keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Tiistai oli toivoa täynnä kun tänään aamulla kello 8.30 suuntasimme
urheilukentälle. Samuel tuli hakemaan meitä pensionista ja hölkkäsimme
pari kilsaa asvalttia ohi presidentin palatsin. Jatkoimme juoksua
vielä urheilukentällä pari kilsaa niin että vauhti kiihtyi neljään
minuuttiin. Kone oli avattu ja edessä oli piikkareiden vaihto.

Viime torstain tapaan mondolla veteli vetoja enemmän kuin kourallinen
juoksijoita. Markku veteli myös nelisatasia samalla palautuksella ja
sai kannustuksen Eritrean maajoukkueen valmentajalta. Treenin jälkeen
hän tuli juttusille ja kertoi käyneensä Helsingissä 2005.

Tein avausvedot 4x100m ja ryhdyin lykkimään kaksisatasia. Ne olisivat
olleet ohjelmassa vasta torstaina ja tänään siis tonnit, mutta maha on
edelleen aivan sekaisin ja arvelin olevani paremmassa kunnossa
torstaina. Vaihto oli ihan onnistunut, koska alla oli yksi lepopäivä
ja hieronta. Juoksu kulki, eikä maha ehtinyt mennä sekaisin. Homma oli
suunniteltu niin, että neljän vedon jälkeen vauhti kiihtyisi hieman.
Kun ohjelmassa oli 12x200m samalla hölkkäpalautuksella ajat olivat 32,
31 ja 30. Päälle hölkkäsin avojaloin nurmikolla 10min ja tein 2x10
syväkyykkyhypyt. Kukaan ei huudellut missään vaiheessa vaan kiinnostus
ja kannustus oli aitoa. Olimme selkeästi harvinaisia vieraita
juoksijoiden kotimestoilla eli urheilukentällä.

Päivä jatkui verryttelyllä majapaikkaan ja pikaisen suihkun jälkeen
menimme teelle ja pitsapalalle. Tämän jälkeen se kuuluisa
ohjelmanumero nimeltä rötväys kestoltaan yksi tunti. Kun tämä tärkeä
toimenpide oli suoritettu ohjelmassa oli lounaspaikan metsästäminen.
Kaupungilla käyntiin liittyi myös Egypt Airlinesin toimistolla käynti,
koska heiltä tuli sähköposti että paluulento on peruttu. Meille
tarjottiin lauantaiyönä lähtevää aiemman torstain sijaan, mutta
silloin Markku olisi myöhästynyt maanantain töistä samoin meikä.
Vaadimme keskiviikkoa, joka on edelleen neuvottelun alainen asia.

Asioiden hoitamisen jälkeen pikainen käynti kaupassa ja palautumaan
kämpille. Taaskaan ei tarvinnut Nukkumattia kauaa odotella. Pimeä
täällä tulee puoli seitsemän ja lenkille kannattaa lähteä viimeistään
viideltä. Iltalenkki oli kevyt 10km neljällä spurtila varustettuna.

4 kommenttia:

  1. moi, Miika

    olisko sulla tietoa, että mihin suuriin kaupunkimaratoneihin voi jälki-ilmoittautua vielä paikanpäällä? Vai onnistuuko tuo missään.

    VastaaPoista
  2. Seinämaratonille ainakin pystyy. Ehkä myös Kullervo-maratonille, tästä en ole varma.

    T. avulias A-tu

    VastaaPoista
  3. Harjoittelusi (varsinkaan vetoharjoittelusi) ei vaikuta maratoonarin talvikauden harjoittelulta. Eikö tarkoituksesi ollut juosta maraton keväällä, vai ovatko suunnitelmat muuttuneet?

    Tsemppiä leirin jatkolle ja toivotaan että pysyt terveenä!

    VastaaPoista
  4. En osaa sanoa, missa voi ilmoittautua paikanpaalla.

    En juokse maratonia nyt syksylla, vaan haen vauhtia hallikisoista Haagin puolikkaalle ja tavoitteena on juosta SM-puolikkaalla ekaa kertaa varmaan kolmeen vuoteen. Myos SM-maastoissa parjaaminen on listalla ja sita kautta koittaa PM-kympille ja ennatysten ratakauteen. Ilman vammoja toivottavasti!

    VastaaPoista