lauantai 12. tammikuuta 2008

lauantai

Tänään oli niin sanottu nopeus päivä. Eilinen puntti hieman jaloissa painaen menimme aamupäivästä tutulle Belfasti nurmikentälle. Keli oli aurinkoinen ja sopiva takatuulikin takana kuuskymppisiä juostessa. Verryttelyksi alle 20min ja varsinainen reeni sisälsi 3x3x60m kunnon palautuksilla. Askelilla mittaamalla saimme tehtyä 60metrin pätkän nurmikolle ja sitten vain menoksi. Mukaan lyöttäytyi suunnistaja Scott joka osoittautui varsin kovaksi kaveriksi. Pitkällä askeleella juokseva kaveri jätti minut ja Jaakon vedoissa ja siirtyi sen jälkeen vetelemään kaksi satasia. Nurmikolla juostuksi kolme viimeistä taisi olla 28,27,26. On kulkenut nelonenkin 53 sekuntiin siis ei mikään spede kestävyysjuoksijaksi. Tulevan kesän tavoite on alittaa 31min kympillä ja vuoden 2014 kansainyhteisöjen tavoite joko esteen tai maraton. Valmentajana on vuoden 52 olympialaisten kympin juoksija ja Zatopekin kilpakaveri.

I just found out that I automatically shifted to Finnish again. Sorry, but on the other hand “shadow” will understand my Finnish part J. I basically wrote about todays training and that Scott is a talented guy. He should try 1500m also and some other track events also. Today we shall have a parbegue party with Norwegians. Should be fun. It is a combined party of Jaakko and Björnar “the eagle”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti