tiistai 11. lokakuuta 2011

vaihtelevin fiiliksin


Maraton lähestyy ja sitä useammin ajatukset karkaa Frankfurtin kaduille. Eilen maltoin palautella yhdellä tunnin (13km+3x100m) lenkillä. Töiden jälkeen teki mieli jälleen ulkoilemaan, mutta vettä sateli ulkona ja soitto Leskiselle toi varmuuden- iltalenkki kannattaa jättää väliin. Tänään aamusta sitten olin jälleen baanalla ja juoksin samanmittaisen kuin edellispäivänä. Luulin sen jäävän päivän ainoaksi, sillä 16.30 olisi avoimen yliopiston tentti ja hieronta 18.00. Töiden piti loppua 15.00, mutta keikka peruuntui ja päätin hilpasta kevyen 9km+2x100m. Jalat olivat tukkoisen tuntuiset, mutta niihin tiesin tulevan illasta helpotusta.

Taipaleen Timon käsittely oli jälleen niin hyvä kuin voi vain olla ja päätin seuraavina molempina viikkoina ottaa käsittelyn. Oikean jalkapöydän tuntumassa on kesästä asti tuntunut jotain pientä kinnausta. Olen jumpannut varpaita ja pyöritellyt golfpalloa jalan alla turhaan. Ei se nyt varsinaisesti kisaan vaikuta, mutta hiukan toispuoleiseksi kevyen juoksun tekee. Muuten syksy on mennyt harjoituksellisesti mallikkaasti ja maratonluottoa pitäisi löytyä.

Pari havaintoa päivän rymyämisestä: Paviljongin alueela oli ilotulitus kello 16 vaikka oli vielä valoisaa. Ilmaan meni muutama euro. Tilasin hesarin kuukaudeksi kun halvalla sain ja lainasin Henan valmentajalle fillaria kun mies pisteli 10x1000m mallikkaasti Jyväsjärven rannalla.

1 kommentti:

  1. moi, tuli tuosta kuvasta mieleen että tiedätkö juokseeko Anssi enää, kun ei tilastopajasta löydy tuloksia tälle vuodelle.

    VastaaPoista