lauantai 24. maaliskuuta 2012

Vaajakosken testijuoksu



Meitsi on kyllä aivan jumissa juoksun jälkeiseen euforiaan. Vastaavanlaista hyvän olon tunnetta saa kyllä hakea kaukaa. Yleensä mitä kovempi reeni sitä paremmat ovat jälkifiilikset. En nyt sanoisi, että kilpaurheilu on sairasta mutta oman lisämausteen se kuitenkin antaa. Tänään Vaajakosken testijuoksun jälkeen kävimme Penan kanssa syömässä ja kahvilla. Juttua riitti vaikka kuinka paljon ja Penahan onkin meikäläisen sponssori. Paluumatkalla bussissa löin nappikuulokkeet korviin ja kisan jälkeinen hyvän olon tunne valtasi ukon totaalisesti. Onneksi osasin jäädä pois oikealla bussipysäkillä.

Eilen oli palautuspäivä numeroin 9km+2x100m +13km+6x100m. Iltalenkki meni pikkasen myöhään kun raskaan työharjoittelu viikon jälkeen rötväsin sohvalla ja uni vei voiton. Juoksu oli alkuillasta todella väsynyttä ja moneen kertaan pysähdyin kengännauhoja solmimaan ja pitämään vessataukoja. Torsainen mäkireeni vei äkkiseltään jalat todella tyhjiin. Tämähän on vain hyvä merkki ja kertoo jotain elimistössä tapahtuvan. Toivotaan, että kevään hyvä mäkikausi siivittää kesällä puolen tunnin alitukseen ratakympillä.

Nukuin pitkät yöunet, vaikka kroppa olisi seiskan aikaan halunnut jo herätä. Pakotin itseni jatkamaan lepiä ja iskin silmälaput naamalle. Moneen kertaan kroppa oli sitä miltä, että nyt ylös. Jalat alkoivat puutua ja elimistö suorastaan vaati lenkille lähtöä. Puoli kymmeneen sain vetkutettua sängyssä ja vasta sen jälkeen kävin 4km hintsailemassa.

Paikallisbussi Vaajakoskelle lähti 11.30. Pyörähdin kirjastossa lukemassa lehtiä, ennen ilmoittautumista testijuoksuun. Alkuverkka (4km) Markun kanssa oli tervanjuontia jalat kun olivat aika puhki. Itse "kisa" oli myös aika raskas, vaikka Timo hyvin tsemppasi pyörällään vierellä. Kroppa aukesi ehkä hiukan puolimatkan jälkeen, mutta aika 34.10 ei nyt mitään kauheeta luukutusta tasan tarkalla 10km reitillä ole. Ottaen huomioon 70m korkeuseron reitin varrella on Henan 31.15 reittiennätys kovaa luokkaa. Pena tarjoaa nyt 15.4 kisattavalle Pentin pinkaisulle 31 min alittajalle huimat 300 euroa eli tervetuloa kokeilemaan!

1 3:12.3 1.00 3:12
2 3:27.6 1.00 3:28
3 3:29.6 1.00 3:30
4 3:16.5 1.00 3:17
5 3:21.7 1.00 3:22
6 3:21.8 1.00 3:22
7 3:27.7 1.00 3:28
8 3:19.4 1.00 3:19
9 3:35.6 1.00 3:36
10 3:20.7 1.00 3:21

Jälkihiki eli loppuverryttely (4km) sujui hyvässä seurassa niin että miehestä alkoi loppua virta lopussa. Energiat oli selkeästi imetty hyvin kuiviin noinkin lyhyessä reenissä. Ehkä näin keväällä pitäisi käyttää urheilujuomia tai jotain kovissa reeneissä niin ei tulisi sippauksia. Kevät kun on aikaa, milloin luukutusreenejä on usein ja miehen henkistä selkärankaa koetellaan. Harjoittelu on siis kovaa ja tehokasta kesän ratakisoja silmällä pitäen.

Kuvia testijuoksusta Hippoksen maratonkerhon sivuilla.


2 kommenttia: