maanantai 23. heinäkuuta 2012


Tuossa kuva urheilun perusolemuksesta. Nuoria urheilijan alkuja Hippokisojen palkintopallilla. Palkintoja jakamassa moukarinheittäjä Aarno Laitinen, jonka kesä meni ohi selkävaivojen vuoksi. Valokuvan tunnelma ja väri on varsin mielenkiintoinen. Tuntuu kuin hetki olisi pysähtynyt kesken vilkkaan tapahtuman. Vuosittain Harjulla järjestettävissä Hippokisoissa lapsia on mukana 500. Unelmanani olisi saada maahanmuuttajienkin lapset mukaan toimintaan. Sitä kautta kotoutumista tapahtuisi ja urheilu olisi tässä mukana jeesaamassa. Vielä suurempi unelma olisi vielä joskus työskennellä aiheen parissa. Silloin kyllä sossun työt jäisivät toiselle sijalle.

Meitsi ei jäänyt pitkäksi aikaa tuleen makaamaan ja aamulla jo juoksin 9km+3x100m. Juoksu oli sen tuntuista kuin olisi kilpailun eilen juossut. Todellisuudessa tein vain yhden kilometrin mittaisen avaavan vedon. Väsytti se silti sekin ja illalla tuli hyvin uni. Meinasin tänään vain käydä kevyesti lenkillä töiden jälkeen, mutta innostuin menemään harjulla. Tein siellä kohtalaisen 3000m vedon 3.15 vauhdilla niin että etusuoran 100m tuli rivakasti. Tipuin Jaakon kyydistä ekan kilometrin jälkeen ja annoin suosiolla siimaa. Seuraavaksi juoksimme 3x200m ihan hyvin 30/30/29. Jalat oliva aika lailla pihalla, mutta nuo lyhyemmät vedot kulki paremmin. Katsotaan nyt, miten jatkossa käyn hierojalla ja pitää miettiä sitä rytmitystä vähän paremmin. Vakiohieroja Taipaleen Timo on kesälomalla ja meidän Ranskan reissukin lähestyy.

Loppuviikolle on ilmeisesti tarjolla parempia kelejä. Jos näin niin oli hauska käydä vaikka uimassa ja ottaa rennosti. Viikonlopulle ei ole kisoja ja seuraavan viikon tiistaina ja keskiviikkona on piirinmestaruuskisat. Suunnitelmissa oli juosta 800m ja 1500m. Katsotaan nyt kuitenkin miten kehitys kehittyy ja miltä juoksu tuntuu. Treenin on silti jatkuttava sillä Kalevan kisojen kymppiä ei juosta herkistelemällä. Kyseessä on työmiehen matka ja kelikin luultavasti tuolloin on perinteitä noudattaen helteinen.

Illalla kilsoja 4km+4x100m+3km+1km vr+3x200/200m pal+2km vr+ aitakävelyä+ 1km+selkiä/vatsoja+3km eli noin 12km

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti