torstai 22. joulukuuta 2011

Lahden Ansa


Vuoden vaihteen jälkeen pitäisi kauppoihin tulla ystäväni, vanhan Asmaran kävijän, Erkki Vettenniemen kirja Lahden sotkuista. Varsinainen hulabaloo koko yli kymmenen vuoden takainen tapahtuma näyttäisi olevankin, tähän ajatukseen on Erkki tullut selvitellessään mitä oikein tapahtui. Useaan kertaan olen Erkkiä tavannut yliopiston kirjaston kahviossa ja välillä mikrofilmihuoneessakin. Sen verran pakottava tarve miehellä on ottaa selvää asiasta, että viime vuonna ilmestyi hänen toimittamana artikkelikokoelma Lahden tapahtumista median toimintana.

Lahden tapahtumat olivat kyllä niin sanotulle suomen kansalle iso shokki ja paljon tapahtui asioita, mistä ei puhuttu suurelle yleisölle. Kirjassa Erkki pyrkii selvittämään mitä kuuluisalle lääkelaukulle tapahtui ja miten se liittyi juoneen.

Meikäläinen sen sijaan jatkaa juoksijan arkista puuhastelua harrastetasolla. Uskoisin sen olevan kaikista antoisinta näin ja ainakin päivän hallireenit antoivat hyvän olon. Aamulla hölkkäsin 6km+5km tulkkaamaan asiakkaan kotikäynnille. Palautus oli puoli tuntia välissä ja teki hyvää taas juosta. Iltareeniin hölkkäsin 4km mistä Erkki tuli osan pyörällään mukana. Mies toi Asmarasta kertovan kuvakirjan mulle etukäteen tutustuttavaksi. Kaupungin yksi nähtävyys on italialaisten 30-luvulla art deco tyyliin rakentamat rakennukset. Luulen että ainakin kuvia tulee otettua paljon reissusta edellisen Etiopian matkan tapaan.

Torstain reeni oli siis perinteinen 200/400/600 600/400/200 600/400/200. Ajat pyörivät siinä 31/69/1.46 1.42/65/30 ja 1.36/61/28. Juoksu oli helppoa lepäilyn jäljiltä eikä happoja kertynyt jalkoihin. Päälle tein aitakävelyitä sekä aitakävelyn ja alituksen yhdistelmää sekä 2x10 syväkyykkyhyppyhä. Käväsin lisäksi salilla korsettia kiristämässä ja hölkkäsin 3km kotio.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti