei ole sosiaalihäröilystä vaan kovasta lajista, jossa yksin vastaat omasta tekemisestäsi. Viivalla olet numerolappu rinnassa ja raastat itsesi maaliin. Yhteiskuntatieteilijänä on mielenkiintoista huomata, kuinka moni hiljainenkin kaveri alkaa avautua maaliin saavuttuaan. Kehottaisinkin jokaista juoksijaa miettimään miksi juoksen? Tähän kun löydät vastauksen tulee harjoittelustasi entistä määrätietoisempaa ja tavoitteesi selkiytyvät. Tsemiä!

Päivän kulttuurivinkkinä: Lamps for Lions. Kävin katsomassa leffan torstaina. Hyvä elokuva opiskelijalle ja se pakottaa ajattelemaankin hiukan. Avainsanoja USA, Afganistan ja sota.

älä juokse buranalla- vai kantsisko?

Oheista aihetta moni intohomoisesti urheiluun suhtautuva varmaan joskus pohdiskelee. Kipua poistavien lääkkeiden käyttö on varmaan melko yleistä uskaltaisin arvata. Sillä saa kivun poistettua hetkellisesti ja se rentouttaa lihasta sen verran, että esim. juoksu on rennompaa ja estää näin turhasta jännittämisestä syntyvät kivut. Kilpailutilanteessa siitä voi olla apua ja vauhtia löytyy, kun vanhaa vaivaa ei kolota. Vammaa kipulääke ei kuitenkaan paranna ellei siinä ole tulehdusta lievittävää ainetta. Aiheeseen kipulääkkeistä törmäsin, kun viime viikolla penikka hieman alkoi tuntumaan. Olin buranan ja juoksin pitemmän lenkin. Hyvinhän se meni, mutta kipu ei poistunut. Lopulta olin siinä tilanteessa että juosta ei kannata ja lepo on lääke. Onneksi on se aika vuodesta menossa, jolloin kannattaa ja on jopa suositeltavaa levätä ja ladata akkuja tulevaa vuotta varten. Suosittelen! Oheinen kuva piti julkaista Seiskassa, mutta nyt yksinoikeudella vain blogissani. Pohjoismaiden mestari palauttelee jalkojaan Södertäljen hyisessä virrassa ja estää näin vammojen synnyn.

ei niin ei

Tähän asti olen saanut pidettyä totaalilepoa kaikesta kuntoilusta. Jyväskylään sateli uutta lunta iltapäivällä ja maa oli valkoinen. Syttyi tunne lähteä lenkille. Juosta lumessa vasta satanut lumi tossujen alla. Lähdin liikkeelle. Eipä aikaakaan kun tuttu tunne viime lauantailta alkoi tuntua oikeassa sääressä- penikka ei siis vieläkään ole antanut periksi. Kierros korttelin ympäri ja takaisin kämpille. Hyvästä lenkin antamasta tunteesta ei tietoakaan. Aineenvaihdunta hikoilemalla ei ole toiminut kohta viikkoon ja sen kyllä tuntee olosta. Suosittelen kaikille, joita lenkkeily puuduttaa!
Mieli teki mennä hallille kuntopiiriä tekemään, mutta jos olisin tänään sinne mennyt niin miten olisin urheillut huomenna? Kauhee probleema :)
Arki menee mukavasti omalla painollaan. Tänään ajattelin palkita itseni viiden euron leffalla. Saapahan sielläkin ottaa rennosti levon kannalta!

Tähän väliin muistutus siitä, että aina voi mennä huonomminkin. Kaksi vuotta sitten tähän aikaan vuodesta kuntoutin jalkaani suotta ja päädyin akilleksen putsaukseen ja pienen repeämän korjaukseen. Juoksutaukoa tuli yhteensä 6kk. Pelkäsin, että jalalla ei enää ennätyksiä juosta, vaan viime vuonnapa pinkaisinkin vitosen aikaan 14.30. Kiitos Aki Hintsa!

Piristystä syksyyn voi hakea osoitteesta http://www.djtiesto.com/ suosittelen!

