keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Ap 7km+10x100m radalla/100m hölkkäpal+2km vr =12,5km
Ip 10km niin että joka km 100m spurtti

Keskiviiko on palautuspäivä. Tänään haettiin jalkoihin hyvää tuntumaa huomista ratareeniä ajatellen. Aamulla juoksimme Markun kanssa urheilunentän suuntaan, mistä kurvasimme pienelle lenkille. Paluumatkasta poikkesin mondolle vetämään spurtteja. Jalat oli pikkasen juostun oloiset ja sadan metrin palautus tuntui lyheltä. Suomessa olisi hyvinkin palautunut kevyellä hintsailulla, mutta ei täällä. Kellotin vikan satasen neljääntoista sekuntiin.

Päivällä kävimme hakemassa matkustusluvan Massawaan turistitoimistosta. Poikkesimme syömässä joku Rossa nimisessä ravintolassa, jota pyörittää olympiaedustaja pyöräilystä 60-luvulla. Ravintola on urheilijoiden suosiossa isojen annosten ja huikeiden hintojen ansiosta. Tänään oli niin iso lasagneannos, että hiukan jäi syömättä. Lounaan jälkeen mestästimme bussipysäkkiä aikomuksena ostaa lippu huomista matkaa varten. Asema löytyi, mutta lippua ei saatu ostettua. Pikkubusseja menee kuulemma aamukuudesta alkaen. Tarkoituksena on siinä puolen päivän maissa lähteä liikenteeseen kunhan on syöty ja palauduttu ratareenistä.

Illan reeni kulki tuttuun suuntaan. Siinä ohitetaan kivimurskaamo, noustaan sähkömuuntajan vierelle missä on armeijan kavereita passissa, ohitetaan se ja jatketaan matkaa kunnes ollan sorakuopalla. Sinne on aika tarkkaan 5km ja paluumatka on alamäkivoittoinen. Spurtit lähti tosi hyvin mikä kertoo palautumisesta. Eilinen kiipeäminen kyllä väsytti jalkoja mitä on tänään sitten palauteltu hyvällä venyttelyllä ja noilla spurteilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti