Juoksurintamalla on ollut hiljaista viimeiset pari päivää. Tiistaina kävin aamulla seiskalta hölkkäämässä 9km+2x100m edellispäivän lämmöillä. Juoksu kulki, mutta kroppa oli pikkasen väsynyt. Iltasella kämpille päästyäni läsähdin sohvalle, mistä en päässyt enää ylös. Yritin saada Tommia ja Anttia lenkkiseuraksi tuloksetta. Torkahtelun ja telkkarista tulleen englantilaisen viihdesarjan jälkeen yritin ja sain kiskottua juoksuhousut jalkaan. Yritin tsempata itseäni sillä, että illalla menisin elokuviin. Sekin meni mönkään ja ajattelin keskittyä olennaiseen eli rötväämiseen. Koko illan aikana en saanut oikeastaan mitään älyllistä aikaiseksi, en edes blogin päivitystä. Sosiaalinen tapahtuma oli kerrostalon lenkkisauna, missä kävin vartin verran hikoilemassa. Tutut miehet olivat lauteilla vanhoine juttuineen eikä edes mainokseni Eritreaan lähdöstä paljoa heitä hetkauttanut. Saunanraikkaana palasin kämpille puoli yhdeksän uutisia katsomaan ja venyttelemään. Olo oli tukkoinen ja nuhainen. Väsymystä oli ilmassa, mutta kuumetta ei kainalossa.

Elättelin jo toiveita, josko olisin tänään päässyt lenkille. Heti jos olisin aamusta mennyt olisi energiaa moiseen saattanut ollakin, mutta ei enää illasta. Pikkasen kerkesin jo aamutaivastakin valokuvata sillä silmällä, että pilviverhot olisivat väistyneet. Turhaan odotin auringon näyttäytyvän. Työpäivän aikana ehdin pyörähtää Kuokkalassa, keskussairaalassa, JKU:n toimistolla, TE-toimistolla sekä hammaslääkärillä hampaitani korjauttamassa. Sokoksella hain hetken aikaa joulufiilistä, mutta onnistuin pakenemaan ennen sen kuuluisan joulupaniikin iskemistä. Sitä eivät meikäläisen voimavarat olisi kestäneet. Palasin kämpille rötväämään ja melkein olin unohtaa jo hieronnan. Onneksi tärkeimmät asiat pysyvät vielä mielessä ja sain Timolta taitavan käsittelyn ennen joulun vapaita. Nyt olisivat jalat herkässä vireessä ja seuraavaksi niitä tarvitsisi alkaa vain ulkoiluttamaan. Toivomuslistalla on, että olotila paranisi ja ehkä jopa aamulenkille saisin itseni kammettua.