uusi ikuisuusprojekti

Näin syksyllä kyllä uni maittaa kiitettävästi. Jos elettäisiin luonnon rytmin ja pimeydet mukaan, niin nukkua pitäisi ainakin 12 tuntia. Hyvin nukuttujen öiden ja treenamattomuuden ansiosta yleinen vireystaso on oikein hyvä tällä hetkellä. Kyllä sen huomaa, kuinka kropassa on energiaa, kun treenaa pari tuntia päivässä vähemmän kuin normaallisti. Käytännössä siis ei ollenkaan. Päivällä kävellessä huomasin, että penikka tuntuu vieläkin ja päätin pidättäytyä reenaamasta tänäänkin. Alkaa jo neljän päivän lepo tuntua ikuisuudelta. Kohta on jo pakko päästä hikoilemaan, hulluksi tässä muuten tulee! Päivät menevät nopeasti tulkkaushommia tehdessä ja opiskelukuvioita suunnitellessa. Olen nimittäin pähkäillyt sosiaalityön opintojen aloittamista. Sillä tutkinnolla saattaisi jo kunnon työtäkin löytyä ja vähän ovat maahanmuuttajapalveluissa innostaneetkin opiskelemaan. Katsotaan. Uutta sisältöä se kuitenkin toisi, vaikka täytyy todeta, että ei se opiskelu aivan vasemmalla kädellä hoidu! Siihenkin täytyy panostaa ja ressiäkin on tiedossa. Uusi ikuisuusprojekti pyörähtäänee siis käyntiin.

miikan maratonhistorian lyhyt oppimäärä

Maraton on parasta, julistaa raasto. comin Zacheus. Parasta ja parasta, kunhan nyt edes pääsisi viivalle joka vuosi. Näillä sanoilla aloitan oman lyhyen maratonhistoriani kertomisen.
Ensimmäinen kosketus kohdallani pitkän matkan juoksuun siis maratoniin otin ollessani vaihdossa Pohjois-Irlannissa Belfastissa. Vuosi taisi olla 2002, jalassa Niken Shoxit ja maraton Dublinissa. Valmistautumisen koin suurena haasteena ja itse kisassa suoriuduin maaliin ajassa 2.46, mihin olin äärimmäisen tyytyväinen. Seuraava todellinen maraton oli Frankfurtissa 2004, mihin valmistauduin kolmella 180km viikolla ja puolimaratonilla Suomen rankimmalla reitillä kivimäkimaratonilla. Alla oli ennätysten kesä radalla ja akilleksen pieni vihoittelu ei vielä estänyt kilpailemasta. 2005 radalla ei suurta kehitystä tapahtunut, mutta taso vakiintui. Kesän viimeiselle kympille valmistautuessani sain vasempaan akillekseen tällin joka ei ottanut toipuakseen. Olin jo ilmoittautunut Frankfurttiin ja elättelin toiveita uudesta ennätyksestä. Kävi niin, että neljän kuukauden odottelun jälkeen akilles putsattiin ja helmikuussa pääsin jo juoksemaan. Vuonna 2006 oli jälleen mahdollisuus toteuttaa unelma maratonista. Paikkana Joutseno ja SM-mitalista lähdin tappelemaan. Taso tuona vuonna oli kova ja hieman kyseenalaisella maineella ratkaisin kilpailun Kalevan maljasta tuolla juoksulla. Aika 2.30 oli kohtuullinen ja fiilis mahtava: Sain juostua maratonin. Keväälle 2007 asetin tavoitteeksi Zurichin maratonin. Päätin tehdä viimeistelyn viimeisen päälle ja lähdin Etelä-Afrikkaan, missä jalkaani tuli rasitusmurtuma leirin kolmantena päivänä. Zurichissa sain paikan päällä seurata Erojärven ja Saavalaisen valmistautumista kisaan. Päätin yrittää syksyllä uudestaan. Lopun jo tiedättekin.
Mitä tästä opimme? Aina kun koet itsesi terveeksi niin ei muuta kuin viivalle kisaamaan. Maratonille jos ehdit hiukankin valmistautua! Alla otettu kuva Frankkesta armon vuonna 2004. Laitatin kuvan oikein hiirimatolle, kun arvelin että se ennätys kestää ja pitkään.

kausi paketissa

Näin täytyy todeta tässä vaiheessa syksyä. Viikonlopun olin kotona isäinpäivää viettäen. Vielä perjantaina kävin kaverini Kallen kanssa lenkillä Virroilla menomatkalla Parkanoon. Melkoista väkisin vääntämistähän se oli jo silloin, mutta lauantai aamun lenkki päättyi 500m metrin kokeilun jälkeen. Jomotus penikan kohdalla oli sellainen, että päätin kävellä takaisin. Tulehdus patella tendomissa varmasti on ja vie aikansa parantua. Siinä sitten lepäilin sunnuntainkin, vaikka pienellä kaupunki kävelyllä perheen kanssa käytiinkin. Ja olo viikonlopun jäljiltä oli kohtuu tukkoinen ilman liikuntasuorituksia. Sauna sentään vähän laittoi aineenvaihduntaa liikkeelle. Taas vaihteeksi sain huomata, kuinka tärkeää päivittäinen ulkoilu itselle on.
Melkoinen aivoriihi on ollut käynnissä viime päivinä. Mitä tehdä, kun harjoittelu on ollut puutteellista viime aikoina (2 viikkoa kipeänä, jonka jälkeen ihme suoritus PM-maastakatsastuksissa, viikko kovaa reeniä, kevyt viikko ennen PM-maastoja, huono kisa ja penikka vaiva tulisaisina Ruotsin matkalta). Niin hyvin mennyt syksyn määrävoittoinen harjoittelu kaatui vaivoinin. Taas kerran.
Soitin Vesa Erojärvelle, joka kehotti ottamaan kortisonipiikin. Mietin asiaa pari päivää ja päätin olla ottamatta. Samalla päätin myös, että Firenzen maraton portit eivät tälle miehelle tänä vuonna aukene. Lentoliput tosin on jo ostettu, mutta kustannuksia olisi tullut lisäksi kolmesta hotelliyöstä, parista junamatkasta ja safkasta. Kallista puuhaa tämä maratonjuoksu.
Tänään sitten soitin valmentajalleni ja sanoin että huonon maratonin juokseminen ei kiinnosta. Yhdessä päätimme jättää syksyn maratonin väliin ja pitää pienen ylimenokauden. Paranee samalla myös vammakin.

seuraava tavoite

Kun tässä on kirjoittamisen alkuun päästy, aletaan suunnitella tulevaisuutta. Sehän koskee tällä palstalla luonnollisesti juoksua ja tällä kertaa tarkemmin sanottuna maratonia. Olen nimittäin ilmoittautunut Firenzen maratonille 25.11. Tässä on kolmisen viikkoa aikaa ja yhtään uutta penikka vaivaa ei tarvita. Latoa pitäisi taas määriä ja tehoja, mutta lähtökohdat eivät ole parhaat mahdolliset. Menköön taas yhdeksi kohtyy hyväksi kisaksi, kun tavoitteena oli pistää rekordit uusiksi ja reilusti. Toisaalta elämä on sitä että sinä suunnittelet ja joku toinen päättää. Parasta silti kannattaa aina yrittää. Tähtää taivaaseen niin saatat laskeutua kuuhun, kuten englannin kielinen versio kuuluu. Juoksu on siis tällä hetkellä herkkää eilisen 6+7 ja tämänpäiväisen kympin reippaan jälkeen. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Ainakin sunnuntaina on isäinpäivä. Vieläkin mieli on järkyttynyt eilisen koulusurman järjiltä. Yhteiskuntatieteilijänä sanoisin, että moni asia mättää länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos tilannetta vertaa esim. afrikkalaisiin. Heillä ei ole aineellista hyvää, mutta jotain muuta senkin edestä ja sitä voisi kutsua vaikka rennoksi asenteeksi. Hymy heillä ei maksa mitään.

mikä meni pieleen?

Olen tässä viime päivinä koittanut pohtia mikä maastoissa meni pieleen. Näin kokeneen ketun kyllä pitäisi osata valmistautua oikein ja paikan päällä tehdä tarvittavat rennot harjoitukset ja nukkua kunnolla. Vilkaisu harjoituspäiväkirjaan kertoo totuuden. Juoksi yli 190km pari viikkoa ennen skabaa. Olin juossut hyvin Pajulahdessa ja paranin viruksesta, minkä jälkeen päätin aloittaa harjoittelun. Valmentaja Antero oli etelässä lomalla ja sovimme, että teen reenejä mitä normaaliviikolla on ollut ohjelmassa. Ja niin teinkin. Päälle vielä hieman kuntopiiriä ja yksi kovempi lantion seutua kampeava loikka/aitakävely/kirppu ym treeni jumitti. Uskoin palautuvani viikossa, mutta vielä kisapaikalla Ruotsissa vasen SI-nivel oli vähä kireä. Mulla se kiristelee esim kaarretta juostessa tai kovia vetoja tehdessä. Niitä vanhan miehen vaivoja varmaan. Ehkä kävikin niin että en palautunut maastoihin tarpeeksi hyvin ja vaisusti menneet viimeistely reenit söivät uskoa omiin kykyihin. Itse kisassa pelasin itseni pihalle jo ensimmäisen kierroksen aikana. Lähdön ja kovan tönimisen jälkeen kapealla radalla jopa paikalliset klubijuoksijat painelivat ohi. Vain kisa-asulla juostuna ehkä hartiat saivat kylmää, nousivat ja vauhdit tippuivat. Syitä on siis monia, mutta se täytyy myöntää mies oli huono- sillä kertaa. Periksi ei anneta.

fiiliksiä

Tänään koitti päivä, jolloin oli tarkoitus vetää kovempaa. Sain houkuteltua Saksalaisen kaverini Erikin sparraamaan. Erik oli vetänyt pirtelöt liian lähellä treeniä ja hänellä alkoi mahassa kiertämään kesken treenin. Itse pelkäsin, että pystynkö juoksemaan vielä ollenkaan kovempaa. Hippoksen kierroksen asvaltti oli kuitenkin kuiva ja tasainen. Lähdimme sovitusti maltilla lopussa kiihdyttäen. Puolimatkan jälkeen Erik joutui puklaamaan ja passasi. Itselleni kehittyi voittaja tunne kolmen viimeisen kierroksen aikana. Vauhdit olivat parempia kuin valmistautuessa PM-maastoihin ja paranseudun jumista ei ollut tietokaan. Olin kuin lehtoon lähdössä. Penikka ei tuntunut ja frekvenssi oli hyvä. Viimeinen kiekka tuli jo 5.20 ja ihmettelen vain mistä moinen kulku. Verryttelin melkein saman tien kämpille kun ajattelin jomotuksen iskevän oikeaan penikkaan ennemmin tai myöhemmin. Ei iskenyt ja kämpillä laitoin jalkaan kylmää.

Jos syksyinen keli ei kaikkia innosta niin ei myös minuakaan. Sohjoinen lumipöperö tarjoaa liikkumiselle melkoisen vastuksen. Oikean jalan penikka on tällä hetkellä hieman ärtynyt ja juokseminen tuntuu lähinnä tervan juonnilta. Joka askeleella sattuu ja rentous on hakusessa. Huomenna olis tarkoitus juosta reipasta/kovaa Hippoksen Keuruun maililla. Tällä jalalla se ei onnistu ja täytyy toivoa ihmeparantumista yön aikana. Saattaa olla että burana helpottaa tilannetta. Venyttely saattaa auttaa myös.

Aina Raasto ei tuota toivottua tulosta. Näin kävi itselleni PM-maastoissa. Pääsin kisoihin mielestäni puutteellisella harjoittelulla ja kahden viikon sairastelulla. Sen vuoksi siirsin syksyn päätavoitettani -Frankfurtin maratonia. Odotin kovaa tulosta maastoista, mutta toisin kävi. Tuloksena oli nöyryyttävä peränpitäjän paikka ja harmitus oli sen mukainen. Näin, sanoisinko varttuneemmalla iällä, ei enää mielellään lähde vain kokemuksia hakemaan. Kehityskäyrä kääntyy joskus alaspäin tai tasaantuu ja silloin kun rauta on kuumaa sitä on taottava. Negatiivissävytteisen teksin liitteeksi positiivinen valokuva. Kuva on otettu kisan jälkeen ja vaikka pettymys oli suuri niin Jussi juoksi kovaa ja reissu oli muuten ihan ok. Kuvia kisasta ja tulokset.

Tässä kuvassa on sitä riisto-henkeä. Alun perin lajin parissa puhuttiin raastosta, joka kuvaa sitä tunnetilaa mikä urheilijan mielessä vallitsee kovan kilpailun tai harjoituksen loppuvaiheissa kun aivoissa takoo käsky maaliin jaksamisesta- kroppa mielellään jo lepäisi, mutta pää ei anna periksi. Nykyään raasto taipuu riistoksi, sillä se on ehkä humoristisempi versio raastosta ja samalla antaa vähemmän vastauksia ja enemmän kysymyksiä: mitä riistetään ja miksi? Vastauksen voi jokainen keksiä itse, pääasia että treenin jatkuvat ja kunto nousee.

Ensimmäinen päivä

Nyt se on sitten luotu: oma blogi. Harkinnan jälkeen päätin perustaa oman blogin, kun nettisivut ovat viimeisen neljän vuoden ajalta jääneet päivittämättä. Itse asiassa en edes enää muista/osaa päivittää jo olemassaolevia sivuja. Ne kuitenkin säilyvät vanhan koulun palvelimella, joten antaa niiden olla sielä.
Siis asiaan. Pahasti näyttää siltä että blogissa tulee joristua paljon juoksuun liittyvää, mutta se annettakoon anteeksi. Jokainen kirjoittaa siitä mikä hänelle on tärkeää ja tällä hetkellä se on juoksu. Ehkä joskus elämään tunkee jotain muutakin tärkeää, mutta siihen voi mennä vielä vuosia. Olenhan vasta 29-vuotias nuori tulevaisuuden lupaus. Totuuden nimissä maailmaakin on vielä paljon näkemättä ja kokematta joten sama uranäkymä jatkunee. Siistä julistan oman plogini avatuksi!