happy happy joy joy

Tästä se alkaa nimittäin juoksusta nauttiminen. Enää en väännä suu kurtussa lenkkejä, vaan iloitsen siitä että mulla on kaksi tervettä jalkaparia joita voin liikutella. Ensi viikosta alkaen käyn hiihtämässä pari kertaa viikossa. Tapasin Tommia onneksi tänään ja miehellä on auto, jolla ajaa Laajavuoreen hiihtelemään. Seuraavaksi vois alkaa kattelemaan uusia hiihtimiä. Sain joululahjaksi rahaa niitä varten. Taitaa olla alennusmyynnit alkanu ja saan pitopohjasukset kohtuu hintaan.

Juokseminen tuottaa hyvää olo, kuten yllä näkyy. Aina kun juoksen kovemman treenin jälkeen Hippokselta kämpille on mieli yhtä juhlaa. Osaksi sen tekee se, että matka on pääasiassa alamäkeä ja juoksu tuntuu kevyeltä. Olotila on muutenkin hetken aikaa virkeä kovemman reenin jälkeen. Sitten tulee se raukea väsymys, joka kokonaisrasituksesta riippuen joko ramasee tai iskee sen kuuluisan kooman päälle. Kevät kuitenkin lähestyy ja reenien pitäisi koventua. Tämä tietää lenkkejä siinä pahan olon tuntumassa. Kutsutaan myös vauhtikestävyyden kehittämiseksi. Toki tätä on ohjelmassa ympäri vuoden, mutta kevättä kohden tehot nousevat ja vauhdit paranevat. Vielä kun sais koko kevään tampata terveillä jaloilla..

Eilen oli outo päivä. Skippasin aamulenkin, kun ajattelin hieronnan vaikuttaa kunnolla. Menin vasta illalla ulkoilemaan ja heti iski joku outo kramppi fileeseen eli vasempaan selkälihakseen. Tärähtely tuntui jokaisella askeleella. 12km juoksun jälkeen kävin Hippoksella tekemässä 10x100m ja palauttelin 4km kämpille. Reeni tuli tehtyä, mutta selkä tuntui oudolta. Tähän vielä kun päivällä vasen penikka jomotti olin aivan ihmeissäni.

Tänään aamulla (9km+2x100m) selkä oli vielä juntturassa aamulla. Levossa ei ole mitään tunnetta ja otin yhden Ibumaxin ennen illan reeniä. Hölkkäsin 4km Hippokselle, missä pääsin Kihun matolle kun radalle oli levitetty katsomot huomisia vanhojen tansseja varten. Matolla juoksin 5x600m minuutin palautuksella niin että ekat kolme oli 3min rytmiä ja kaksi vikaa 2.50 rytmiä. Päälle otin mittaa juoksumatosta kun kiilasin 200m pätkiä 22/23/24/25/26 km/h. Loppu tuntui aika ekstremeltä mutta jalat tulivat mukana eikä haavereita sattunut. Happoja ei kertynyt jalkoihin noin lyhkäsissä nyppäisyissa varsinkaan kun matolla meni 40m siihen että vauhti kiihtyi asetettuun pykälään. Innostuin kuvailemaan kännykällä pienen pätkän ja luulen että tulen tekemään sitä enemmän kevään mittaan jotta homma ei mene liian vakavaksi.