lauantai 8. marraskuuta 2008

Saiche. Juoksukelit olivat tänään todella heikot treeniä tehdessäni. Lähdin aamupäivällä Parkanossa tekemään kiihtyvää reipasta. Olin verrytellyt 4km ja tarkoitus oli juosta kymppi kiihtyvää, kun taivaalta alkoi sadella vettä. Vesi jäätyi kivasti maantienpintaan tehden siitä liukkaan. Ensimmäisen 3km ehdin juosta 3.30 vauhdilla, mutta jälkimmäisessä vauhti putosi jo 3.40 tuntumaan. Jatkoin vielä muutaman minuutin hiekkatielle, kunnes päätin olla itseä enempää kiusaamatta. Hölköttelin kotiin tienreunaa seuraillen. Pari autoa oli ajanut ojaan huvittavasti parin sadan metrin välein. Kämpille päästyäni rs800 näytti matkaa kuluneen 17,5km. Loppuvetoja en edes yrittänyt tehdä, kun oikea pohjekin on hiukan tuntunut. Loppupäivä meni Ikaalisten kylpylässä vesijumpan merkeissä. Aika helppoa tämä kerran päivässä juoksentelu.

Olen analysoinut blogiani google analyticsillä. Blogissani vierailee kuukaudessa yli kolme tuhatta eli noin sata päivässä. Eniten kävijöitä oli USA:n vaalipäivänä jolloin kävijoita oli 140. Kävijöiden määrä ei näy kommenttien määrässä.

5 kommenttia:

  1. Miika!! Tarkkana noiden eka liukkaiden kanssa! Pieniä vaivojakin näyttää olevan alla, joten...
    Liukkaalla tehdystä kovasta harjoittelusta saattaa olla enemmän haittaa kuin hyötyä niikus tiedät.

    VastaaPoista
  2. Ok, en väännä väkisin. Kerran päivässä reeni riittää.

    VastaaPoista
  3. Hauku vaikka kaikki pystyyn, oli syytä haukkumiseen tai ei, niin kyllä alkaa irrota kommentteja. Heh Heh.

    VastaaPoista
  4. Mullakin on tilastoini käytössä. Kävijämäärä ei siis todellakaan näy kommenteissa. Siksi olenkin ahkera kommentoija toisen blogeissa. ;)

    VastaaPoista
  5. Kyllä mun kirjoitustaidoilla tulee asiavirheitä ym. joita varmasti tullaan kommentoimaan :)

    VastaaPoista