perjantai 27. tammikuuta 2012

Suomielämä alkaa olla taas totta. Ikkunasta ulos katsoessa on lunta ikkunalaudalla. Päivällä paistoi aurinko ihan makeasti, mutta harmittavan aikaisin vielä tulee pimeä. Tekisi mieli vain nukkua. Luulen, että ti-ke yön valvominen ja pitkä matkustus painaa flunssan lisäksi vielä kropassa. Aamulla jaksoin juosta tunnin aamulenkin (13km+2x100m) melko kovassa -16c pakkasessa. Loppupäivä ja ilta väsytti sen verran raakasti, että päätin ottaa huilin kannalta ja panostaa palautumiseen. Päivällä tuli isän kanssa pyörittyä autokaupoilla ja mikäs siinä kun lounaskin tarjottiin. Aika mielenkiintoisesti monessa autoliikkeessä Jyväskylässä on lounasravintola samassa yhteydessä. Ilmeisesti tarkoitus on antaa potentiaaliselle ostajalle aikaa pohtia autokauppoja ja välillä tankatakin. Tänään ei vielä uutta autoa ostettu ja meikäläinen jatkaa joka tapauksessa fillarin sarvissa. Kieltämättä olisi kiva näin pakkasjaksolla hurauttaa autolla tulkkaamaan. Monena talvena on nenänpää jäätynyt pyöräillessä eikä kova pakkanen välttämättä aina tee hyvää lihaksistollekaan. Pikkasen tuli takapakkia, kun hiihtokaverin polvi ei kestä urheilua. Hänen kanssaan olen monta hyvää rauhallista hiihtolenkkiä tehnyt Laajavuoressa. Sinne kun on 5km matkaa ja autolla tämä siirtyminen onnistuu kätevästi. Polkypyörän stongalla ei suksien kuljettelu ole kovin kivaa.

Kämpillä on riittänyt kaikenlaista puuhasteltavaa. Olen maksellut laskuja, pessyt pyykkiä ja katsonut telkkaria. Kolmen ja puolen viikon tauko uutisvirrasta teki kieltämättä ihan hyvääkin ja sai keskityttyä olennaiseen eli rötväämiseen ja juoksemiseen. Muutamaa iltalehteä, hesaria, suomenkuvalehtejä ja juoksijalehteä tuli antaumuksella luettua leirillä todella tarkkaan. Ylllättävän paljon yhdessäkin lehdessä on juttuja, jos ne kaikki lukee..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti