tiistai 14. helmikuuta 2012

ystävänpäivää!

Toivotan otsikon mukaista päivää kaikille blogin lukijoille. Uskollisesti olette jaksaneet lukea jorinoitani jo vuodesta 2007. Blogitekstejä on ilmestynyt tähän mennessä reilu pari tuhatta, enkä näe syytä lopettaa rakasta harrastustani. Aktiviteeteista ei tosiaan ole pulaa ja kirjoittaminen on yksi tapa toteuttaa itseään. Taidosta tuottaa tekstiä on hyötyä moneen asiaan mm. työelämässä. Nykyisessä harjoittelupaikassa kirjaan esim asiakastapaamisen Efficaan. Lisäksi se, että osaa poimia olennaisia asioita jostain keskustelusta helpottaa toimimista. Olen tehnyt tätä tulkin työssäni ja nyt hahmotan asiakkaiden elämää yrittämällä muodostaa jonkinlaisen käsityksen tilanteesta.

Juoksupuolella kuuluu ihan hyvää. Eilen piipahdin hallilla vähän vauhteja hakemassa ja kroppa toimi ihan kivasti. Aamulla hölkkäsin sen normaalin 9km+2x100m ja illalla reeni oli 4km+3x100m+ 200/400/1000 ja sama toisinpäin. Tonnit oli ainoita vähän kovempia ja kulkivat 2.54/2.44. Kakkoset oli 30 sekunnin pintaan ja neloset 68/66. Väliin hölkkäilin kaksi tai kolme kierrosta niin että rytmi pysyi koko ajan yllä. Olin hörpännyt kahvin töiden jälkeen ja siksi ehkä kroppa kaipasi töitä. Tein siis ekstrana polvennosto/pakarajuoksua 4x40m+ selkiä/vatsoja/leukoja salilla +2x10 syväkyykkyhypyt+ 2km hölkkäilyä hallilla ja kunnon loppuverkka 5km.

Tällä hetkellä tuntuu, että kropasta saattaisi löytyä vääntöä ja sehän selviää sunnuntaina. Kropan pieni jumi paljastui tänään hieronnassa Timon taitavassa käsittelyssä. Päivän mittaan olin hölkkäillyt ensin aamulla 9km+2x100m ja illalla Maunon kanssa lumipöperössä 14,5km Jyväsjärven ympäri. Perinteisesti mulla on ollut hyvä kulku kolmantena päivän hieronnasta. Taidan nyt vähä useammin ottaa siis hierontoja ja menneelle ei mahda mitään. Olis pitäny olla aiemmin liikkellä niin lauantain tonnivitonenkin olisi saattanut kulkea.

Wedstrijdverslag Groet uit Schoorl Run 2012 from Losse Veter on Vimeo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti